Minna Pyykön maailma

Minna Pyykön maailma

By Yle AreenaLeisure
Download on the App Store

Minna Pyykön maailma episodes

  • Willamon lempilajit löytyvät lähimetsistä
    Marraskuinenkin metsä on kaunis ja täynnä elämää. Ja töyhtötiainen on metsän sielu- on luontokuvaaja Heikki Willamo todennut. Hän on metsien mies ja erityisesti kotiseutumetsien, joita on kuvannut jo vuosikymmenten ajan. Minna Pyykkö jutteli Heikki Willamon kanssa hänen kuvaajauransa tärkeimmistä eläimistä- lempilajeista, jotka ovat johdattaneet hänet metsään.
    28 min
  • Tuoko lintujen rengastaminen hyvinvointia elämään?
    Nyt parhaillaan eletään lintujen syysmuuton aikaa, ja lintuasemilla monet rengastajat ovat myös työn touhussa. Miten he jaksavat panostaa lintujen rengastukseen niin paljon aikaa ja vaivaa? Ja voisimmeko me muutkin löytää elämäämme samaa iloa ja innostusta kuin he?
    Näitä kysymyksiä psykologi Mari Kukkamäki lähti tutkimaan vastikään julkaistussa väitöskirjassaan. Minna Pyykkö kävi hänen kanssaan Lempäälän Lokkisaarella juttelemassa siitä, mitä tutkimuksissa selvisi.- ja siitä, miten luonto vaikuttaa meihin kaikkiin lapsesta lähtien.
    28 min
  • Aleksis Kivi oli metsän poika
    Aleksis Kiven päivän kunniaksi Minna Pyykön maailma- ohjelmassa vierailtiin Aleksis Kiven syntymäkodissa Nurmijärvellä ja juteltiin hänen luontoretkistään. Haastateltavina professorit Pekka Laaksonen ja Anto Leikola sekä museonjohtaja Leena Koskela ja viestintäpäällikkö Teemu Siltanen
    27 min
  • Meduusat ja muut merten läpinäkyvät asukkaat
    Joskus erikoisimmat asiat ovat aivan lähellä, pieniä- ja tässä tapauksessa läpinäkyviä.
    Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi on tutkinut Itämeren eläinplanktonia ja kerännyt kansalaisten meduusahavaintoja. Dosentti Magnus Lindström on perehtynyt eläinplanktonin näkökykyyn, erityisesti "spektraaliherkkyyteen" eli siihen, miten ne näkevät värejä ja valoja vedessä. Ja se onkin aika tarkkaa puuhaa!
    28 min
  • Pitkiä vaelluksia ja pakkasnesteitä
    Tiesitkö että perhosetkin vaeltavat? jotkut jopa tuhansia kilometrejä! Minna Pyykkö jutteli perhoskuvaaja Jussi Murtosaaren ja hyönteismies Jaakko Kullbergin kanssa perhosten syksystä, hämmästyttävistä vaelluksista ja talveen valmistautumisesta.
    28 min
  • Voiko luontokadon pysäyttää kirjoilla?
    Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n pääjohtaja Brunon Oberle ja näyttelijä, muusikko Irina Björlund juttelivat ohjelmassa luonnon kauneudesta, luontokadosta ja kertoivat kirjoista, jotka ovat olleet heille tärkeitä ympäristöherätyksen käynnistäjiä
    28 min
  • Äiti vei Jenni Räinän lapsena hillasuolle
    Kirjailija ja toimittaja Jenni Räinä on retkeillyt Pohjois- Pohjanmaan soilla lapsesta lähtien. Hän on vastikään kirjoittanut myös esikoisromaaninsa soista. Minna Pyykkö tapasi Jenni Räihän Helsingissä Kaisaniemen puistossa. Suomen luonnon päivän jälkitunnelmissa he juttelivat suoluonnon kauneudesta, soiden suojelusta, Jennin suokirjasta ja yhteisistä suoretkistä äidin kanssa.
    27 min
  • Mitkä ovat presidenttiparin lempilajit Suomen luonnossa?
    Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään jälleen Suomen luonnon päivää. Sen kunniaksi elokuun ajan on kerätty suomalaisilta tarinoita heidän lempilajeistaan. Minna Pyykön maailma- ohjelmassa kuultiin osa näistä tarinoista. Lisäksi ohjelmassa vierailtiin Naantalin Kultarannan puutarhassa- ja presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kertoivat omista luontomuistoistaan ja paljastivat omat lempilajinsa.
    28 min
  • Syöksyhampaat, kulmahampaat, talttahampaat- elämän ihmeellinen monimuotoisuus näkyy hampaissa
    Eläimillä on hämmästyttävän erilaisia hampaita, ja ne kertovat paljon niiden elämästä.- Myös sukupuuttoon kuolleiden eläinten elämästä, koska usein fossiilijäänteet ovat juuri hampaita. Minna Pyykkö on hammaslääkäri Timo Heinosen kanssa Helsingin Luonnontieteellisessä keskusmuseossa hammasaikamatkalla. Onko monilla eläimillä maitohampaat? Miksi hauen hampaat irtoavat välillä? Kuinka käärme saa käännettyä myrkkyhampaansa esiin? Ja mikä on Timo Heinosen lempipurenta, jota ei enää ole!
    28 min

About Minna Pyykön maailma

From the publisher's feed

Suomen luonto on upea – ja paljon ihmeellisempi kuin toistaiseksi ymmärrämme. Tapaan ohjelmassani tutkijoita, luontoharrastajia ja taiteilijoita, joiden kanssa sukellamme luonnon ihmeelliseen maailmaan. Pohdimme luonnon monimuotoisuutta, kauneutta ja elämän mysteereitä. Vaikka suomalainen luontotutkimus on huippuluokkaa, joka vuosi löydetään uutta jännittävää tietoa. Tervetuloa mukaan!