Jukka Kokkonen

Majakka

taivaansinessä hiukan harmahtavaa

betoniseinä

kaikuva kartano

minä olen tässä

elämäni on avaruuslaiva

matkalla

sinussa

Kuka käski sylkeä peiliä päin?

Siellä on vain harmiton kummajainen

joka ei kuule, ei kuuntele

se, vaikka näkee kaiken, ei puhu pahaa

Ulkona ulvoo vettä

riutuva makuuasento

niin ihanan tiedoton olo

Tämäkö suuri kauneus?

Silmät kiviä!

…ja sateen jälkeen on helppo hengittää

Tuoksuva maa

tuoksuvat puistot

me molemmat sulamme muodottomiksi

sitten maailma

voi olla sama asia

kuin sääresi

ja naksahtelevat nilkkasi

MARKO JOUSTE: kehärumpu, virsikannel, barokkikitara ja teorbi

JUKKA KOKKONEN: laulu

Pakkasaamuna taivas näyttää vanhalta

kohmeiset kärpäset, kukat jäätyneet

paleltuneet, vilustuneet

on heinäkuu ja kesä pois kuihtuu

tahdon olla näin, tahdon olla vain

hyvästelemättä

Niin vähän aikaa täällä olemme

kunnes poikki tuonelan virran kuljemme

ehkä ehdimme tähän maailmaan jättää jälkemme

kunnes rakkaimpiemme muistoihin poistumme

Soitan rumpuja ilosta ja surusta

tuijotan syvän taivaan kohteita

aion valvoa vielä tämän yhden yön

ja hengittää, vain hengittää

varhain aamulla ilmaa helppoa

tulevan talven tuiskuja

Niin vähän aikaa täällä olemme

kunnes poikki tuonelan virran kuljemme

ehkä ehdimme tähän maailmaan jättää jälkemme

kunnes rakkaimpiemme muistoihin poistumme

Puhallat niskaani yöllisiä pakokaasujasi

on kuuma hengityksesi

kuollutta ihoa vallatuista taloista

sängyssä ja sängyn alla

Häivähdys unesta, harmain aavistus

pois liukenee, katoaa

aavistuksen omainen, vaiston sukulainen

ennalta yrittää varoittaa

Sinä ja minä maailmanloppuna

kuin hullu Bob ja vaimonsa Mary

sinä ja minä viikonloppuna

kun arki on vain kaukainen mysteeri

Todellisuus irti leikkautuu

hauraana hajoaa, tuhoutuu

kuollutta ihoa vallatuista taloista

katossa ja lattialla

Sinä ja minä maailmanloppuna

kuin hullu Bob ja vaimonsa Mary

sinä ja minä viikonloppuna

kun arki on vain etäinen mysteeri

Viekää minut Bemböleen

sinne tahdon takaisin

kadonneeseen aikaan lapsuuden

loputtomiin kesiin

Pikkuveli pantiin asialle

kun heräsi mielihalu, suorastaan tarve

saada isä rahaa antamaan laihasta lompakostaan

R-kioskin ikkunaan jäimme lumoutuneina tuijottamaan

sarjakuva-albumeja, eritoten Tinttiä kuun kamaralla

Viekää minut Bemböleen

sinne tahdon takaisin

kadonneeseen aikaan lapsuuden

loputtomiin kesiin

Ajelehdimme molemmat maailman tuuliin, vuodet veivät erilleen

aina välillä tunsi päässeensä johonkin ja jostakin perille

aloimme löytää toisemme uudelleen kun aika umpisolmuja aukoi

ja sitten maaliskuisena sunnuntaiaamuna äkkiä olitkin pois

Viekää minut Bemböleen

sinne tahdon takaisin

kadonneeseen aikaan lapsuuden

loputtomiin kesiin

Juuri kun olen saamaisillani kädestäsi kiinni, sinä karkaat taas

juuri kun olen sanomaisillani, et enää täällä olekaan

juuri kun olen saamaisillani otteen

sinä karkaat, menet pois, katoat valoon

juuri kun aion sanoa että olet kaikki mitä minulla on

olet jo hahmoton

Kadonnut koulutyttö löydetään kankaalta

makaa niin levollisena kuin nukkuisi tumman kuusen alla

Tänä yönä tässä metsässä tartutan sinuun syöpäni

pimeässä hapuilet ja viimein löydät pakokauhuni

Pian sen jälkeen kun otin sinut kyytiin

meidän rakkautemme varaosiksi myytiin

en näe enää sinua valolta

Kuunteletko käsieni sadetta?

Vielä äsken olit turmeltumaton

sinut suostuttelin salavuoteuteen

selällesi seivästin

saastutin ja sairastutin

ja sitten erkanit maan vaikutuspiiristä ikuisen kesän maahan

Suloinen koulutyttö löydetään kankaalta

makaa niin levollisena kuin nukkuisi tumman kuusen alla

Tänä yönä tässä metsässä tartutan sinuun syöpäni

pimeässä hapuilet ja viimein löydät pakokauhuni

Tuijotetaan aurinkoa rävähtämättömin silmin

maailma loppuu tänään

tempaudutaan innokkaina yläilmoihin

Poikkeava yhteisö, kyläyhdistys Outolaiset

kielilläpuhuvat lööperiään

pitävät metsän uumenissa salaseurojaan

Sokeasti palvotaan mielipuolta hirmuhallitsijaa

täydellistä psykopaattia, sadistista neroa

Aurinko aamun avajaa kuin ruosteinen puukko ranteen

tänään pääsen telkkariin ja Iltalehden kanteen

tungen kuumeeni muovipussiin, pajukko huohottaa huhuja

”Kaikki on ennalta määrättyä”, valistaa vatsastapuhuja

Talo ja sen seinässä seisoo lausuttuna UNUNU

bussin ikkunasta olen nähnyt sen, lukenut

pian saamme toisemme, rakkaani, olemme taas yhdessä

liitän meidät ikuisesti silmänräpäyksessä

Hengitämme meren pohjassa

taivas on niin kovin kaukana

tuskin erottuukaan taustalta

Ryntään keskelle aukiota ja paikoilleni juutun

selkä hiestä märkänä, vitivalkeaksi muutun

tässä tilanteessa en voi enää perääntyä

kusi valuu lahkeesta, väkeä alkaa kerääntyä

Omatunto alkoi kolkuttaa

syyllisyys söi ennen aikojaan

taivas on niin kovin kaukana

se näyttää yhä harmaalta

Hyönteisiä kihisevillä hillaisilla soilla

myrkyllisissä metsissä ja usvaisilla joilla

katson mielenmaisemaa rauhaisaa

Uloskirjautuneena teidän kuvioistanne

kaukana kaikista kasvukeskuksistanne

jäähyväiset hälylle

Viimeinkin voi levätä

tyynenä ja seesteisenä

piilossa suojakoloissaan

omissa oloissaan

Tästedes pysyvästi kuljen ilonauhassa

antakaa siis minun häiriintyä rauhassa

jäähyväiset yhteiskunnalle

Epäilyttävä ihminen katoaa

koko muulta maailmalta

piilossa suojakoloissaan

omissa oloissaan

Rock on soinut radiossa liian kauan, liian lujaa

olet teeskentelijä ja tiedät sen

nyt kanava on salattu

ikuisesti

virheitä, toistuvasti valtavia virheitä

kansanennustaja päihtyneenä erinomaisuudestaan

juna pysähtyy autiolle asemalle

jäät yksin kyydistä

Niin monta yötä joina löysää lihaasi nostatit pystyyn

itsekehuasi kuunnellessa vain ikävystyy

ja vaikka tekemättömiksi saisitkin taiottua kaikki tihutyöt

olet lopulta kuitenkin mitä syöt

viha myrkyttää mielesi

naisesi palaa luokseni

Öiset kirkonkellot

sumutorvi joella

ääniä toisista maailmoista

joku hengittää keittiössä

joku ihmisen kaltainen

tuijottaa hämärässä

joku ihmisen kaltainen

Villiintyneessä puutarhassa talon takana

kuolleet kahisevissa pusseissaan

minä menen sinne, olen lähellä multaa

lähellä pilviä

Nihkeä käsi, veltto kättely

hymyntynkä kasvoilla

kemiallinen prosessi käynnistyy aivojeni alalaatikoissa

Villiintyneessä puutarhassa talon takana

kuolleet kahisevissa pusseissaan

minä menen sinne, olen lähellä multaa

lähellä pilviä

Otan puhelun lapsuuteen seitsemänkymmentäluvulle

tuoksuu pikkuleiviltä

Katkeaako veitsen terä jos lyön sen tiiliseinään?

Lakkaako ontto tunne sisällä?

Ja villiintyneessä puutarhassa talon takana

kuolleet kahisevissa pusseissaan

minä menen sinne, olen lähellä multaa

lähellä pilviä