Tohtori Franz Pieper kokouksessa. Fort Wayne 1923. / Wikimedia Commons
* Päivitetty 2.5. Korjattu yhden raamatunkohdan (2. Piet. 1:21) teksti oikeaksi.
Tässä artikkelissani kerron perinteisestä luterilaisesta pyhää Raamattua käsittelevästä opista. Se opettaa, että Raamattu on jumalallisesti inspiroitu kirjakokoelma. Kirjoitus sisältää niin tiivistelmän kuin melko laajan johdannon teemaan.
Artikkelini perustuu luterilaista puhdasoppisuutta edustavan Franz Pieperin (1852-1931) teokseen: Kristillinen dogmatiikka. Lyhennetty laitos. Laatinut J. T. Müller. Suomentanut Heikki Koskenniemi. SLEY-kirjat. 2. laitos. 1995.
TIIVISTELMÄ
Franz Pieperin, Kristillinen dogmatiikka ja sen lyhennelmä, sijoittuvat kirjallisuutena puhdasoppiseen luterilaiseen perinteeseen. Pieper opettaa Raamatun olevan Jumalan inspiroima, ja siksi erehtymätön. Näiden lisäksi Pieper opettaa Raamatulla olevan nämä ominaisuudet: jumallinen auktoriteetti, jumalallinen voima, täydellisyys eli riittävyys ja selkeys. Kaikki kristilliset opit perustuvat ja ovat Raamatussa ilmaistuna. Raamatun tarkoitus on ohjata ihmiset pelastukseen, ikuiseen elämään.
Pieperin dogmatiikan lyhennetty versio on paljon luettu niin maailmalla kuin Suomessa. Niiden keskuudessa, jotka arvostavat perinteistä raamatullis-luterilaista uskonoppia.
Siinä on 632 suurikokoista ja tiheä tekstistä sivua. Teos esittää selkeästi klassisen luterilaisen opin kokonaisuuden.
Samalla Pieper torjuu virheellisiä käsityksiä niin Roomasta kuin Genevestä. Eli roomalaiskatolinen uskonoppi ja reformoidut linjaukset saavat voimakasta kritiikkiä. Pieper puolustaa raamatullista luetrilaista uskonoppia myös Raamatun aseman Jumalan sanana hylkäävää liberaaliteologiaa vastaan.
Tässä poimin esiin sen linjauksia Raamatun inspiraatiosta ja ominaisuuksista.
Suomen ev.-lut. kirkon oppi perustuu Raamattuun. Tämä ilmenee kirkon virallisista luterilaisista tunnustuskirjoista, kirkkolaista ja kirkkojärjestyksestä.
* “1. Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava.” (Yksimielisyyden ohje)
* “2§
Kirkon tunnustus ja tehtävä
Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.” (Kirkkolaki)
* “1 §
Kirkon tunnustus
Suomen evankelis-luterilainen kirkko (kirkko) tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.
Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” (Kirkkojärjestys)
Pieperin dogmatiikan tarkoitus, sisäinen intentio, on rakentaa Raamatun perustalle, jonka oikean opin luterilaiset tunnustuskirjat ilmaisevat. Tunnnustuskirjoissa ei ole omaa artiklaa Raamatun inspiraatiosta, koska siitä ei ollut kiistaa.
Tunnustuskirjoissa Pyhään kirjaan “perustetaan” itsestään selvästi kirkon opetus ja “samastetaan Raamattu ja Jumalan sana”. (s. 122)
Termillä “Jumalan sana” voidaan tarkoittaa kolmea asiaa:
* 1) Kristusta, joka on isolla kirjaimella Jumalan Sana.
* 2) Raamattua.
* 3) Raamattuun perustuvaa oikeanlaista saarnaa ja opetusta.
EKSKURSSI: KOLME KÄRKITEOLOGIA
Mielestäni luterilaisuuden aikaväliltä - reformaation alusta opilliseen vakiintumiseen saakka - on mahdollista nimetä kolme tärkeintä ja arvovaltaisinta teologia.
Tunnustuskirjojen kokoelman hyväksyttiin vuonna 1580. Tällöin luterilainen oppitunnustus tuli ilmaistuksi uskonopillisesti ulkoisten ja myös sisäisten raskaiden kamppailujen jälkeen.
Uskonpuhdistuksen johtajava teologi oli luonnollisesti Martti Luther (1486-1546). Hänen työtoverinsa oli Philipp Melanchthon (1497-1560), joka vahvan alkuvaiheensa jälkeen sortui.
Hän teki liiallisia myönnytyksiä - väärissä asioissa kompromisseja - niin reformoitujen kuin roomalaiskatolisten kanssa.
Tämän seurauksena hänen teologiseen imagoonsa tuli surullinen särö tunnustuksellisten luterilaisten arviossa. Tämä vaikuttaa yhä heikentävästi Melanchtonin saamaan arvostukseen.
Kuitenkin kiistaton tosiasia on, että Melanchthonin ansiot ovat parhaimmillaan niin suuria, että kukaan muu luterilainen - paitsi Luther itse - ei pärjää teologisen CV:n huippukohtien vertailussa Melanchtonille.
Reformaation 2. sukupolven edustaja Martin Chemnitz (1522-1586) pääsee huippukohdissaan lähelle. Ja menee koko teologisen uran vertailussa mielestäni jopa edelle. Koska Chemnitz oli Melanchthonia vakaammin ja loppuun asti raamatullinen luterilainen.
Chemnitz pysyi siis luotettavana. Ja uskonopillinen taso oli erittäin korkeatasoisten arvostetun kirjallisen tuotantonsa ansiosta.
Mutta Melanchthon pysyy Lutherin jälkeen uskonpuhdistuksen pääteologina ollen mielestäni CV:n huippukohdissa hieman jopa Chemnitziä ylempänä. Melanchthon myös vaikutti ratkaisevassa reformaation alkuvaiheessa.
Vaikka onkin totta, että Chemnitzillä oli myös ratkaiseva asema, mutta ajallisesti myöhemmin. Hän vaikutti erittäin merkittävästi siihen, että luterilaisuus pysyi oleellisesti opillisesti yhtenäisenä.
Philipp Melanchthon kirjoitti erittäin tärkeän ensimmäisen luterilaisen dogmatiikan reformaation alkuvaiheessa. Ja myöhemmin kaksi virallisen tunnustuskirjan statuksen saanutta teosta: niistä tärkeimmäin Augsburgin tunnustuksen vuonna 1530 ja Augsburgin tunnustuksen puolustuksen vuonna 1531.
Lisäksi hänen merkityksensä Lutherin oppineena työtoverina oli erittäin suuri. Voinee yhtään liioittelematta todeta: ratkaisen tärkeä.
Näiden tunnustuksellisesta luterilaisesta näkökohdasta arvioitavien suurten urotöiden jälkeen hänen teologinen linjansa horjui ja siirtyi luterilaisen tunnustuksen osittain ulkopuolelle.
Luterilaiset tunnustuskirjat oli saatu laadituksi, määritellyksi ja hyväksytyksi vuonna 1580. Niissä ilmaistiin voimakkaasti ja perustellusti Raamattuun perustuva uskonoppi. Silloisessa historiallisessa tilanteessa.
Luterilaisten intentiona oli liittyä vanhaan kristilliseen uskonsisältöön ja samalla torjua niin roomalaiskatoliset kuin reformoitujen virheelliset opetukset. Tunnustuskirjat siis ilmaisivat aukikirjoitetusti luterilaisen uskonkäsityksen. Näin hengellinen, teologinen ja kirkollinen identiteetti piirtyi esiin.
TAUSTA PIEPERIN DOGMATIIKALLE
Seuraavaksi kerron lyhyen taustan Pieperin dogmatiikalle.
Edellisessä kappaleessa jo viittasin siihen, että Melanchthon kirjoitti ensimmäisen luterilaisen dogmatiikan. Se ilmestyi vuonna 1521. Philipp Melanchthon: Ydinkohdat. Suomennos, johdanto ja selitykset Risto Saarinen. Sley-kirjat. 1985.
Ydinkohdat, aloitti luterilaisten systemaattisten kristillisen opin esitysten historian.
Martti Lutherin ja Melanchthonin jälkeen kolmanneksi vaikutusvaltaisin luterilainen teologi reformaation ajalta on jo mainittu, Martin Chemnitz. Myös hän kirjoitti kristillisen opin esityksen, dogmatiikan.
Hänen jälkeensä ilmestyi useita luterilaisia dogmatiikkoja. Mainitsen tässä nimeltä Johann Gerhardin (1582-1637), jonka merkitys on erityisen suuri.
Pieperin dogmatiikka tahtoo liittyä tähän aitoluterilaiseen traditioon.
Luterilaisen kirkon Missouri synodin (LCMS) ensimmäinen presidentti oli dogmatiikan professori C. F. W. Walther (1811-1887). Hän vakiinnutti LCMS hengellisen linjan ja on erityisen kuuluisa saarnaopillisesta Laki ja evankeliumi -teoksestaan.
Waltherin seuraaja dogmatiikan professorina oli Franz Pieper. Hän toimi myös LCMS presidenttinä vuosina 1899-1911. Ja erittäin pitkään, Saint Louis Concordia-seminaarin, presidenttinä vuosina 1887-1931.
Pieper tunnettiin aikanaan tunnustuksellisen luterilaisuuden johtavana äänenä. Hän ei pelännyt - Raamatun perustalta - linjata aikansa kiistakysymyksiä.
Franz Pieper oli Missouri synodin teologinen ykköstykki.
Pieperin kynä oli niin sanotusti penaalin terävin kynä. Hänen kirjoitusten vaikutukset tuntuvat edelleen myös täällä kokonaan eri mantereella asti.
Pieperin kolmiosainen kristillinen dogmatiikkansa ilmestyi vuosina 1917-1921.
Tämä artikkelini perustuu sen lyhennelmään, josta yleisesti puhutaan ´Pieperin dogmatiikkana` mitä se toki lyhennettynä onkin.
Alkuperäistä tekstiä on lyhennetty lähinnä alaviitteiden, polemiikin ja raamatunkohtien selittämisen osalta. (Suomentajan lukijalle kirjoittama johdanto.)
Lyhennelmän tekijä on paras mahdollinen: Pieperin seuraaja John Theodore Müller / Mueller. Hän toimi uskonopin eli dogmatiikan professorina Missouri synodin pappisseminaarissa. (LCMS Saint Louis Concordia Seminary)
* Pieperin dogmatiikka on wikipedian mukaan yhä edelleen johtavan ja vahvasti tunnustuksellisen luterilaisen kirkon LCMS opillisen teologian (doctrinal theology) perusoppikirja (basic textbook). Tässä linkki wikipedian Franz Pieper -sivulle.
Missouri synodi on nykyään wikipedian mukaan noin 1,8 miljoonaa jäsenen luterilainen tunnustuskunta Yhdysvalloissa. Se on voimakas ja aktiivinen luterilaisen opetuksen edistäjä, kouluttaja ja puolustaja.
Suomalainen luterilainen pieni kirkko, Lähetyshiippakunta (LHPK), on läheisessä kirkollisessa yhteydessä Missouri synodin kanssa.
Missouri synodi muodostaa yhteistyössä sen kanssa olevien kirkkojen kanssa väkevän vastavoiman uskonopillisesti liberalisoituneelle globaalin valtalinjan luterilaisuudelle.
* Mutta jos sen (LCMS) nimi mainitaan niin esimerkiksi Suomen ev.-lut. kirkon niin sanotun ekumeenisen eliitin kuullen esimerkiksi kirkkokahveilla siitä voi seurata kivan ja lämpimän tunnelman nopea kylmeneminen ja epämukava tilanne…
Nyt olen kuvannut historiallista ja kirkollista taustaa Pieperin dogmatiikalle. Sen merkitys monissa teologisissa keskusteluissa - pohdittaessa aitoa tunnustuksellista luterilaista linjaa - on edelleen suuri.
Yhtenä, mutta merkittävänä ja koeteltuna äänenä, muiden joukossa. Pieperin dogmatiikasta on yhä nykypäivänä löydettävissä monista asioista ja moniin asioihin painavaa tekstiä.
Seuraavaksi kerron tiivistetysti Pieperin opetuksen keskeisiä kohtia artikkelini varsinaisesta aiheesta: Raamatun jumalallisesta inspiraatiosta ja siihen perustuvista ominaisuuksista.
RAAMATUN INSPIRAATIO
“Raamattu on Jumalan sana, koska Jumala on sen inspiroinut”. Näin tiivistää inspiraation otsikko, Pieperin dogmatiikassa. (s. 72)
“Jumala on nimittäin Henkensä vaikutuksen kautta antanut sen niille miehille eli inspiroinut ne miehet, joiden kautta se on kirjoitettu (2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:21).” (s. 72)
Näin Raamatun kohdat lausuvat:
“Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.” - 2. Tim. 3:16
“Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.”
- 2. Piet. 1:21
Pieper toteaa, että inspiraatio ei ole vain asioiden tai henkilöiden inspiraatio. Vaan sanainspiraatio, verbaali-inspiraatio:
“…sanat ovat annetut kirjoittajille, koska kirjoitusta, jota tässä sanotaan inspiroiduksi, eivät muodosta asiat eivätkä henkilöt, vaan kirjoitetut sanat.” (s. 72.)
“…se on s a n a i n s p i r a a t i o (v e r b a a l i - i n s p i r a a t i o)…”. (s. 72)
“Eivät siis kirjoittajat ole inspiraation jumallisen toiminnan kohteena, vaan pyhä Raamattu itse: se juuri on 2. Tim. 3:16 mukaan Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt.” (s. 72).
RAAMATTU ON EREHTYMÄTÖN
Pieper opettaa Raamatun olevan Jumalan ohjaama ja harhasta varjeltu.
Jumala on itse antanut Raamattuun sanat. Pyhän kirjan syntyä ei ole vain jumalallisesti ohjailtu, vaan Raamattu on myös jumalallisesti inspiroitu. Raamattu on dogmaatikon mukaan “e r e h t y m ä t ö n”. Pieper opettaa:
“…Raamattu kaikissa sanoissaan ja kaikissa osissaan on t ä y s i n e r e h t y m ä t ö n. Sitä tarkoittaa se todistus, jonka Kristus Joh. 10:35 lausuu. Myös Kristuksen ja hänen apostoliensa käytäntö todistaa samaa.
- Franz Pieper (s. 74)
Raamatun kirjoittajat eivät olleet kirjoittaessaan “elottomia koneita”, vaan “eläviä persoonallisia välineitä”. Kirjoittajilla oli myös “älyn ja tahdon lahjat”. Myös oma “tyylinsä”. (s. 77)
Pieperin mukaan Raamatulla on “jumalalliset ominaisuudet”. Tämä johtuu siitä, koska “Raamattu on inspiraation kautta Jumalan sana”. Näitä ominaisuuksia Pieper mainitsee neljä kappaletta:
* Jumallinen auktoriteetti. (auctoritas divina)
* Jumalallinen voima. (efficacia divina, vis vere divina)
* Täydellisyys. (perfectio)
* Selkeys. (perspicuitas sive claritas)
Pieperin opetuksen mukaan Raamattu on erehtymätön, kuten totesin ja sitaatista ilmenee. Tämä Raamatun ominaisuus tulee ilmaistua Pieperillä Raamatun sanainspiraatiota kuvattaessa. Oletettavasti siksi sitä ei ole erikseen kappaleena muiden ominaisuuksien luettelossa. Niinkin voisi tietysti nähdäkseni olla.
Robert D. Preus (1924-1995) Raamatun inspiraatio-opin tutkimuksessaan luettelee ja käsittelee “erehtymättömyyden” ensimmäisenä. Eli ennen muita ominaisuuksia, jotka ovat samat kuin Pieperillä. Tosin osittain eri järjestyksessä. (s. 77. Raamatun inspiraatio. Tutkimus 1600-luvun luterilaisten dogmaatikkojen teologiasta. Concordia. 1999.)
Puhdasoppisuuden teologiseen linjaa edustavilla luterilaisilla dogmaatikoilla lienee siis hieman eri järjestys ja tyyli luokitella Raamatun ominaisuuksia.
Pieperin dogmatiikassa lähtökohtana Raamatun ominaisuuksista opettamiselle toimii Raamatun kirjakokoelman ainutlaatuinen jumalallinen sanainspiraatio.
Inspiraation seurauksena Raamattu on erehtymätön. Ominaisuuden “täydellisyys” kohdalla tuon esiin myös erehtymättömyyteen liittyviä sitaatteja.
Seuraavaksi esittelen Pieperin neljän ominaisuuden luettelossa ensimmäisenä olevan: Raamatun “auktoriteetti”.
AUKTORITEETTI
“Raamatun jumallinen auktoriteetti on sitä, että sille kaikessa, mitä se sanoo, on osoitettava uskoa ja kuuliaisuutta niin kuin i t s e J u m a l a l l e.” Pieper tuo esiin, että näin Kristus ja apostolit suhtautuivat Vanhan testamentin kirjoituksiin. Tätä samaa he “vaativat”: “Uudessa testamentissa myös omalle sanalleen”. (s. 105)
Pieperin mukaan Kristus ja apostolit varoittavat Raamatun hylkäämisestä ja arvostelusta. Raamatun auktoriteetti perustuu sen erikoislaatuun: Jumalan henkeyttämiseen.
Kreikaksi “teopneustiaan” eli inspiraatioon. Raamattu kykenee itse herättämään uskoa. Tämä johtuu siitä, että se on “Jumalan hengen läpituntema.” (s. 105)
Pieperin dogmatiikka tekee eron kahdenlaisen Raamattuun liittyvän auktoriteetin välillä.
Kristillinen varmuus (fides divina) Pyhän kirjan “jumalallisuudesta” syntyy Raamatun itsensä antaman todistuksen välityksellä. (s. 107)
“Koska Raamatun sana on Jumalan sanaa, se on tiedon kohde, joka itse luo tiedon saavuttamisen välineen, uskon, ja siten osoittaa, että sillä on jumallinen auktoriteetti.” (s. 106)
Sen sijaan tieteellinen varmuus (fides humana) tai luonnollinen varmuus syntyy järjen todistuksesta. Se liittyy uskon järkiperäisen puolustamisen eli apologetiikan toimialaan. (s. 107)
Näitä “inhimillisen uskon” (fidem humanum) mahdollisesti synnyttäviä perusteluja ei tule vähätellä vaikka ne eivät kristillistä uskoa itsessään saakaan aikaan. Järjellisten perustelujen “tehtävänä on torjua pinnalliset käsitykset, joissa Raamattuun kohdistuva epäusko saa ilmauksensa.” (s. 107)
Koska kristittyjenkin epäilykset Raamatun jumallisuutta kohtaan nousevan syntisestä ihmisluonnosta “liha” apologeettisilla järjen perusteluilla on mahdollista pitää ulkonaisesti kurissa “epäuskoista lihaa”. Järjen perustelut saattavat myös johdattaa vielä ei-uskovia ihmisiä itse lukemaan tai kuulemaan Raamattua. Raamatussa on Hengen vaikutus, joten saattaa syntyä kristillistä uskoa. (s 107-8)
Järjen todistelut saattavat johtaa ihmisen Raamatun äärelle sen lukemiseen tai kuulemiseen. Ne eivät kuitenkaan ole “Jumalallisen sanan julistamisen välttämätön esiaste”. (s. 108)
VOIMA
Jumalan omalla - Pyhän Hengen inspiroimalla - sanalla on jumalallinen voima.
“Sillä, mitä Kirkko julistaa (Kirkon sanalla), on silläkin jumalallinen voima ja vaikutus, mutta aina vaan sikäli ja siinä määrin kuin kirkko pysyy uskollisena tehtävälleen ja näin julistaa vain Jumalan sanaa (Matt. 28:19; Room. 3:2; 1. Tim. 6:3 ss.; 2.Joh. 9, 10). Kirkolla ei ole mitään omaa sanaa. Mikä ei ole Raamatusta otettu, ei ole Kirkon sanaa, vaan, niinkuin Luther sanoo, vain lavertelua.”
- Franz Pieper (s. 109)
Näin Pieper korostaa, että kristillinen kirkko on sidottu Raamatun sisältämään opetukseen.
Pieper erottelee seuraavaksi kaksi erilaista raamatullista sanaa ja sisältöä: lain ja evankeliumin. (s. 110)
Lain eli vaatimuksen sanomalla on voima aiheuttaa ihmisessä synnintunto. Periaatteessa ihminen voi tulla pahaan omaantuntoon, synnintuntoon, ilman lain sanallista julistusta. (s. 110)
Pieperin mukaan ihminen jää kuitenkin etsimään apua tekojen tietä. Laki ei ole vielä tässä vaiheessa vienyt ihmistä epätoivoon omien mahdollisuuksiensa suhteen. (s. 110)
Mutta Raamatussa ilmoitettu laki aiheuttaa syvemmän synnintunnon: “ihminen tuntee ikuisen kadotustuomionsa ja luopuu kaikesta toivosta auttaa itse itseään (Room. 3:19, 20; contritio, terrores conscientiae). (s. 110)
Kirkon julistukseen kuuluu Kristuksen opetuksen mukaan niin lain vaatimukset kuin evankeliumin armo.
Pieper tuo esiin Kristuksen ohjeen ja käskyn viitaten Luukkaan evankeliumin lukuun 24. ja jakeeseen 47. Tässä raamatunkohta myös sitä edellinen jakeen kera:
“Hän sanoi heille: »Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk. 24:46-7)
Näin ollen tulee saarnata parannusta ja uskoa. (s. 110) Tässä parannuksen käsite on suppeassa merkityksessä eli viittaa lain aiheuttamaan katumukseen.
Jumalan laki osoittaa ihmiselle hänen syntinsä aiheuttaen katumusta epäuskosta ja Jumalan lain rikkomisesta. Iloinen sanoma Jeesuksen Kristuksen pelastusteosta ja armollisesta syntien anteeksiantamuksen lahjasta ihmiselle synnyttää uskoa evankeliumiin. (s. 110)
Uskon syntyminen ei perustu ihmisen valintaan tai päätökseen. Se perustuu yksinomaan Jumalan voimaan: luomisvoimaan. Evankeliumin synnyttämä uskolla on voima “muuttaa ihminen sisäisesti niin, että hän halukkaasti alistuu Jumalan lakiin ja vaeltaa mielellään ja iloisesti Jumalan käskyjä seuraten uuden ihmisen puolesta, joka on luotu uskon kautta evankeliumiin…” (s. 110)
Pieper korostaa, että Raamatun jumalallinen voima vaikuttaa nimenomaan sanan kautta. Ei sitä “ilman” tai “ohella”. Ainoastaan sanan kautta. (Room. 10:17; Jaak. 1:18). (s. 111)
EKSKURSSI 2 - REFORMOIDUT
Aikansa johtava tunnustuksellinen luterilainen dogmaatikko tuo esiin, että reformoiduilla on erilainen opetus.
Tässä hän viittaa uskonpuhdistuksen aikana syntyneeseen paavin johtamaa roomalaiskatolisuutta kritisoineiden protestanttien jakautumiseen. Kun luterilaiset erkaantuvat roomalaiskatolisuudesta menivät reformoidut vielä kauemmaksi - uskonopillisesti ja liturgisesti - paavin johtamasta roomalaiskatolisuudesta.
* Tunnetuimpia luterilaisten ja reformoitujen opillisia erimielisyyksiä ovat: Raamatun sanan ja Hengen suhde, ehtoolliskäsitys, predestinaatio-oppi ja erimielisyys Kristuksen jumalallisen luonnon ja inhimillisen luonnon välisestä suhteesta.
* Reformoidut erottavat “…Pyhän Hengen jumalallisen voiman ja vaikutuksen sanasta.” Eikä raamatullisessa sanassa ilmenevä voima ole vastustettavissa, siten kuin luterilaisen uskonopin mukaan on vastustettavissa. Pieperin mukaan ihminen voi myös vastustaa (resistibilis) sanan kautta vaikuttavaa jumallista voimaa. (Matt. 23:37) (s. 111)
TÄYDELLISYYS
Raamatun täydellisyyden ominaisuutta kuvaava kappale alkaa näin:
“Pyhän Raamatun täydellisyys eli riittävyys on sen oman kuvauksen mukaan sitä, että se opettaa kaiken, mikä meille ihmisille pelastuksemme saavuttamiseksi on tarpeen tietää.” (s. 111)
Pieper lausuu Raamatun varsinaista tarkoitusta ilmaisten rajauksia: “Se ei ole yleisinhimillisen tiedon hakuteos. Se ei liioin ole taiteen, arkkitehtuurin, lääketieteen jne. oppikirja. Myöskään se ei ole historian eikä maantieteen käsikirja.” (s. 111)
Mutta näistäkin lauseista huolimatta Pieperin pitää tiukasti kiinni Raamatun erehtymättömyydestä:
“Kun Raamattu sivumennen opettaa sellaisia asioita, jotka kuuluvat luonnon alueelle, on se niissäkin aina oikeassa vastoin kaikkia inhimillisen tieteen väitteitä, juuri siitä syystä, että koko Raamattu on Jumalan inspiroima ja sen kautta jumalallinen totuus.” (s. 111)
Lutherin viitaten Pieper kirjoittaa, että “…Raamattu on ainoa kirja jossa ei voi olla mitään historiallisia erehdyksiä (St. L. XIV, 491; W. A. 53, 22 s.).” (s. 111)
Raamatun varsinaisen tarkoituksen Pieper ilmaisee näin: “sen tarkoitusperä on varsinaisesti vain ihmisten pelastus (1. Kor. 13:12).” (s. 111)
Pieperin mukaan Raamattu ei opeta kaikkea jumalallisista asioista. “teologisia probleemeja” jää. Raamattu opettaa kaiken sen, mikä meille ihmisille on t a r p e e n päästäksemme osallisiksi pelastuksesta (2. Tim. 3:15 ss.)” (s. 111)
Kirkon opettajilla on ankara käsky pysyä Kristuksen sanassa:
“…Kirkon opettaja on Raamatun ansiosta täysin, jokaiseen tehtävään, mitä hänen osakseen tulee, niin täydellisesti varustettu, että hänellä on ankara käsky pysyä Kristuksen sanassa, joka meillä on hänen apostoliensa sanana (Joh. 17:20), ottamatta itselleen vapautta tehdä siihen mitään muutoksia tai lisäyksiä (Joh. 8:31, 32: 1. Tim. 6:3 ss; 2. Tim. 1:13; Room. 16:17; Gal. 1:6 ss.).”
- Franz Pieper (s. 112)
Pieperin mukaan Raamattu ei tarvitse ulkopuoleltaan mitään täydennystä kuten traditiolta, paavilta, kokemukselta tai tieteeltä. Jos kirkko hylkää Raamatun “täydellisyyden” hylkää se uskonpuhdistuksen raamattuperiaatteensa. (s. 112)
Pieper lausuu voimakkaasti Raamatun asemaa puolustaen, että sen “syrjäyttämiseen päädytään, kun uudempien teologien leirissä Raamattu pannaan teologin kokemuksen tai kirkon kontrollin alaiseksi. Kokemuksesta tulee silloin norma normans ja Raamatusta norma normata.” (s. 112)
Nämä termit dogmatiikko Pieper selittää toisessa kohdassa.
Raamattu on ohjaava ohje eli norma normans. Luterilaiset tunnustuskirjat perustuvat Raamattuun. Tunnustuskirjoissa ilmaistut opit on otettu Raamatusta. Tunnustuskirjat ovat ohjeenalainen ohje eli norma normata. Raamatun käytöstä Pieper tuo esiin myös termin ensisijainen ohje (norma primaria) ja tunnustuskirjoista toissijainen ohje (norma secundaria) käytetään. (s. 123)
Seuraavaksi tutustumme viimeiseen Raamatun inspiraatiosta johdettavaan Pyhän kirjan ominaisuuteen.
SELKEYS
Raamattu valaisee itse itseään. Se esittää kaiken mitä pelastukseen tarvitaan. Tämän Raamattu tekee selkeästi. (s. 112)
“Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani.”
- Psalmi 119:105
Raamattu valaisee kirkkoa, kirkko ei valaise Raamattua. Tämä periaate torjuu roomalaiskatolisen kannan, että kirkko tai paavi lopulta kertoo miten Raamatun asiat ovat tai eivät ole. (s. 112)
Raamattu valaisee ihmisiä eivätkä ihmiset Raamattua. Tämä periaate torjuu “kiihkohenkien opin”, joka perustuu “sisäiseen valoon”. (s. 112)
Sama periaate torjuu myös “modernien teologian” käsityksen, että teologin täytyy omalla “kokemuksellaan tai elämyksellään luoda valoa Raamattuun”. (s. 112)
Raamatun selkeys on sen oman opetuksen “edellytyksen” mukaan “itsestään selvä asia”. Raamatun perusteella kaikki kristityt voivat uskoa ja arvostella “totuutta ja harhaa”. Arvosteluun heillä on jopa “velvollisuuskin”. (s. 112)
“Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’”
- Luukas 16:29
“Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.”
- Ap. t. 17:11
“Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille.”
- 2. Tess. 2:15
Raamatun selkeys paitsi edellytetään myös opetetaan suoraan Raamatussa. Jumalan sana on lamppu maailman pimeydessä ja ihmisen tietä valaiseva valkeus. Pieper nostaa esiin sen, että merkitystä on raamatunkielten tuntemuksella ja ahkeralla harjoittamisella tutkittaessa Raamattua. (s. 113)
Missouri synodin aikansa alfateologi - johtava dogmaatikko - torjuu useita Raamatun selkeyttä vastaan kohdistettuja vastaväitteitä.
* Saarnavirka. Vaikka Jumala on asettanut seurakuntiinsa pastorin eli Raamatun opin opettajan viran, tämä ei vapauta kristittyjä opillisesta arvostelusta. Pastoreiden velvollisuus on opettaa oikein. Mutta kristityillä on edelleen velvollisuus arvioida onko opetus Raamatun mukaista. Pastoreiden tehtävä on “…Raamatulla opettaen, varoittaen, nuhdellen ja lohduttaen” olla hyödyksi. (s. 114)
“…kristittyjen on Raamatun perusteella arvosteltava, ovatko saarnaajat oikeita vai vääriä profeettoja, toisin sanoen, pysyvätkö he apostolien sanassa vai poikkeavatko siitä (Matt. 7:15; Room. 16:17).”
- Franz Pieper (s. 114)
* Teologien erimielisyys. Syynä tähän ei ole Raamatun väitetty hämäryys. Syynä on, ettei pysytä “Raamatun sanoissa, vaan ottavat vapauden kaupitella omia, inhimillisiä ajatuksiaan Jumalasta ja jumalallisista asioista (1. Tim. 6:3).” (s. 114)
* On totta, että Raamatussa on hämäriä kohtia. Niiden tarkoitus on saada ihmiset tutkimaan Jumalan sanaa. Hämärissä kohdissa ei ole kysymys suoraan opista tai jos on niin kyseinen oppi on ilmaistu “selvästi ja seikkaperäisesti” muualla Raamatussa. (s. 114)
* Mutta “Raamattu on täysin selvä, niin selvä, että se on, mitä oppiin ja elämään tulee, meidän jalkaimme lamppu ja valkeus meidän teillämme.” (s. 114)
* Pieper tahtoo liittyä vanhempaan kirkkoisä Augustinuksen ja luterilaisten opettajien linjaan: “Augustinus, Luther Chemnitz, Gerhard ja muut luterilaiset teologit pitävät varmana aksioomina sitä, että kaikki kristilliset opit ovat ilmoitetut sellaisissa raamatunkohdissa, jotka eivät kaipaa mitään selitystä (sedes doctrinae)”. (s. 114)
Latinan kielinen termi - sedes doctrinae - tarkoittaa yksittäisten oppien selviä perustuksia, istuimia ja sijaintipaikkoja Ne ovat raamatunkohtia joissa kukin yksittäinen oppi on selvästi todistettu tai käsitelty. Linkki teologiseen tietosanakirjaan tässä.
* Pieper tekee Lutheriin vedoten erottelun ulkonaisen ja sisäisen selkeyden välillä. Vain kristitty ymmärtää Raamattua sisäisesti selkeästi. (s. 115)
* Uskonoppien kannalta katsoen tulee tehdä erottelu kahden käsitteen välillä: että ja miten. “Raamattu yksinkertaisesti tunnustaa Jumalan kolminaisuuden…”. Pieper siteeraa Lutheria tämän vastustaessa kuuluisaa humanistia Erasmus Rotterdamilaista (n. 1466-1536). (s. 115)
Pieperin mukaan Raamattu opettaa selkeästi, “että” uskonopit ovat, mutta miten ne ovat on toinen asia. Pieper esittää tässä Lutherilta sitaatin, josta osa kuuluu näin: “Mutta miten asia niin on sitä Raamattu ei sano, niinkuin sinä luulottelet, eikä sitä ole tarpeenkaan tietää.” (s. 115)
* Pieper kumoaa kahden raamatunkohdan käytön opettamaansa Raamatun “selkeyttä” vastaan. (2. Piet. 3:16; 1. Kor. 13:12) (s. 115)
Pieper myöntää, että “muutamat” asiat Paavalin kirjeissä ovat vaikeatajuisia, eivät kaikki. 2. Pietarin kirje tarkoittaa vaikeatajuisilla lopunaikojen asioita. Niistä on muualla kirjoitettu selkeästi. 1. Korinttilaiskirjeen kohta ei viittaa Raamattuun vaan ihmisten tietoon Jumalasta tässä ajassa. Jota “apostoli vertaa tietoomme Jumalasta iankaikkisesssa elämässä”. (s. 115)
Pieper päättää tämän Raamatun selkeyttä käsittelevän kappaleen tylyyn kommenttiin kolmelle taholle, joita hän vastustaa: Rooma, kiihkohenget ja modernit teologit. Nämä tahot eivät hyväksyneet Raamatun selkeyttä:
“Kuten Roomalle ja kiihkohengille, on moderneille teologeillekin hämärä Raamattu oikea elämän elementti. Eiväthän hämärät olennot valossa menesty.” - Franz Pieper (s. 116)
LOPUKSI
Vanhan klassisen dogmatiikan lukeminen on uskoa ja kristillisen opin / opetuksen ymmärtämistä vahvistavaa. Nykyajan Suomen ev.-lu. kirkko tarjoaa vain vähän opetusta, joka perusteellisesti vahvistaa luottamusta pyhään Raamattuun.
Siksi kristityn on viisasta etsiä hyvää ja luotettavaa hengellistä opetusta. Riittävän hyvä käsitys Raamatusta ja luottamus siihen Jumalan sanallisena ilmoituksena ovat tärkeitä asioita. Erittäin arvokkaita asioita kristityn hengellisen elämän kannalta.
Pieperin dogmatiikka on erityisen suositeltavaa lukemista kirkon työssä oleville tai siihen opiskeleville. Tavalliset kristitytkin hyötyvät sen lukemisesta. Toki yli 600-sivuinen kolmiosaisen dogmatiikan lyhennelmäkin on melko raskasta luettavaa, mutta ymmärrystä lisäävää.
Uskonopin asiat ovat erittäin tärkeitä ja merkityksellisiä. Siksi niiden hyvään perustason ymmärtämiseen kannattaa jokaisen kristityn sijoittaa aikaa ja kokea myös vaivaa. Usein oppiminen tapahtuu juuri vaivan aikana ja sen tuloksena.
Seurakuntalaisille on toki tarjolla helpommin luettavia, mutta kuitenkin painavaa asiaa sisältäviä opetuskirjoituksia ja kirjoja.
Suosittelen lämpimästi Suomen ev.-lut. kirkon vanhaa vuoden 1948 Katekismusta ja nykyistä Katekismusta. Ne opettavat syvällisesti ja viisaasti Raamatun sisältämää oppia. Kun lukee Raamattua sekä toista tai molempia Katekismuksia ei tarvitse välttämättä lukea mitään muuta hengellistä kirjaa.
PS.
Tämän artikkelin perustalta teen myös toukokuun alussa yhden tai kaksi YouTube-videota. Onko kanavani Sinulle jo tuttu? Jos artikkelini kiinnostavat sinua oletettavasti myös YouTube-kanavani voi kiinnostaa. Linkki on tässä.
This is a public episode. If you would like to discuss this with other subscribers or get access to bonus episodes, visit pauliselkee.substack.com
