Jean Mancini

Toimittaja ja televisiopersoona Mattiesko Hytönen oli gonzo-journalisti jo ennen kuin koko käsitettä tunnettiin yleisesti Suomessa. Hän aloitti uransa 1970-luvulla Helsingin Sanomien kulttuuriosastolla, jossa hän aiheutti pahennusta tiukan taistolaismyönteisillä kirja-arvosteluillaan.

90-luvun alussa Hytösellä oli jo oma palsta Hesarissa. Hänen suorasanaiset kolumninsa olivat luettuja, mutta julkisuuden henkilöiden keskuudessa myös pelättyjä tekstejä, sillä Hytönen ei arastellut kirjoittaa omia havaintojaan ja viiltäviä analyysejään muiden muassa Timo T.A. Mikkosesta, Lenita Airistosta, Kauko Röyhkästä, Katri Helenasta tai Aki Kaurismäestä. “Vittuiluviihteeksi” kutsutut kolumnit aiheuttivatkin suuren valitusten, vastineiden ja parranpärinän aallon – ja Hytöselle liikanimen “Suomen ilkein ihminen”.

Hytönen nousi koko kansan tuntemaksi mediapersoonaksi viimeistään juuri lanseeratun Nelonen-kanavan ohjelmasatsauksesta Päivän lööppi (1997), joka muuttui seuraavana vuonna muotoon Päivän Hytönen (1998).

Mattiesko Hytöstä on kutsuttu myös Suomen bodatuimmaksi toimittajaksi. Hän on päässyt pullistelemaan lihaksiaan jopa Arnold Schwarzeneggerin edessä. Myös hänen elämäkertakirjansa on nimetty asiaan kuuluvasti: Rinnanympärys 106. Eikä hänen kehonrakennustaan tunnu hidastavan yhtään 77 vuoden ikä tai viruspandemia. 

Bodaamisen ja matkustelun lisäksi Hytösen päivät täyttyvät nykyisin uuden autofiktiivisen kirjan työstämisestä.

Jean Mancini haastatteli Mattiesko Hytöstä puhelimitse 14.10.2020. 

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Toimittaja Simo Rantalainen oli nuori lupaus. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen sysäsi hänet 90-luvulla jyrkkään nousukiitoon median ihmeellisessä maailmassa. Ensin Yleisradiolta MTV:n urheilutoimitukseen ja sieltä aikansa ilmiöksi kohonneen Hyvät, pahat ja rumat -keskusteluohjelman juontajaksi.

Rantalainen jäi katsojien mieleen muun muassa pukeutumisellaa, itsevarmalla esiintymisellään sekä sillä, että hän saattoi kysyä haastattelutilanteissa vierailtaan lähes mitä tahansa. Tv-ura katkesi kuitenkin kuin seinään hänen saatua potkut Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmasta vuonna 1996. Rantalaisen mukaan hänelle ei olla tämän jälkeen annettu toista mahdollisuutta mediamaailmassa.

Vaikka Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman merkitystä suomalaisen tv-viihteen uranuurtajana ei sovi millään lailla aliarvioida, pyrki Jean Mancini haastattelussaan keskustelemaan Rantalaisen kanssa mahdollisimman paljon kaikesta muusta. Haastattelussa nousivat esille muun muassa hänen kokemuksensa rauhanturvaajana Golanin kukkuloilla, hänen osallistumisensa Tom Sjöbergin King’s tallin toimintaan, hänen intohimonsa kamppailulajeihin sekä hänen uskonnollinen vakaumuksensa. Rantalainen kääntyi islaminuskoiseksi vuonna 1993, ottaen viralliseksi nimekseen Mujahed bin Risto Faisal.

Simo Rantalainen on myös kirjoittanut kaksi kirjaa; Hyvät, pahat ja munat: Simo Rantalaisen seikkailut median ihmeellisessä maailmassa (2009) sekä Tare - mestarinyrkkeilijän muotokuva (2017). Nyt hän on työstämässä muistelmateostaan, joka kantaa työnimeä Simo siellä jossain.

Jean Mancini haastatteli Simo Rantalaista 21.10.2020. 

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Näyttelijä Outi Alanen oli aikansa kuuluisuus ja seksisymboli, joka katosi julkisuuden valokeilasta. 

Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa 80-luvun lopulla – oppilaitoksen kaikkein epävakaimpana aikana. Julkisuuteen Alanen kohosi Häräntappoaseen pääroolista sekä Ruusun aika -tv-sarjasta. Tämän lisäksi hänet on nähty lukuisia kertoja valkokankaalla ja näytelmissä. Hän on tehnyt myös satoja rooleja kuunnelmissa ja animaatioiden ääninäyttelijänä. 

2000-luvun aikana työtarjoukset elokuvien, tv-sarjojen ja näytelmien parissa alkoivat vähenemään tasaisen varmasti. Neiti suorasuun lempinimen saanut Alanen ei ollut persoonaltaan roolittajien mieleen nepotismin, hyvä veli -verkostojen ja miellyttämisen kulttuurin värittämällä alalla. Alanen huomasi tulleensa työnnetyksi syrjään näyttelijäntyöstä.

- Näyttelijä ei saa olla vahva, korkeasti koulutettu, hyvällä itsetunnolla varustettu ja erikoinen siviilipersoonaltaan - varsinkaan, jos hän on kaiken lisäksi lahjakas. Ei saa olla oma itsensä vaan täytyy näytellä näyttelijää ja lausua persoonattomia ja mielisteleviä mielipiteitään, jotta työllistyisi jatkossakin, Alanen on kuvaillut haastattelussa (https://www.iltalehti.fi/viihde/a/201702252200076322). 

Vuonna 2008 Alanen kouluttautui lähihoitajaksi ja jatkoi vielä ambulanssin ensihoitajakoulutukseen, sillä toisista huolehtiminen on aina ollut tärkeä osa hänen elämäänsä. Siksi hän toimii myös useissa luottamustehtävissä, esimerkiksi Narsistien uhrien tuki ry:ssä, ja hän on ottanut osaa politiikkaan vasemmistoliiton riveissä kunnallisvaaleissa vuonna 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019. 

Jean Mancini haastatteli Alasta puhelimitse 1.10.2020. 

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Seuraavaksi jotain hieman erilaista. Nimittäin yhden elokuvan tarina ja kolme haastattelua sen tiimoilta.

Mikä on kulttielokuva? Mitään yhtä vakiintunutta vastausta tuskin löytyy, mutta useimmiten termiä pyritään selittämään jotakuinkin näin: Kulttielokuva edustaa poikkeavaa alakulttuuria. Se ei kuulu valtavirtaan, mutta silti (tai juuri sen takia) elokuvan ympärille on muodostunut vannoutunut katsojakunta, joka saattaa leffaa palvoessaan muistuttaa jopa uskonnollista kulttia.

Kuinka kulttielokuva syntyy? Tätä Jean ja Mancini päättivät lähteä selvittämään. Samalla paneudutaan elokuvan tekoprosessiin, ilmiöihin sen ympäriltä ja ääneen pääsee myös kolme hyvin erilaista, elokuvan tekoon osallistunutta henkilöä. Pyrimme myös vastaamaan kysymyksiin kuka, miksi, miten, millä rahalla ja millä seurauksilla.

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanutta Ponterosaa on tituleerattu Suomen huonoimmaksi elokuvaksi, täydeksi skeidaksi, amatöörimäiseksi ja tarinan mukaan se on viipynyt IMDb:n huonoimpien elokuvien listalla kolme kuukautta. Silti elokuva putkahtelee vuodesta toiseen esille keskusteltaessa valtavirran ulkopuolelle ajautuneista kotimaisista leffoista. Vaikka Ponterosa sai elokuvissa vain 2 552 katsojaa, on esimerkiksi YouTubeen vuodettua versiota elokuvasta katsottu yli 62 000 kertaa (syyskuussa 2020). Lisäksi Ponterosan DVD-julkaisut ovat harvinaisia ja haluttuja keräilykohteita. Pelkästään nämä seikat osoittavat kiinnostuksen elokuvaa kohtaan pysyneen vankkumattomana vuodesta toiseen.

Ponterosan taustalla ovat raumalaiset veljekset Mika ja Pasi Kemmo. Vuosituhannen vaihteessa media- ja mainosalalla työskennellyt tehopari päätti kokeilla onneaan audiovisuaalisen viihteen pyramidin huipulla, eli kokopitkän fiktiivisen elokuvan parissa. Helppoa tämä ei ollut, sillä Ponterosa oli ainoa vuoden 2001 elokuva, joka ei saanut tuotantotukea Suomen elokuvasäätiöltä. Kemmon veljekset joutuivat keräämään elokuvalleen rahoituksen erilaisten sponsorisopimusten avulla.

Vaatimattomasta tuotannostaan huolimatta elokuvaan saatiin huomattava määrä nimekkäitä ammattinäyttelijöitä sekä Seiskan sivuilta tuttuja julkisuuden henkilöitä. Tähtien valovoimaisuus ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Ponterosaa kassamagneetiksi, sillä elokuvan näki teatterissa vain reilut 2500 katsojaa. Tähän varmasti vaikutti osaltaan myös negatiiviset arvostelut aikalaiskriitikoilta.

Ponterosa on vastakkaisuuksien elokuva. Se on pienen budjetin tekele, mutta sen näyttelijäkaarti vilisee vuosituhannen vaihteen kotimaisia ykkösnäyttelijöitä. Se on toteutukseltaan yksinkertaisen kotielokuvamainen, mutta sitä päästiin aikoinaan ihailemaan elokuvateattereissa. Se on vihattu ja rakastettu, muistettu ja unohdettu. Kaiken kaikkiaan siis hämmennystä herättävä teos Suomalaisen elokuvan lähihistoriassa.

Ponterosa-ilmiötä tutkiessaan Jean ja Mancini saivat ilon ja kunnian jututtaa kolmea hyvin erilaista ihmistä, joita yhdistää kenties vain rooli kyseisessä elokuvassa. Jaksossa omia tuntemuksiaan aiheesta kertovat edelleenkin ammattinäyttelijänä toimiva Timo Julkunen, Ponterosan jälkeen mallista yrittäjäksi siirtynyt Jenni Ahola sekä nykyisin IT-alalla tuotantopäällikkönä toimiva Olli Haaslahti.

Jean Mancini haastatteli Julkusta puhelimitse 2.9., Aholaa 17.9. ja Haaslahtea 21.9.2020. Suurkiitos kaikille jakson vieraille! Ja erityiskiitos Audiovisuaalinen toimiala ry:lle, joka etsi käyttöömme Pasi Kemmon haastattelun lähes 20 vuoden takaisesta Visio-lehdestä!

Muut lähteet: Pasi Kemmo, Visio-lehti 3/2001, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Suomen elokuvasäätiö ja Internet Movie Database.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Jyrki Järvilehto, tai tutummin JJ Lehto, kuuluu siihen kouralliseen suomalaisia kilpa-autoilijoita, jotka ovat raivanneet tiensä moottoriurheilun arvostetuimpaan, halutuimpaan ja kalleimpaan luokkaan – Formula 1:een.

Järvilehto edusti aktiivisina F1-vuosinaan (1989-1994) niin Onyx-, Scuderia Italia-, Sauber- kuin Benetton-tallia, osallistuen yhteensä 70:een GP-viikonloppuun, joista hän starttasi yhteensä 62:ssa. Palkintokorokkeelle hän kipusi kerran ja pisteille neljästi. MM-pisteitä kertyi yhteensä 10. Järvilehdon F1-uran paras saavutus oli San Marinon GP:n kolmas sija vuonna 1991.

Vuonna 1994 nuori lupaus siirtyi huipputalli Benettonille. Ennen kauden alkua Järvilehto joutui Silverstonen radalla onnettomuuteen, jossa hän loukkaantui vakavasti niskaan. Eivätkä kuolema tai neliraajahalvauskaan olleet kaukana. Täydelliseen kisakuntoon palautumista hidastivat liian aikainen asettuminen takaisin ratin taakse sekä Imolassa San Marinon GP:ssä tapahtuneet onnettomuudet, jotka veivät Roland Ratzenbergerin ja Ayrton Sennan hengen sekä pohjan Järvilehdon psyykkiseltä toipumiselta. Lopulta pesti Benettonilla jäi vain kuuden kilpailun mittaiseksi.

F1-uran jälkeen Järvilehto saavutti kilpailumenestystä Yhdysvalloissa, jossa hän voitti muun muassa American Le Mans Series -sarjan mestaruuden kaudella 2004 ja Sebringin 12 tunnin ajon kahdesti (1999 ja 2005). Nykyisin hän toimii asiantuntijana Iltalehdelle sekä koekuskina Vauhdin Maailmalle.

Jean Mancini haastatteli Järvilehtoa puhelimitse 2.9.2020.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Kansikuvan kuvalähde: Wikipedia / Tomh009 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrki_J%C3%A4rvilehto#/media/Tiedosto:JJ_Lehto_(Petit_Le_Mans,_2004).jpg)  CC BY 3.0: https://creativecommons.org/licenses/by/3.0/ (kuvaa  muokattu)

Atik Ismail kuuluu ehdottomasti suomalaisen urheiluhistorian värikkäimpiin persooniin. Aktiiviuransa (1975-1987) aikana hänet opittiin tuntemaan hurjista tempauksistaan niin pelikentillä kuin niiden ulkopuolellakin. SM-sarjassa hän pelasi kaikkiaan 201 ottelua, joissa hän viimeisteli 113 osumaa. A-maajoukkueen paidassa Ismail edusti 26 ottelussa.

Ismail kuuluu sukujuuriltaan Suomen tataareihin, eli noin 800 - 900 hengen tataarinkieliseen vähemmistöön, joka vakiintui kylmään pohjolaan maahanmuuton myötä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Näiden sukujuuriensa ansiosta tiivis yhteisöllisyys ja urheilullisuus olivat vahvasti läsnä Ismailin Helsingissä vietetyssä lapsuudessa, mutta hän osoitti myös varhain merkkejä tietynlaisesta taiteellisesta herkkyydestä.

Hänestä tuli jo nuorena rock-musiikin suurkuluttaja. Hän myös vietti pitkään railakasta rock-elämää. Kuten hän on itse asiaa luonnehtinut; “humalat tihentyivät, velat kasvoivat ja otsikot suurenivat. Päihdeongelmaisesta ja värikkäästä, taitavastakin jalkapalloilijasta kiinnostuivat monet tahot. Minua vietiin, enkä laittanut jarruja päälle”. Rock’N’Roll-elämäntapa vei veronsa, ja korkki oli pakko sulkea lopullisesti 9.4.1990. Tämä päätös on siis pitänyt jo 30 vuoden ajan.

Atik Ismailin laajaan ystäväpiiriin on aina lukeutui huomattava määrä erilaisia taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia, kuten Hurriganesin Albert Järvinen, Wigwamin Jim Pembroke, laulaja-lauluntekijä Dave ”Isokynä” Lindholm sekä viihteen monitaituri Jukka Virtanen. Mutta erityisesti Hugo Christer “Cisse” Häkkisen ja Ismailin välille syntyi ainutlaatuinen ystävyyssuhde, joka päättyi vasta Hurriganes-basistin maksakirroosin aiheuttamaan ennenaikaiseen kuolemaan. Nyt Ismail on työstänyt edesmenneen ystävänsä tarinan näytelmäksi “Cafe del Monte – Cisse elää”.

Jean Mancini jututti Ismailia puhelimitse 21.8.2020.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Kansikuvan kuvalähde: Wikipedia / Soppakanuuna  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Atik_Ismail#/media/Tiedosto:Atik_Ismail.jpg)  CC BY-SA 3.0: https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/ (kuvaa  muokattu)

Hannu Pesonen ei saata nimenä kuulostaa tutulta, mutta jos olet viimeisen 40 vuoden aikana lukenut Afrikan tai Lähi-idän tapahtumia käsitteleviä uutisia, olet hyvinkin voinut törmätä juuri hänen kynänjälkeensä.

Toimittaja/tietokirjailija Hannu Pesonen on raportoinut monipuolisen uransa aikana noin 80 sota-, kriisi- ja katastrofialueelta ja tehnyt reportaasimatkoja yli 140 maahan. Hän on toiminut lukuisten lehtien kirjeenvaihtajana sekä Lähi-idässä että Afrikassa, ja kirjoittanut ulkomaanaiheista yli 3000 artikkelia 30 eri maahan. Pesonen on ehtinyt kirjoittaa myös yhdeksän tietokirjaa. 

Viime aikoina Hannu Pesonen on tullut suuren yleisön tietoon Raimo Tyykiluodon Yle Puheelle toimittamasta 12 diktaattoria -sarjasta, jossa Pesonen toimi asiantuntijana erityisesti Afrikan maiden despootteja käsittelevissä jaksoissa. 

Jean Mancini jututti Hannu Pesosta puhelimitse 6.8.2020. Pahoittelemme vilpittömästi puhelun äänenlaatua!

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Jama Jama muutti perheineen Somaliasta Suomeen vuonna 1995 hänen ollessa alle 10-vuotias. Hän varttui Espoossa, mutta löysi itsensä uudella vuosituhannella Tampereelta, jossa hänestä tuli lähes käsite. Jama työskenteli vuosia kaupan kassalla, tullen paikallisille tutuksi positiivisuudestaan ja hyvästä asenteestaan. Pian hänen kassansa keräsi aina suurimmat ihmismassat kauempaakin Suomesta.

Tämän menestyksen siivittämänä Jama valittiin ensin vuoden 2010 Arjen sankariksi ja vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin Vuoden positiivisin tamperelainen -titteli. Jama on esiintynyt lukuisissa ohjelmissa, kuten A2 Teeman Työpahoinvointi-ilta, Mieletön maailma sekä Jaman matkassa, ja hän on toiminut myös yhden kauden ajan Tampereen kaupunginvaltuustossa vihreiden varavaltuutettuna.

Sosiaalisuudesta ja positiivisuudesta tuli lopulta myös taakka, jota nykyään koulunkäyntiavustajana toimivan Jaman täytyi lähteä hetkeksi pakoon kotikonnuilleen Espooseen. Nyt hän on kuitenkin palannut takaisin Manseen ottaakseen osaa ensi kevään kuntavaaleihin - mutta minkä puolueen riveissä?

Jama Jama on tehnyt hyväntekeväisyystempauksia muun muassa TAYS:n uuden lastensairaalan hyväksi. Hän on kertonut lukuisissa haastatteluissa kohdanneensa itse rasismia ja ennakkoluuloja varttuessaan Suomessa ja hän on osoittanut huolestuneisuutta muun muassa hänelle rakkaassa jalkapallomaailmassa tapahtuvaa kiusaamista ja syrjintää kohtaan.

Alustuksessa ja haastattelussa viitattu uutinen. Ja Jaman kommentti aiheeseen liittyen.

Jean Mancini haastatteli Jama Jamaa puhelimitse 27.7.2020.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Paavo Väyrynen tuskin tarvitsee tarkempaa esittelyä, mutta tässä muutamia hänen elämänsä ja uransa tunnuslukuja:

Kemin maalaiskunnassa vuonna 1946 syntynyt Paavo Matti Väyrynen on toiminut kansanedustajana viidellä eri vuosikymmenellä, hänet on valittu eduskuntaan 11 kertaa, EU-parlamenttiin viidesti ja ministerinä hän on toiminut kahdeksassa eri hallituksessa yhteensä lähes 6 000 päivän ajan. Väyrynen valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi vuonna 1970 keskustapuolueen listalta hänen ollessa vasta 23-vuotias. Presidentinvaaleissa hän on ollut ehdolla neljästi.

Vuonna 2018 Väyrynen erosi Keskustan jäsenyydestään, mutta palasi puolueeseen kaksi vuotta myöhemmin. Hän on myös itse perustanut ja poistunut kahdesta eri puolueesta; Kansalaispuolueesta sekä Seitsemän tähden liikkeestä. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän sai runsaat 1 200 ääntä, mikä ei riittänyt kansanedustajaksi pääsemiseen.

Vielä vuosi sitten Väyrynen kertoi tähtäävänsä vuoden 2023 eduskuntavaaleihin sekä 2024 presidentinvaaleihin.

Jean Mancini haastatteli Paavo Väyrystä puhelimitse 14.7.2020.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]

Kansikuvan kuvalähde: Wikipedia / Paasikivi  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_V%C3%A4yrynen#/media/Tiedosto:Paavo_V%C3%A4yrynen_2017_03.jpg)  CC BY-SA 4.0: https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/ (kuvaa  muokattu)

Nina Mikkosesta (os. Salonen) tuli yhdessä yössä julkisuuden henkilö elokuussa 2000, kun median monitoimimies Timo T.A. Mikkonen ilmoitti iltapäivälehdessä muuttavansa pois silloisen vaimonsa luota. Pian muuton syyksi selvisi Timo T.A.:n ja Ninan Venla-gaalasta samana vuonna alkanut rakkaustarina.

Lehdistö leimasi Ninan kodinrikkojaksi, joka pilasi Timo T.A.:n rakkausavioliiton. Mediakohun pahimpina aikoina häntä ei ihmetelty pelkästään lööpeistä, vaan hänestä tuli myös jonkinlainen työpaikkansa nähtävyys, jota saavuttiin ihmettelemään pidemmänkin matkan päästä.

Vuosien varrella Timo T.A.:sta, Ninasta sekä heidän kahdesta lapsestaan muodostui “The Mikkoset” – perhe, jonka sanomisia ja tekemisiä seurattiin ahkerasti. Eivätkä he epäröineet ilmaista omia mielipiteitään tai esittää omia näkökulmiaan lehtien palstoilla, Aamu-TV:n vieraana tai perheen omassa ohjelmassa Mikkosten maailma.

Vuonna 2011 Timo T.A. sai kallonpohjavaltimotukoksen ja sen seurauksena useita aivoinfarkteja, jotka veivät mediapersoonan liikuntakyvyn, näköaistin sekä lähimuistin. Nina toimi miehensä omaishoitaja kuuden vuoden ajan, kunnes Timo T.A. nukkui pois tammikuussa 2017.

Nina Mikkonen voitti Suurin pudottaja -ohjelman vuoden 2019 lopulla.

Jean ja Mancini haastattelivat Nina Mikkosta 27.6.2020.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: [email protected]