Cafe Lanzarote

Cafe Lanzarote

By Lauri SaarilehtoTV & FilmSociety & CultureMusic
Download on the App Store

Cafe Lanzarote episodes

  • #74 Juha Tapio
    Kuka Näkee Sut -albumin valmiiksi saanut Juha Tapio kertoo, että muusikkous on paljon leikinomaisempaa sisältäpäin kuin ulkoa katsottuna, ja ettei hänellä saa olla biisintekijänä mitään asiaa. Juha myös konkretisoi sen, miksei dynamiikka juuri muutu, esiityipä hän sitten jäähallin lavalla tai kuuden hengen yleisölle. Kahvit ja jäätelöt saatiin pöytään Robert's Coffee Jugendilta.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    57 min
  • #73 Manuela Bosco
    Manuela Bosco kertoo onko urheilulla ja taiteen tekemisellä lopulta eroa, ja että menee joskus työskennellessään sellaisiin tiloihin, ettei hänen tarvitse välttämättä edes syödä tai juoda. Manuela myös vertaa maalaamista tanssiin ja sanoo, että jos alkaa miettiä miten tanssii, saattaa sen tanssin menettää.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    46 min
  • #72 Kasmir
    Valmis-albumin julkaissut muusikko Kasmir kertoo Vadelmaveneen synnyttämästä "huijarisyndroomasta", ja että haluaisi yhä vyön alle kansainvälisiä biisejä. Hän myös kertoo kokevansa, että jos haluaisi muuttaa koko maailmaa, pitäisi olla vähän kantaaottavampaa tekstiä. Kasmirin jakson tarjoaa Robert's Coffee Jugend.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    55 min
  • #71 Arto Tuunela
    Pariisin Kevään Arto Tuunela pitää tyytymättömyyttä hyvänä polttoaineena ja luovuuden kannalta hyvänä asettaa itsensä sellaiseen tilaan, jossa on tosi tylsää. Hän myös kertoo paradoksaalisesta tasapainottelusta sen suhteen, kuinka olla yrittämättä tavoitella biiseille menestystä sillä, ettei tavoittele niille menestystä, koska monesti juuri menestyksen tavoittelemattomuus tuo biiseille menestyksen. Jaksossa puhutaan lisäksi sisäisen taiteilijan luonteenpiirteistä.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    48 min
  • #70 Jari Sillanpää
    Laulaja Jari Sillanpää pohtii onkiiko hän hyväksyntää koko loppuikänsä ja sanoo siihen liittyvän jotain surullista. Hän kertoo myös Vihtiin nousevasta jouluravintolastaan sekä siitä, miltä itseä koskeva uutisointi hänestä tuntuu. Jakson tarjoaa Kirkon Keskusteluapu.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    1 hr 5 min
  • #69 Aku Louhimies
    Ohjaaja Aku Louhimies sanoo, että Rokan roolin Tuntemattomassa sotilaassa olisi voinut näytellä ihan hyvin Krista Kosonenkin. Hän myös kertoo miksi rikollispomo ei aja oranssilla autolla, sekä pariskunnasta, joka päätyi eroon hänen elokuvansa myötävaikutuksesta. Robert's Coffee Jugend tarjoaa jakson.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    54 min
  • #68 Olli Herman
    Reckless Loven Olli Herman kertoo, että pelkää elämässä eniten alkavansa jarruttaa, ja että yhden biisin kirjoittamalla voi päästä suuren surun yli. Hänelle on myös yhdentekevää nauraako yleisö hänelle vai hänen kanssaan. Jakson tarjoaa Robert's Coffee Jugend.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    51 min
  • #67 Maria Guzenina
    Maria Guzenina ei olisi kuvitellut vielä MTV:llä ollessaan päätyvänsä jonain päivänä kansanedustajaksi, tai että joskus koittaisi aika, jolloin olisi vain koko ajan hyvä olla. Maria kertoo myös tarinan lapsudesta, joka määrittää hänen suhtautumistaan lastensuojeluun, sekä pohtii kuinka määrittyy se, onko hän hyvä ihminen.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    1 hr 7 min
  • #66 ClzrLive2 - Eva (+Manu)
    Robert's Coffee Jugendissa järjestetyssä ClzrLive2:ssa oli esiintymässä Eva + Manu. Ennen konserttia järjestetyssä haastattelussa Eva pohti muun muassa kuinka tärkeä ystävä yleisö on ja mistä heidän musiikistaan huokuva koskettavuus syntyy.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    27 min
  • #65 Mikko von Hertzen
    Muusikko Mikko von Hertzen kertoo kuinka he laittoivat kaiken peliin Von Hertzen Brothersin edellisen New Day Rising -levyn kanssa, kuinka se ei vienytkään heitä sinne, minne he uskoivat sen heidät vievän ja kuinka tämän jälkeen päästiin pisteeseen, jossa yhtye on julkaissut jälleen uuden albumin, josta se on ylpeä. Mikko vastaa myös mikä on hänestä yleisesti ottaen oleellista.

    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

    55 min

About Cafe Lanzarote

From the publisher's feed

Lauri Saarilehto ja henkilökuvia toisella tavalla fak.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

More shows like Cafe Lanzarote

History of Westeros - A Song of Ice and Fire | Game of Thrones | HOTD | AKOTSK by History of Westeros

History of Westeros - A Song of Ice and Fire | Game of Thrones | HOTD | AKOTSK

1,234 Listeners

When Diplomacy Fails Podcast by Zack Twamley

When Diplomacy Fails Podcast

653 Listeners

Another Mother Runner by Feisty Media

Another Mother Runner

1,331 Listeners

Babbage from The Economist by The Economist

Babbage from The Economist

583 Listeners

The Square Ball: Leeds United Podcast by The Square Ball

The Square Ball: Leeds United Podcast

256 Listeners

The Anfield Index Podcast by AnfieldIndex.com

The Anfield Index Podcast

110 Listeners

THE ADAM BUXTON PODCAST by ADAM BUXTON

THE ADAM BUXTON PODCAST

1,157 Listeners

Uncomfortable Conversations with Josh Szeps by Josh Szeps

Uncomfortable Conversations with Josh Szeps

831 Listeners

The ArsenalVision Podcast - Arsenal FC by ArsenalVision Podcast LLC

The ArsenalVision Podcast - Arsenal FC

1,019 Listeners

Rule The Roost - A Tottenham Hotspur Podcast by Jack Hussey

Rule The Roost - A Tottenham Hotspur Podcast

109 Listeners