Jukka Kokkonen

Koulun jälkeen aina kilpailtiin

kuka ehtii kirjastoon ensiksi

veren maku suussa hulluna poljettiin

ylös mukulakivisiin korkeuksiin

autojen seassa peippailtiin

tyhmänrohkeina, tajuamatta vaaraa

Hyllyn takaa minä tarkkailin

joka ikistä liikettäsi

toiveikkaana, toivottomasti pihkassa

katsoin kun lainasit Tarzaneita

perässä seurasin kotimatkallasi

varjostin kuin mikäkin salapoliisi

Vielä kesäöisinkin kipinöisin

iskisin tulta ja ikävöisin

säihkyisin ja säkenöisin

vuoksesi itseni suohon laulaisin

Loma alkaa ylihuomenna

kuulin isäsi puhuvan matkasta

Minne menettekään ja kauanko viivytte?

Näenkö sinua enää milloinkaan?

Kiipeän mäkeä taas tänäänkin

lainaan uudelleen ne samat Tarzanit

Kesäöisinkin kipinöisin

iskisin tulta ja ikävöisin

säihkyisin ja säkenöisin

vuoksesi itseni suohon laulaisin

Olin nuori ja arka, peloissani

siispä yritin peittää sen

janosin sinun läheisyyttäsi

huonosti käyttäytyen

Onneksi näit lävitseni

ja vierellesi kelpuutit

sydämeeni asukkaaksi muutit

alivuokralaiseksi, uskotuksi naiseksi

Pilvijärven pintaa pitkin

taivaslammen lainehilla

siivuja ja viipaleita

suuresta onnesta

Häipyy kuuluvista laulu

ja astelemme tyhjyyteen

varisemme siemeninä tuuleen

liukenemme jäljettömiin

juuri näin tämä tarkoitettiin

Pilvijärven pintaa pitkin

taivaslammen lainehilla

siivuja ja viipaleita

suuresta onnesta

Kukkuloilla kaupungin ulkopuolella

puun alla varjossa loikoilemme kahden

lueskelemme kirjojamme

ja vain makoilemme

syömme jäätelötuutit

ja kaikki pitkät minuutit

matelevat hitaasti kuin unessa

eikä maailma tiedä meistä mitään

Ydintuhon jälkeen maisema kasvaa umpeen

säteily on voimakkaampaa alhaalla laaksossa

radioaktiiviset omenat

puoliakustisia puita painavat

Meille kertoivat, että haitallisinta on valo hehkuva

ennen kuin menivät pois

neilikoita poimimme kadotuksessa

ainoat asukkaat, viimeiset maanpäälliset ihmiset

Tiheät metsät peittävät planeetan

eikä maailma tiedä meistä mitään

Sateen ropistessa rämpytän kitaraa

olen tässä taas, saman baarin nurkassa

tutkin tajuntani muuntunutta tilaa

joku ventolainen tarttuu hihasta

Omaa jotain elintärkeää asiaa

hakee hyväksyntää nollakulmasta

väliin maustaa jaaritteluaan

satunnaisilla järkevilläkin lauseilla

Ja pöydällä vaasissa

alakuloiset kukat

nuokkuvat

Hän ojentaa minulle viestin lapulla

en saa mitään selvää käsialasta

puhuukin niin kummallista murretta

kuin käyttäisi pelkkiä kerakkeita

Ja pöydällä vaasissa

alakuloiset kukat

nuokkuvat

Onneksi talvi on pian pulkassa

ei tarvitse enää sietää mitään vihjailuja

lumien sulettua

alan pikkuhiljaa taas tulehtua

Ja pöydällä vaasissa

alakuloiset kukat

nuokkuvat

Sulavan veden yläpuolella sijaitsevassa metsässä

nainen huojuu ja keijuu

tyttö häilyy, liukenee

Kevään sisaret ovat täällä taas

päättäväisyys hansikkaissaan

yhteistuumin sytyttävät suurennuslasilla sydämeni tuleen

Livumme hitaasti alas jokea

käsipohjaa kevättä kohti

valosta vammautuneina

Jossain kauempana koirat alkavat haukkua

ja äkkiä me tulemme maailman reunalle

Kuun pirstoutuessa taivaalla

he uittavat pimeyden kaupungin yli

kaiken tämän päätyttyä

sanat riittävät kertomaan

Auringonkehrä taivaalla

utuisena kiekkona

lähes rengasmaisena

himmeänä sormuksena

Lähestulkoon valkeus

valo miltei voittakoon

lähestulkoon valkeus

Se lienee suhteellista

milloin on sopusoinnussa

vielä pikku pakkasta

sekin on hyvä asia

Lähestulkoon valkeus

valo miltei voittakoon

lähestulkoon valkeus

Lähestulkoon valkeus

valo miltei voittakoon

lähestulkoon valkeus

Imetät hiljaisuutta

rintaruokit autiutta

ja nisistäsi tihkuu paha maito

hippityttö helvetistä

Luciferin lapsimorsian

viimeinen suuri naisjuoppo

Kuningatar Alkoholi

tiedostava keinottelija

ostaa Teslan osakkeita

Sinulla on läpikuultavat hampaat

istut seuraavalla bussipysäkillä

kymmenen vuotta vanhempana

surkastu pois päästäni

en tahdo sinua takaisin

pysy poissa, et merkitse enää mitään

Seppelepäinen nuori morsian tuo

kaksin käsin itseänsä pöydän alle juo

taivaan suurta karjalaumaa kun paimentaa

se tuskan veitsen vittumaiset viillot vaimentaa

Seppelepäinen nuori morsian tuo

kaksin käsin itseänsä ihmiseksi juo

taivaan suurta karjalaumaa kun paimentaa

se tuskan veitsen vittumaiset viillot vaimentaa

En voi sulkea silmiäni tältä

tämä tapahtuu juuri nyt

rakastan sinua valtavasti

olet kaikkeni

ennen kuin tuhoudut

kymmenen minuutin syvyydessä

vieraan kuun kraatterijärvessä

itsevalaisevan planktonin seassa

missä manuaaliset kalat

myötähäpeästä myhäilevät

Planeetta Härkönen, tähtijärjestelmä Pasi

aivot avoimina avaruuden taustakohinalle

Minulle ei tulla enää koskaan sallimaan samanlaista onnea

sydämeni pakahtuu kauneutesi edessä

rakastan sinua valtavasti

Ja kun katsoin tarpeeksi kauan

näin syvälle menneisyyteen

näin ajan rakenteen kuroutumassa aukkoon

Sen koommin en ole nauranut

Piirrän pöytään puumerkin

lintujen laulukauden alkajaisiksi viivan teen

ja kaivan kätköistäni sen vanhan nauhurin esiin

sillä tallensin jo kauan sitten

innosta hehkuin ja tärisin

Äänitän taas viserrystä

liverrystä taltioin

luvassa on erinomainen pöllövuosi

ja kun minulla on sinutkin

en taida tarvita juuri muuta

tämä minulle riittää, tämä on tarpeeksi

innosta hehkun edelleen

sama palo on tallella

sen sammuttamiseen melko valtavan meren tarvitsee

Pidämme tauon

levähdämme vierellä tervaskannon

syömme jäätelötuutit

ja kaikki pitkät minuutit

kautta kivenkin minä vannon (kautta kiven ja kannon minä lupaan ja vannon sen)

että rakastan sinua loppuelämäni

eikä siinä kaikki - aion rakastaa sinua tänäänkin

Kuljemme tätä salamyhkäistä tietä

olet vähäpuheinen, vaitelias

tulen perässäsi

yritän mahtua jalanjälkiisi

Sumua alhaalla laaksossa

kaupungin siluetti

Jäätyneitä koiranpaskoja

johtolankoja ymmärrykseen

me kaksin taivasalla

soittelemme kukkopilleillä

Uppoamme näiden soiden hapettomaan liejuun

vedämme keuhkot täyteen mutaista vettä

mutaisten metsien vihkivettä

Sinä liidät ja kohoat

lähestyvän aamun taivaalla

ja uusi aurinko nousee maailmankaikkeuteemme

vaivihkaa

olet siellä missä valokin on