Näkökulmaus

Vaikka suomalaiset ovat ehkä jollain tapaa nöyrää ja vaatimatonta kansaa, vaatimattomuus unohtuu, kun Suomi mainitaan jossain ulkomailla.

Suomalaiset rakastavat, kun heistä puhutaan. Ja kun suomalainen menestyy, niin torilla tavataan.

Tämän kertaisessa jaksossa puhutaan siitä, mitä Joonas ja Tuomo rakastavat suomalaisuudessa. Isännät keskustelevat myös siitä, miltä suomalaisuus heidän mielestään näyttää ulkomaalaisen silmin.

Lisäksi tietenkin mietitään suomalaisuutta ylipäätään ja vähän rakkautta siinä sivussa.

Kun puhutaan teatterista, on vaikea olla mainitsematta William Shakespearea. Kun puhutaan hänen kirjoittamistaan rakkausnäytelmistä, tulee ainakin näkökulmauksen isännille mieleen ensimmäisenä Romeo ja Julia.

Sen sijaan, että Tuomo tai Joonas lähtisivät arvioimaan näkemiään versioita tuosta tunnetusta näytelmästä (hehän eivät ole kumpikaan nähneet sitä koskaan teatterin lavalla esitettävän), he keskittyvät siihen, minkälaisen kuvan rakkaudesta kyseinen näytelmä antaa.

Eivätkä he tyydy käsittelemään vain näytelmän rakkaudellisia teemoja, vaan kunnon kriitikkoina ja kaikesta jotain tietävinä Tuomo ja Joonas päätyvät pohtimaan sitä, kuinka Romeo ja Julia olivat erittäin nuoria eikä ihmekään, että he tekivät teinimäisiä ratkaisuja.

Välillä puhutaan ihan aiheestakin, kun taas välillä tuttuun tapaan puhutaan aiheista, jotka ehkä jollain kaukaisella tavalla voisivat liittyä aiheeseen.

Rakkaus on aihe, josta kaikilla on varmasti jonkunlainen näkemys tai kokemus.

Kuka keksi rakkauden? Mistä rakkaus alkoi? Voiko ihminen olla rakkauden ammattilainen? Onko rakkaus tunne, tekoja vai sana muiden joukossa? Mitä sanoa aiheesta, josta varmaankin kaikki on jo sanottu?

Rakkauden nimissä on tehty paljon hyvää. Ja paljon pahaa. Rakkaudesta on kirjoitettu kirjoja ja runoja, tehty elokuvia ja taidetta ja voisi jopa väittää, että ilman rakkautta ei olisi mitään.

Rakkaus tai sen puute ajaa ihmiset tekemään mitä ihmeellisimpä asioita, esimerkiksi aloittamaan podcastin. Se, onko Näkökulmauksessa kyse rakkaudesta vai sen puutteesta, selvinnee tämän kauden aikana.

Ihmiset saattavat miettiä, mitä kaksi nuorta (tai ainakin nuorehkoa, no okei, nuorekasta) miestä jauhaa rakkaudesta. Jonkun mielestä rakkaudesta puhuminen on naisten hommaa, kun taas valveutuneimmat saattavat iloita, että miehetkin keskustelevat rakkaudesta. Näkökulmauksen isännät antavat sanoutuvat irti kaiken näköisestä spekuloinnista ja keskustelevat juuri siitä mistä haluavat - tällä kaudella rakkaudesta.

Tuttuun tapaan kauden aikana lähestytään teemaa erilaisten alaotsikoiden kautta ja ensimmäinen jakso on ikään kuin intro tai esipuhe kaikkeen tulevaan.

Kolmas kausi on tullut siihen vaiheeseen, että sehän loppui jo viime viikolla. Ensi viikolla alkaa Näkökulmaus-podcastin neljäs tuotantokausi, mutta tähän väliin tulee special-jakso, joka kantaa teemaa ”Sikarin mittainen tauko”.

Tämän kertainen special onkin erittäin special, sillä isännät nauhoittavat ensimmäistä kertaa etäyhteydellä.

Vaikka yhteys on etänä, niin Joonas ja Tuomo ovat keskusteluissaan, sydämiltään ja sieluiltaan lähellä toisiaan.

Jaksossa keskustellaan ainakin lahjakkuudesta, innostumisesta ja määrätietoisesta työskentelystä.

Sivutaan jakson keskusteluissa myös elokuvia, sikareita ja vitsikkäitä huumorijuttuja.

Mitä elokuvat kertovat vallasta? Kenellä on valta? Onko se elokuvan tekijöillä vai onko se katsojilla? Onko elokuvilla ja vallalla mitään yhteistä? Jos on, niin mitä? Jos ei, niin miksi?

Taiteessa on aina käsitelty aiheita laidasta laitaan ja näkökulmakin on vaihdellut puolelta toiselle.

Joskus taiteella on luotu imartelevaa kuvaa todellisuudesta, joskus irvailevaa kuvaa, ja joskus taiteen tarkoituksena on irroittaa katselija/ kuuntelija/ kokija todellisuudesta.

Joonas ja Tuomo käsittelevät tämän viikon jaksossa sitä, miten edellä mainitut esimerkit ja väitteet näkyy elokuvissa.

Näkökulmauksen isännät juttelevat kahdesta eri diktaattori-elokuvasta, jatko-osista, elokuvien kaupallisuudesta ja tietenkin myös Kummisedästä ja Quentin Tarantinosta. Jatko-osat, Kummisetä ja Tarantino eivät pahemmin liity viikon aiheeseen, mutta kyllä ne hieman teennäisesti saadaan tähänkin jaksoon mahdutettua. Tai ei ehkä niinkään teennäisesti, mutta sen päättää kuulija.

Lopullinen valta Näkökulmaus-podcastissa on siis kuulijoilla. Ei oikeasti, sillä kuulijoiden mielipiteet eivät kovastikaan vaikuta Joonaksen ja Tuomon kehittelemään sisältöön. Sen verran kuulijalla on kuitenkin valtaa, että voi päättää oman mielipiteensä käsitellyistä aiheista.

Kolmas kausi lähenee pikku hiljaa loppuaan. Mutta ei hätää, Näkökulmaus ei lopu eikä isäntien vitsit ole vähissä. Jos vitsit alkaisivatkin vähenemään, niin sitten he kierrättäisivät vanhoja juttujaan.

Yhdennentoista jakson aiheena on ruoka ja syöminen. Vaikka elokuvien katselun yhteydessä usein mainitaan popcornit, niin niistä ei tässä jaksossa mainita sanaakaan. Eikä muuten jaksossa puhuta julkkiskokeista, kokkisodasta tai niistä noin miljoonasta ruokaohjelmasta, joita televisiossa on aikojen alusta asti pyörinyt. Nyt osa kuuntelijoista saattaa miettiä, miksi edellä mainituista ei puhuta. Tarkkasilmäisimmät tosifanit tietävät syyn, ja se on tietenkin se, että Näkökulmauksen kolmannella kaudella aihetta lähestytään elokuvien eikä sarjojen kautta.

Niinpä tälläkin kertaa on löytynyt elokuva, jonka kautta aihetta lähestytään. Ketään ei varmaan yllätä, että Joonas on valinnut lähestymiskulmaksi Kaurismäen elokuvan, mutta joitain saattaa yllättää se, ettei kyseessä ole Aki Kaurismäen elokuva, vaan hänen melkein yhtä kuuluisan veljensä Mikan elokuva.

Jakson punertavana lankana toimii siis elokuva nimeltä Mestari Cheng, joka muuten jäi Vesa-Matti Loirin viimeiseksi roolisuoritukseksi valkokankaalla. Vesa-Matti ei toki näytellyt elokuvan nimihahmoa kiinalaista kokkia Mestari Chengiä. Näkökulmaus veikkaa, ettei syynä ole Loirin kyky näytellä, vaan se ettei elokuvaa haluttu syytettävän kulttuurisesta omimisesta. Vitsi, vitsi. Syy oli varmaankin se, että Loiri sopi paremmin toiseen rooliin.

Tästä päästäänkin (uskokaa tai älkää) siihen, että tämän viikkoisessa jaksossa pohditaan muun muassa sitä, onko ihminen korvaamaton.

Jos et ymmärtänyt tästä kirjoituksesta mitään, niin ei hätää. Kuuntele jakso. Ei se kuuntelu välttämättä tätä tekstiä ymmärrettävämmäksi tee, mutta ainakin Näkökulmaus saa yhden kuuntelukerran lisää ja sinä saat viihdettä elämääsi.

Kolmas kausi on saatu jo täyteen kymppiin asti! Ja tämä jakso sattuu olemaan vielä täyden kympin jakso. Kuten kyllä kaikki aiemmat ja tulevatkin ovat. Näkökulmauksen isännät tekevät laatusisältöä aiheesta kuin aiheesta jaksosta toiseen, kaudesta toiseen, vuodesta toiseen sekä varsinkin mielipiteestä toiseen.

Kymmenennen jakson aiheena tuttuun ja turvalliseen tyyliin matkustaminen. Elokuvat ovat siitä ihmeellisiä, että niiden avulla voi matkustaa paikasta toiseen liikkumatta itse minnekään. Eikä siinä vielä kaikki. Elokuvien avulla voimme tehdä myös aikamatkoja ja nähdä sekä menneestä että tulevasta asioita, joista emme osaa edes uneksia. Elokuvien kautta lähes kaikki on mahdollista. Elokuvissa sen sijaan kaikki on mahdollista.

Niimpä tällä kertaa Joonas kertookin elokuvasta, jossa päähenkilön on mahdollista muokata omaa menneisyyttään ja elämäntarinaansa aina niin halutessaan. Tämä elokuva herättää isännät pohtimaan muun muassa sitä, mihin aikaan itse matkustaisivat, jos se olisi mahdollista, ja minkälaisia seurauksia aikamatkustelulla voi olla.

Lisäksi tämän kertaisessa jaksossa pohditaan sitä, onko jonkun elokuvan maisemat olleet niin ihmeellisiä, että niihin on halunnut matkustaa.

Kaiken kukkuraksi Joonas kertoo siitä, kuinka hän on käynyt Sisiliassa Kummisedän kuvausmiljöössä ja miten paikallinen mafia kohteli häntä, ja Tuomo kertoo, miten hänen tuttavapiirissään Da Vinci-koodi otettiin ehkä vähän liiankin tosissaan.

Uskokaa tai älkää, mutta kaikki tämä ja paljon muuta saatiin mahdutettua alle puolen tunnin keskusteluun.

Näkökulmauksen isännät ovat keskustelleet aiemmin kirjoista tehdyistä elokuvista, kirjojen ja elokuvien yhteneväisyyksistä ja vaikka mistä, mikä risteää aihetta kirjat ja elokuvat. Voiko siis aiheeseen olla enää mitään uutta näkökulmaa? Kyllä voi!

Tämän viikkoisessa jaksossa muun muassa pelataan arvausleikkiä, keskustellaan vanhoista kirjoituskoneista, taiteen ja hulluuden rajoista sekä siitä, miten elokuvan ohjaajalla voi samaan aikaan olla mahdollisuus tuottaa elinikäisiä traumoja ja toisaalta kyky välttää traumojen syntymistä.

Lisäksi fiilistellään kuuntelijoita ja heiltä tullutta palautetta ja pohditaan sitä, onko Bart Simpson hullu ja tekeekö yksikään taiteilija työtään vain rakkaudesta lajiin vai onko motivaationa työskentelylle sittenkin maine ja mammona.

Eikä siinä vielä kaikki! Joonas ja Tuomo kertovat, mitä yhteistä on Donald Trumpilla ja Aleksis Kivellä. Paljastetaan tässä, ettei yhteys löydy Helsingissä sijaitsevasta patsaasta, vaan ehkäpä Nurmijrveltä.

Kuten edellä sanotusta voi varmasti päätellä, tämän jakson keskiössä on Stanley Kubrickin ohjaama elokuva Hohto, joka perustuu (vai perustuuko sittenkään) Stephen Kingin samannimiseen romaaniin.

Tunnettu fakta on, että Näkökulmausta äänitetään useimmiten puvut päällä. Sitä vähemmän on tietoa siitä, miten Tuomo ja Joonas pukeutuvat käydessään elokuvissa.

Eikä siihen saada tietoa tälläkään kertaa, sillä tämän viikkoisessa jaksossa puhutaan siitä, miten elokuvien puvustus vaikuttaa elokuvan tunnelmaan.

Vanhan sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mitä kertookaan roolihahmojen vaatetus esitettävän hahmon asemasta yhteiskunnasta, elokuvan tapahtumapaikasta tai vaikkapa ajasta, johon elokuva sijoittuu?

Lisäksi keskustellaan muun muassa siitä, miksi supersankarit pukeutuvat kalsareihin ja mistä elokuvista Joonas ja Tuomo ovat mahdollisesti saaneet vaikutteita omaan pukeutumiseensa.

Kaurismäkeä ei taideta tällä kertaa mainita, mutta ainakin Kummisetä, Chaplin ja Brando mainitaan.

Tämän viikkoisessa jaksossa Joonas ja Tuomo keskustelevat muun muassa siitä, tekeekö musiikki elokuvan vai elokuva musiikin. Isännät jakavat ajatuksiaan muusikoista ja bändeistä, joihin ovat tutustuneet nimenomaan sitä kautta, että niiden musiikkia on ollut joissain elokuvissa.

Lisäksi Tuomo namedroppaa näyttelijäystävänsä nimen ja yrittää jälleen päteä sivistyssanoilla, joiden merkitystä ei ole etukäteen tarkistanut. Joonas kertoo arvostuksensa elokuvantekijöden tekemiä taiteellisia valintoja kohtaan, mutta myöntää myös, ettei ole nähnyt maailman kaikkia elokuvia, joten arvostus koskee lähtökohtaisesti vain niitä elokuvia, jotka hän on nähnyt.

Kuten aiemmin on varmasti tullut selväksi elokuvista puhuttaessa Joonas ei voi olla mainitsematta Kaurismäkeä, kun taas Tuomon on tuotava esiin Tarantino tai Kummisetä joka kerta. Niin myös tällä kertaa. Kuitenkaan Kaurismäki, Tarantino ja Kummisetä eivät ole ainoat aiheet, joista puhutaan.

Keskustellessaan päivän aiheesta isännät vitsailevat, kertovat kovia faktoja, oikeita mielipiteitä ja aivan muistin varassa olevia tarinoita. Joskus vuosiluvut, nimet ja  muut menevät enemmän kuin sekaisin. Kaikkea ei siis kannata uskoa pelkästään sen vuoksi, että se sanotaan vakuuttavasti.

Jos joku asia ei kuulosta todelta, niin ehkä se kannattaa tarkastaa aivan itse. Mutta kuten Näkökulmauksen pitkäaikainen kuuntelija ja isäntien hyvä henkilökohtainen ystävä Tarzan on sanonut: "Viidakossa pätee viidakon lait, mutta viihteen tarkoitus on viihdyttää."