Suomessa on noin 700 000 koiraa, ja jokaisesta niistä joudutaan joskus luopumaan. Silti lemmikin menettämisestä johtuva suru on aihe, josta vaietaan tai jota vähätellään. "Sehän on vaan koira, osta uusi." Mutta kuten Ihminen tavattavissa -terapeutti Tuija Palonen kuvaa, se koira ei ole pelkästään lemmikki – se on 14 vuoden elämäntapa, päivärytmi, yhteiset muistot ja osa perhettä. Se on olento, jolle voi olla oma itsensä ilman pelkoja tai pelejä. Ja kun se katoaa, jää tyhjyys, joka voi avata myös muita, vanhempia suruja.

Tommy Hellsten ja Tuija Palonen keskustelevat siitä, miten suru ei kysy lupaa eikä noudata sääntöjä. Se voi tulla aaltoina, keskellä yötä tai autolla ajaessa. Se voi avata portin lapsuuteen, vanhempien poismenoon ja suremattomiin suruihin. Koiran menettäminen voi toimia avaimena traumoihin, joita ei ole koskaan käsitelty – ja juuri siksi se tuntuukin niin kohtuuttoman suurelta. Mutta ei ole olemassa väärää tapaa surra. Jokainen suree omalla tavallaan, ja kaikki on sallittua. Suru tarvitsee vain jonkun, joka ymmärtää – ei jonkun, joka yrittää ratkaista tai sanoa, että ota nyt järki käteen.

Keskustelijat:

Tommy Hellsten
Ihminen tavattavissa -koulutusohjelman perustaja
www.wisdomhouse.fi

Tuija Palonen

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®

www.tuijapalonen.fi

Milloin viimeksi joku todella katsoi sinua – ei vain vilkaissut ohimennen, vaan näki sinut? Katse voi olla hyväksyvä tai moittiva, lämmin tai kylmä, läsnäoleva tai poissaoleva. Se voi rakentaa siltoja tai nostaa muureja. Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelija Miia Aarrekallio ja kasvuryhmän käynyt Kari Halinen jakavat kokemuksiaan siitä, miten vaikeaa liittyminen voi olla, kun ei ole oppinut hyväksymään itseään, ja miten pelottavaa on tulla todella nähdyksi.

Häpeä, suorittaminen ja selviytymistrategiat rakentavat näkymättömiä esteitä vuorovaikutukseen. Kännykkä taskussa keskeyttää kohtaamisia, maskit piilottavat ihmisen, ja kiire estää pysähtymisen. Silti joskus tapahtuu jotain aitoa – kahvipöydässä, sateessa seisten tai bussimatkalla Helsinkiin. Silloin huomaa, että erilaisuus häviää, kun uskaltaa avata itsestään jotain. Että yhdistäviä tekijöitä on enemmän kuin erottavia, jos viitsii katsoa syvemmälle. Ja että lempeä, hyväksyvä katse voi olla se ensimmäinen askel kohti todellista liittymistä.

Miksi sotaelokuvat ja rintamakirjat vetävät puoleensa? Ehkä siksi, että tunnepuoli on sama – lapsuuden turvattomuus ja rakkaudettomuus muistuttavat aikuisen rintamakokemuksia. Molemmat traumatisoivat, kun niille ei ole syliä, ei paikkaa, ei ketään, jolle kertoa. Suomen sotien jälkeen veteraanit tiesivät vaistonvaraisesti, ettei näistä kokemuksista voi puhua, koska kukaan ei ymmärrä. Joten he pakkasivat kaiken sisäänsä. Rakensivat haarniskan. Tekivät töitä loputtomasti, jotta eivät joutuisi pysähtymään. Ja siirsivät tämän ylisukupolvisesti eteenpäin.

Kun tunteita ei saa näyttää, niistä tulee vaarallisia. Häpeä muuttaa heikkouden huonoudeksi. Miehen ei kuulu itkeä, syliä ei anneta, läheisyys on uhka. Haarniska pitää kiinni, koska sen alla on räjähdysalttiita tunteita – ja pelko siitä, että jos ne päästää ulos, tulee hulluksi. Kovaa ja vahvaa on helppo kunnioittaa, mutta sitä on mahdoton rakastaa. Ei ole pintaa, mihin rakkaus osuisi. Ja niin syntyy sukupolvi toisensa jälkeen ihmisiä, jotka kantavat sisällään sotaa, jota he eivät itse käyneet – mutta jonka seuraukset he perivät.

Tässä jaksossa aiheesta ovat keskustelemassa Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelija Petteri Heino.

Johtajuus on hukassa – näin väitetään usein, kun katsotaan nykypäivän työelämää ja yhteiskuntaa. Auktoriteetit on ajettu alas, kukaan ei uskalla asettaa rajoja ja mielensä pahoittajille annetaan liikaa tilaa. Samaan aikaan johtajilta vaaditaan empatiaa, saavutettavuutta ja kykyä miellyttää kaikkia. Mistä on kyse, kun hyvä johtajuus tuntuu kadonneen jonnekin karttakepin heiluttelun ja työhyvinvointisirkuksen välimaastoon?

Tässä jaksossa johtajuutta ihmettelevät Mathias Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Pertti Ratilainen. Johtaminen on persoonakysymys, joka näkyy jo päiväkodin hiekkalaatikolla – jotkut jakavat luontaisesti lapiot ja määrittelevät leikit. Silti parhaista johtajista tehdään liian usein asiantuntijoita, jotka hukkuvat Teams-palavereihin ja sähköposteihin, kun heidän pitäisi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hyvä johtaja on oikeudenmukainen, reilu ja johdonmukainen, mutta ei pelkää tehdä ikäviäkään päätöksiä. Johtaminen on ennen kaikkea palveluammatti – ei ylin auktoriteetti, joka valvoo ja vahtii, vaan joku joka kysyy: mitä sinulle kuuluu ja miten voin auttaa?

Elämän epävarmuus voi tuntua ahdistavalta – olipa kyse sitten ruuhkaliikenteestä, terveydestä tai maailmantilanteesta. Miksi jotkut ihmiset näyttävät pystyvän pysymään rauhallisina, kun toisia stressaavat pienetkin asiat? Mistä löytyy turva, kun kaikki ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa?

Tommy ja Mathias Hellsten keskustelevat siitä kuinka kärsimys, kontrollin illuusio ja tietoisuuden herääminen kietoutuvat yhteen tavalla, jota harvoin tulee ajatelleeksi. Kun luhistuneisuus tulee lähelle ja vanhat tavat eivät enää toimi, avautuu mahdollisuus johonkin uuteen. Se vaatii rohkeutta kohdata oma keskeneräisyys ja uskaltaa olla tietämättä – mutta juuri siitä voi löytyä tie kohti syvempää ymmärrystä ja aitoa turvaa, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista.

Hylätyksi tulemisen kokemus on yksi syvin inhimillistä kärsimystä aiheuttavista tunteista. Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Päivi Ropilo sukeltavat tähän universaaliin teemaan, joka vaikuttaa elämäämme usein tiedostamattomalla tasolla. He pohtivat, kuinka varhaiset hylätyksi tulemisen kokemukset kerääntyvät sisäiseen "altaaseen", josta ne voivat purskahtaa esiin myöhemmin elämässä odottamattomissa tilanteissa.

Keskustelu käsittelee sitä, kuinka hylätyksi tulemisen pelko saa meidät tulkitsemaan arkipäiväisiä tilanteita väärin ja kuinka se voi johtaa itsensä hylkäämiseen. Tommy ja Päivi jakavat henkilökohtaisia kokemuksiaan siitä, kuinka tietoisuuden kasvattaminen ja läsnäolon harjoittaminen voivat auttaa tunnistamaan ja käsittelemään näitä syviä tunnekokemuksia. He puhuvat myös siitä, kuinka kiitollisuus ja luottamus voivat muuttaa suhtautumistamme elämään ja kuinka hyväntahtoisuuden valinta voi avata uusia mahdollisuuksia.

Miksi oleminen on niin vaikeaa nykypäivänä? Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Annika Vilkki sukeltavat syvään aiheeseen, joka koskettaa meitä kaikkia. He puhuvat siitä, miten suoritusten kulttuuri on vienyt meidät oravanpyörään, jossa juoksemme jatkuvasti takaa-ajamassa jotain, mikä ei kuitenkaan tuo todellista tyydytystä. Kun emme osaa pysähtyä ja olla läsnä, etäännymme itsestämme ja kadotamme yhteyden omaan sisäiseen viisauteemme.

Keskustelussa nousee esiin rohkea ajatus siitä, että todellinen voima ja viisaus syntyvät siitä, kun uskallamme katsoa omaa keskeneräisyyttämme ja heikkouttamme. Tommy ja Annika jakavat syvällisiä oivalluksia siitä, miten syyllisyyden hyväksyminen voi paradoksaalisesti johtaa vapauteen ja miten johtajuus muuttuu, kun se lähtee liikkeelle ei-tietämisen tilasta sen sijaan, että yrittäisimme näyttää vahvemmilta kuin olemme. He puhuvat myös viiden L:n polusta - luhistumisesta leikkiin - joka voi avata aivan uudenlaisen tavan kohdata elämän haasteet.

Kehityksellinen trauma on käsite, joka on viime aikoina noussut yhä enemmän tietoisuuteen. Se kuvaa sitä, kun lapsena ei ole saanut riittävää emotionaalista kohtaamista ja peilaamista, mikä vaikuttaa syvästi aikuisuuteen asti. Ihminen tavattavissa terapeutit Mira Oikarainen ja Irene Etäsalo tutkivat tätä aihepiiriä omakohtaisesti ja jakavat kokemuksiaan siitä, miten kehityksellinen trauma näkyy arjessa - uhri- ja alistavissa minätiloissa, toistopakossa ja ihmissuhteissa.

Keskustelussa käsitellään rehellisesti sitä, miten äitiys on herättänyt monenlaisia tunteita ja pakottanut kohtaamaan omat traumalinssit. Molemmilla on kokemusta siitä, miten vaikea on tunnistaa omia reaktioita ja miten pitkä matka on löytää takaisin aitoon minuuteen. He puhuvat myös siitä, miten terapiatyö voi auttaa eheytymisessä ja miten tärkeää on antaa armoa sekä itselleen että vanhemmilleen.

Tommy Hellsten ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Malla Hintsala sukeltavat yhteen ihmisyyden syvimmistä kysymyksistä: mitä armo todella on ja miksi se tuntuu niin vaikealta vastaanottaa. Keskustelussa käydään läpi armon paradoksia - kuinka se on yhtä aikaa täysin ilmaista mutta ei koskaan halpaa, ja kuinka se edellyttää syyllisyyteen vapautumista ennen kuin voi vapautua syyllisyydestä.

Tommy ja Malla pohtivat syvällisesti häpeän ja armon välistä suhdetta, sitä miksi länsimainen suorituskeskeisyys tekee armollisuuden kokemisesta vaikeaa ja miten egon tarve ansaita estää meitä avautumasta lahjalle, jota ei voi ansaita. Keskustelu koskettaa myös kärsimyksen merkitystä armon kokemisessa ja sitä, kuinka mystikko löytää tiensä armoon kärvistelemällä sen edessä vuosia, kun taas uskonnollinen ihminen yrittää kaapata sen haltuunsa ja kyynikko kieltää sen kokonaan.

Arvottomuus on teema, joka koskettaa meitä kaikkia, mutta harvoin pysähdymme sen äärelle. Tässä syvässä pohdinnassa Ihminen tavattavissa -terapeutit Annika Vilkki ja Maria Drockila avaavat sitä, miten armottomuus itseämme kohtaan on kiertynyt osaksi arkea ja miten se näkyy koko yhteiskunnassa. He tutkivat sitä, miten sukupolvien ketjussa on siirtynyt selviytymistrategioita, joissa paikkansa täytyy ansaita tekemällä töitä.

Keskustelun ytimessä on ajatus siitä, että arvottomuus on pohjimmiltaan rakkaudettomuutta. Kun yhteisöllisyys on kadonnut ja ihminen jää yksin hakemaan merkitystä, syntyy ristiriita syvimpien tarpeiden ja ulkoisten vaatimusten välille. Annika ja Maria jakavat oivalluksia siitä, miten tämä kierre voidaan katkaista lempeydellä ja itsemyötätunnolla, ja miten yksilön muutos voi vaikuttaa laajemminkin yhteiskuntaan.