Järvenpääläinen Olli Järvenkylä on kokenut vaeltaja. Viisi vuotta sitten hän irtisanoutui työstään ja vaelsi 100 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa. Reissun tavoitteena oli kokea pohjoisen syksy kesästä kaamokseen. Millaisia muistoja syksystä jäi? Minkälaisia vaellusreissuja hän on viime aikoina tehnyt? Minna Pyykkö tapaa Olli Järvenkylän Järvenpään hämärtyvässä illassa.

Kun pakkaset ja talvi hiipivät talon nurkkiin niin on hyvä aika tehdä vaikka perhoja tulevalle pyyntikaudelle. Perhojen sitominen on tarkkaa puuhaa ja niiden tekemiseen liittyviä tarvikkeita kertyy pöydällinen hyvin äkkiä. Perhoilla jäljitellään tarkasti kalojen omaa ravintoa hyönteisitä aina nisäkkäisiin asti ja yksi asia on tässä varmaa - pölynimurin kanssa ei kannata lähestyä perhonsitojan työpistettä.

Hyönteisen koko elinkaari näyttäytyy perhojen muodoissa, näin asiaa valaisee vuosikymmenien kokemuksella perhonsitoja Erkki Norell.

Illat pimenevät ja päivisin on usein harmaata ja märkää. Ruska on monin paikoin jo ohi, ja vaikuttaa siltä, kuin maisemasta olisivat kadonneet kaikki värit. Luontokuvaaja ei silti jouda välttämättä lomailemaan.

Oli melkoinen tuuli ja sadettakin ripsi, kun Anna-Kaisa Brenner ja luontokuvaaja Paavo Hamunen tutkailivat Mikkelissä Urpolan luontopolun maisemia ja pohtivat, millaiset asiat ovat valokuvissa parhaimmillaan juuri syksyllä.

Suurin osa nisäkkäistä on yöaktiivisia. Jos siis haluaa nähdä niitä on oltava liikkeellä pimeässä. Toiset voivat tehdä havaintoja myös työpaikalla. Paras ammatti yölliseen retkeilyyn lienee taksikuskin virka ja nimenomaan yöajot. Helsinkiläinen eläkkeellä oleva taksikuski Pekka Jokinen muistelee luontohavaintojaan. Retkikaverina on Juha Laaksonen.

Nyt alkavat säät viilentyä ihan kunnolla. Kyyt ovat siirtyneet tai ovat viimeistään näihin aikoihin siirtymässä eteläisimmässäkin Suomessa talvipesiinsä. Syyskuussa oli vielä muutamia lähes kesäisen lämpimiä päiviä, jolloin toimittajamme Anna-Kaisa Brenner kävi Turun puolessa katsastamassa, löytyisikö talvipesien läheltä jo kyykäärmeitä. Oppaana hänellä oli kyyasiantuntija Toni Beckman, joka tuntee hyvin alueen kyyesiintymät.

Tarkkasilmäisimmät retkeilijät ovat varmaan huomanneet Vaakkoin ulkoilualueen upeissa havumetsissä hiilipintaisia kantoja. Nämä merkit viittaavat vanhaan metsäpaloon, josta on aikaa vajaat 130 vuotta. Metsää paloi silloin todella paljon yli 70 000 hehtaaria. Nokisia kantoja pitää etsiä jyrkästä rinteestä ja siellä yhteys historialliseen tapahtumaan avautuu parhaalla mahdollisella tavalla. Sammalin vuoratussa metsässä Pohjois-Espoossa hiipivät Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.

Syksyllä lintulaumat ovat suurempia kuin keväällä, ovathan poikasetkin mukana. Näinä viikkoina pellonlaiteilla hyörii satojen, peippojen parvia, joukossa pohjoisen lähisukuisia järripeippojakin. Peipon paras turva on toisissa peipoissa, ja muutkin linnut kerääntyvät parviksi huomatakseen pedot ajoissa. Riesaa peipoilla näinä viikkoina piisaa, sillä monet haukat ja isolepinkäiset jahtaavat peippoja pääruoakseen. Jotkin pikkulinnut piileskelevät tiheiköissä kuitenkin yksin. Punarinta ja peukaloinen puolustavat reviiriä paitsi kesällä myös talvialueillaan Länsi-Euroopassa. Ne karkottavat toisiaan tontiltaan laulamalla, ja lauluharjoittelua kuulee syksyllä Suomessakin. Myös teeret pulputtavat syksyllä esivalmisteluna kevään soidinkoitoksiin. Pertti Koskimies on seurannut lintusyksyn etenemistä mutta kuulostellut myös kesän viimeisiä ääniä, ampiaisten surinaa ja herhiläisten pörinää.

Monella retkeilijällä on mukanaan teltta, makuupussi ja makuualusta. Lisäksi vuodenajasta riippuen pitää olla mukana vaihtovaatteet, lämpimät varusteet ja sadevehkeet. Sitten on tietenkin oltava hyvät eväät ja juotavaa. Monilla on mukana myös kiikarit ja kamerat, joillain myös kaukoputki. Arsenaalia siis riittää. Suomessa on monta mielenkiintoista luontokohdetta, jotka on vaikeasti saavutettavissa ilman sopivaa kulkupeliä. Kaikilla ei ole omaa autoa ja julkinen liikenne ei kulje joka paikkaan. Metsäradiossa kuullaan Jouni Koivunevan mietteitä, miten retkeillä ilman omaa autoa. Retkikaverina Saaristomerellä on Juha Laaksonen.

Seuraavaksi Metsäradiossa lähdetään Vaakkoin ulkoilualueelle Pohjois-Espooseen. Vaakkoi on erämainen metsäalue, jota useat lammet ja kalliot rikkovat. Se on ihanteellinen vaihtoehto omatoimiselle ja retkeilytaitoiselle ulkoilijalle. Helsingin kaupunki on hankkinut Vaakkoin alueen vuosina 1972 ja 1976. Vaakkoin pinta-ala on noin 600 ha.

Metsän siimeksessä virtaava puro tarjoilee juuri nyt upean sinfonian veden kiirehtiessä eteenpäin lampien ja soiden välisellä vyöhykkeellä. Sammalin verhoiltujen kivien välissä - soivalla retkellä olivat Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.

Syksyinen luonto tarjoilee parhaita puolia juuri nyt, kun etelässäkin puiden lehdet muuttuvat kellertäviin sävyihin. Kostea ilma on happirikasta ja kauas ovat jääneet taajamien ja valtateiden huminat. Luontoillan entinen isäntä Pirkka-Pekka Petelius viettää paljon aikaa syksyisessä metsässä ja tällä kertaa retkelle pääsi mukaan Asko Hauta-aho. Ja koska nämä miehet kulkevat aina omia polkujaan, niinpä hieman tuntemattomamman metsän halki päästiin närhen ja käpytikan opastuksella, närhen läpitunkeva ääni siis kompassin kelluvana tauluna ja käpytikan nokka suuntaa antavana punaisena neulana - ja sitten aivan yllättäen eteen ilmestyi kalliorantainen metsälampi.