
Sign up to save your podcasts
Or


Tallenne Savon Aaltojen ja Iisveden Metsä Oy:n Piimäradion neljännestä osasta.
Studiossa: Hanna Hahl ja Sami Turunen
Euroopan sosiaalirahaston tukeman Mieliteko-ohjelman ja Savon Aaltojen yhteistyössä toteuttamassa Pienet Teot-ohjelmasarjassa aina viikoittain käydään mielenkiintoisten vieraiden kanssa keskustelua, jossa käymme läpi heidän kokemuksiaan arjen hyvistä pienistä teoista sekä myös heidän omista vinkeistä aihealueen tiimoilta.
Pienet teot lisäävät tunnetusti mielen hyvinvointia. Ne ovat arkisia hyviä tekoja, jotka eivät maksa sinulle mitään. Se voi olla roskien poimimista metsästä, vastaantulijan tervehtimistä tai vanhuksen auttamista tien yli - mitä tahansa, mistä tulee hyvä mieli itselle ja toiselle.
Mieliteko-ohjelman tavoite on saada aikaan kymmenen miljoonaa pientä hyvän mielen tekoa Pohjois-Savossa kymmenen vuoden aikana.
Tarkoituksena on synnyttää yhdessä maakunnan peittävä hyvien tekojen vyöry ja muuttaa ennen kaikkea asenneilmapiiriä myönteisemmäksi, yksi hyvä teko kerrallaan! Ja tässä työssä on myös Savon Aallot nyt mukana.
Ohjelmasarjan tämänkertaisena vieraana on Kuopion kaupunginteatterissa näyttelijänä työskentelevä Atte Antikainen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Mukana ohjelmassa: Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 & Euroopan sosiaalirahaston tukema Mieliteko-ohjelma.
Tässä jaksossa Johannes Tepon vieraana kuullaan Toni Karjalaista, joka toimii Original Sokos Hotel Puijonsarven keittiöpäällikkönä ja tuli hiljattain valituksi myös Culinary Team of Finland:in, eli Suomen kokkimaajoukkueen hallituksen jäseneksi.
Kantarellikeittopohjaa 3dl (lisätään lopussa)
Garnaroli, risottoriisi 200g
Oliiviöljy 2-3 ruokalusikallista
Voita 5 ruokalusikallista
Sipulia 1 keskikokoinen
Valkosipulia single 1 kpl
Valkoviiniä 3-5dl
Kanaliemi 7dl (puljonki on hyvä)
Parmesanjuustoa 1-2dl
Kuohukermaa 0,5dl
Suola, hieno merisuola
Mustapippuri, myllystä
Valmistusohje;
Kuumenna kattilaa,
Hienonna sipulit,
Lisää kattilaan öliiviöljy,
Kaada kuumaan kattilaan sipulit,
Lisää kattilaan riisit, sekoita kokoajan
Lisää kattilaan valkoviiniä vaiheittain,
Lisää kattilaan kanaliemi vaiheittain,
Tarkista riisin kypsyyttä välillä, näin opit oman hellan ja tekotavan parhaiten.
Kun riisi alkaa olla melkein kypsää niin lisää joukkoon suola ja pippuri sekä parmesanraaste.
Lisää joukkoon myös kantarellikeittopohja, kerma ja voi.
Kaada lautaselle ja koristele paistetuilla kantarelleilla ja parmesanlastuilla.
Koristeeksi voit vielä pyöräyttää peukalojarrulla pienet oliiviöljytipat ja vaikkapa herneenversoa…tai muuta tuoreita yrttejä oman maun mukaan.
Kantarellikeittopohja
Kantarellia 1 litra
Oliiviöljyä 3rkl
Sipulia 1 keskikokoinen
Valkosipulia 1 single
Kanaliemi 1litra (puljonki on hyvä)
Kermaa 1dl
Voita 100g
Suolaa
Mustapippuria
Kuumenna kattila, Hienonna sipulit ja kaada oliivioljyt kattilaan,
Lisää kattilaan sipulit ja kuullota hetki, lisää kantarellit ja kuullota vielä hetki
Lisää kanaliemi ja keittele 15-20minuuttia.
Siivilöi osa liemestä syrjään ja ota liemi talteen.
Kaada keitetyt sienet tehosekoittimeen, kansi päälle ja anna pöristä rauhassa muutama minuutti. Lisää voi ja kerma, jatka sekoittamista tehosekoittimessa vielä hetki kunnes kuohkeaa ja tasaista.
Lisää tarvittaessa kanalientä mikäli jäi liian paksuksi.
Viikkosavo-lehti juhlii lauantaina 19.08. merkittävää 145 vuotista historiaansa. Juhlat koetaan Minna Canthin puistossa sekä mm. Kanttia ja Aapelia -esityksen johdolla.
Kanttia ja Aapelia-esitys tarjoaa viisi kohtausta vuonna 2021 ja vuonna 2022 Kuopion puistojen penkeillä esitetyistä Kanttia kadulla ja Aapelia aukiolla -teoksista. Teoksissa näyttelevät Tiina Naumanen-Salmela, Antti Heikkinen, Kaisa Ritola ja Janne Puustinen. Kohtaukset ovat Janne Puustisen ja Antti Heikkisen dramatisoimia Minna Canthin ja Aapelin eli Simo Puupposen teksteistä. Ohjauksesta vastaa Antti Heikkinen ja työryhmä. Ääniteknikkona toimii Arttu Rautiainen.
Tarkemmin tästä Kanttia ja Aapelia-esityksestä sekä Siilinjärveltä kotoisin olevan Janne Puustisen omasta elämänpolusta esittävän taiteen moniammattilaisena saadaan kuulla seuraavassa enemmän, kun Janne Puustinen saapui tällä kertaa Savon Aaltojen lauantaivieraaksi.
Haastattelijana: Sami Turunen
Euroopan sosiaalirahaston tukeman Mieliteko-ohjelman ja Savon Aaltojen yhteistyössä toteuttamassa Pienet Teot-ohjelmasarjassa aina viikoittain käydään mielenkiintoisten vieraiden kanssa keskustelua, jossa käymme läpi heidän kokemuksiaan arjen hyvistä pienistä teoista sekä myös heidän omista vinkeistä aihealueen tiimoilta.
Pienet teot lisäävät tunnetusti mielen hyvinvointia. Ne ovat arkisia hyviä tekoja, jotka eivät maksa sinulle mitään. Se voi olla roskien poimimista metsästä, vastaantulijan tervehtimistä tai vanhuksen auttamista tien yli - mitä tahansa, mistä tulee hyvä mieli itselle ja toiselle.
Mieliteko-ohjelman tavoite on saada aikaan kymmenen miljoonaa pientä hyvän mielen tekoa Pohjois-Savossa kymmenen vuoden aikana.
Tarkoituksena on synnyttää yhdessä maakunnan peittävä hyvien tekojen vyöry ja muuttaa ennen kaikkea asenneilmapiiriä myönteisemmäksi, yksi hyvä teko kerrallaan! Ja tässä työssä on myös Savon Aallot nyt mukana.
Ohjelmasarjan tämänkertaisena vieraana on kuopiolainen opinto-ohjaajataustainen suunnannäyttäjä ja valmentavan ohjauksen moniottelija Leena Ståhlberg.
Haastattelijana: Sami Turunen
Mukana ohjelmassa: Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 & Euroopan sosiaalirahaston tukema Mieliteko-ohjelma.
On aika pestä kädet, kietaista esiliina vyötäisille ja ratkaista millees myö tänä päevänä näläkee siirrettäes? Ratkaisun tähän jokapäiväiseen pohdintaan antaa Marjo Tossavainen, joka työskentelee iisalmelaisen Bistro Makun ravintolapäällikkönä.
Herkkusienirisotto
- 3 dl risottoriisiä
- 2 kasvisliemikuutiota
- 1 l vettä
- n. 400 g herkkusieniä
- n. 1 dl puolikuivaa valkoviiniä
- 1 iso sipuli
- oliiviöljyä paistamiseen
- 2 dl parmesaanijuustoa raastettuna (tai oman maun mukaan)
- ¼ tl rouhittu mustapippuri
- ½ tl tuore timjami
Kiehauta vesi kattilassa ja sekoita joukkoon kasvisliemikuutiot. Älä anna kasvisliemen jäähtyä, vaan pidä se lämpimänä.
Viipaloi sienet ja kuutioi sipuli. Kuullota sipulit öljyssä korkeareunaisessa paistinpannussa noin 5 min ja lisää joukkoon herkkusienet, pippuri ja timjami. Paista noin 10 minuuttia, kääntele sieniä välillä.
Lisää riisit sipuli/herkkusieni seokseen ja kuullota noin minuutti. Lisää joukkoon kasvislientä noin 2 dl kerrallaan, sekoita ja anna liemen imeytyä riisin joukkoon ennen kuin lisäät kasvislientä. Toista kunnes kaikki kasvisliemi on lisätty riisin joukkoon. Viimeiseksi lisää joukkoon valkoviini, sekoita valkoviini hyvin ja lisää joukkoon parmesaanijuusto. Sekoita, kunnes koostumus on tasainen ja omaan makuun sopivan jämäkkä.
Tarkista maku, voit halutessasi lisätä oman maun mukaan suolaa (ei välttämätön, parmesaani on melko suolainen juusto).
Risoton voit tarjoilla sellaisenaan, tai esimerkiksi paistetun kanan tai parsan kanssa.
Tässä jaksossa vieraana Savon Sanomien yhteisötoimittaja Soili Porokka. Soilin resepti on vatsaa ravitseva, nopea valmistaa sekä kustannustehokas keino kun nälänsiirrolle on tarvetta.
Rouheinen ja makea lounaspuuro
Noin 2-3 dl aamulla tähteeksi jäänyttä kaurapuuroa
Noin 1 dl tuoreita tai pakastemarjoja (pakastemarjat ovat myös hyviä jäähdyttämään puuron, jos joudut pakkaamaan sen lämpimänä töihin mukaan)
0,5-1 dl muromysliä
Noin 2 dl kaurajuomaa
Vinkki: Saat lisää ruokaisuutta lisäämällä joukkoon raejuustoa.
Yhdistä ja nauti kylmänä.
EXTRARESEPTI:
Pitsapohja
1 pellillinen tai 3 kpl halkaisijaltaan 25 cm:n kokoista pitsaa
25 g tuorehiivaa
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 tl sokeria
3 rkl öljyä
noin 5 dl vehnäjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää suola, sokeri, öljy ja jauhot.
Alusta taikina tasaiseksi palloksi.
Laita päälle leivinliina ja nosta taikina kohoamaan. Voit kohottaa jääkaapissa yön yli.
Kuumenna grilli paistoalustan kanssa kuumaksi, noin 280-asteiseksi.
Kaaviloi taikina jauhotetulla pöydällä muutamaksi pienemmäksi pitsapohjaksi. Pienempi pohja on helpompi hallita grillissä, mikäli paistat ensimmäistä kertaa grillissä pitsaa.
Vasta kun grilli on kuuma, nosta pitsapohja grillin tasaiselle paistolevylle paistumaan toiselta puolelta muutamaksi minuutiksi.
Käännä pitsapohja. Levitä kastike ja täytteet ja laita grillin kansi uudelleen kiinni muutamaksi minuutiksi pohjan paksuudesta riippuen. Pitsa on valmis.
Tomaattikastike
2 prk tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1 prk tomaattipyreetä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl punaviinietikkaa
2 dl vettä
0,5 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
0,6 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulit. Kuullota niitä ruokalusikallisessa öljyä pitkään miedolla lämmöllä.
Lisää tomaattipyree ja punaviinietikka. Anna kiehahtaa.
Lisää tomaattimurska. Huuhtele desilitralla vettä tomaattimurskapurkit ja lisää huuhdevesi kattilaan.
Lisää myös hunaja ja muut mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia.
Lisää viimeisenä loppu öljy, mutta älä keitä enää. Rouhaise joukkoon vielä hieman mustapippuria myllystä.
Kana-pestopitsa
(2 kpl, halkaisija 25 cm)
Pestokastike
1 ruukku basilikaa
50 g pinjansiemeniä paahdettuna
1 dl pienellä terällä raastettua parmesaania
1 valkosipulinkynsi
2 rkl puristettua sitruunamehua
0,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Leikkaa kokonaisten, kuorimattomien valkosipulien kärjestä kannet pois niin, että saat näkyviin itse kynsien leikkuupinnan.
Nosta valkosipulit pieneen uunivuokaan ja lorauta molemmille öljyä päälle.
Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia. Irrota lämpimistä valkosipuleista haarukalla kynnet irti ja hienonna kypsä broileriliha joukkoon.
Sekoita peston ainekset sauvasekoittimella sekaisin.
Leivo pitsataikinasta kaksi ohutta pohjaa jauhotetulla pöydällä.
Laita pitsapohja kuumalle alustalle grilliin kahdeksi minuutiksi.
Käännä pohja. Levitä puolet pestosta ja puolet broilerinlihoista pohjalle ja revi päälle mozzarellaa.
Laita grillin kansi uudelleen kiinni ja grillaa vielä muutama minuutti.
Koristele valmis pitsa tuoreilla basilikanlehdillä.
Valkosuklaa-mansikkapitsa
1/3 pitsataikinasta
75 g makeaa tuorejuustoa
100 g mansikoita viipaloituina
50 g valkosuklaata rouhittuna
mintunlehtiä
Kauli pitsa jauhotetulla pöydällä ohueksi.
Nosta pohja grilliin kuumalle paistoalustalle. Levitä päälle notkistettu tuorejuusto, viipaloidut mansikat sekä rouhittu suklaa.
Paista pitsaa 3–4 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.
Nosta pitsa pois grillistä ja koristele mintunlehdillä.
Euroopan sosiaalirahaston tukeman Mieliteko-ohjelman ja Savon Aaltojen yhteistyössä toteuttamassa Pienet Teot-ohjelmasarjassa aina viikoittain käydään mielenkiintoisten vieraiden kanssa keskustelua, jossa käymme läpi heidän kokemuksiaan arjen hyvistä pienistä teoista sekä myös heidän omista vinkeistä aihealueen tiimoilta.
Pienet teot lisäävät tunnetusti mielen hyvinvointia. Ne ovat arkisia hyviä tekoja, jotka eivät maksa sinulle mitään. Se voi olla roskien poimimista metsästä, vastaantulijan tervehtimistä tai vanhuksen auttamista tien yli - mitä tahansa, mistä tulee hyvä mieli itselle ja toiselle.
Mieliteko-ohjelman tavoite on saada aikaan kymmenen miljoonaa pientä hyvän mielen tekoa Pohjois-Savossa kymmenen vuoden aikana.
Tarkoituksena on synnyttää yhdessä maakunnan peittävä hyvien tekojen vyöry ja muuttaa ennen kaikkea asenneilmapiiriä myönteisemmäksi, yksi hyvä teko kerrallaan! Ja tässä työssä on myös Savon Aallot nyt mukana.
Ohjelmasarjan tämänkertaisena vieraana on muusikko ja laulaja Marko Hietala.
Haastattelijana: Sami Turunen
Mukana ohjelmassa: Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 & Euroopan sosiaalirahaston tukema Mieliteko-ohjelma.
Koronapandemia pakotti tuhannet yritykset muovaamaan omaa liiketoimintaansa. Kuopiolainen Ketoinen Oy perustettiin koronan aikana, kun ravintola-alan yrittäjät miettivät keinoja liiketoimintansa pelastamiseksi.
Yrittäjä Niina-Marika Lahnavik-Hoffren leipoi viljatonta leipää toipuessaan vakavasta sairaudesta ja pian siitä kiinnostuivat kauppiaat, yliopistot ja sairaalat. Matalahiilihydraattisia, kuitupitoisia ja korkeaproteiinipitoisia elintarvikkeita valmistavan Ketoisen historia on perinteisiin elintarvikealan yrityksiin verrattuna lyhyt, mutta kasvuvauhti on kova ja tällä hetkellä se tähtää jo kansainvälisille markkinoille sekä Euroopan johtavaksi vatsaystävällisten tuotteiden brändiksi.
Ketoinen Oy:n tuoreimmista kuulumisista ja uusista merkittävistä aluevaltauksista saapui tarkemmin kertomaan Savon Aaltojen studiovieraaksi, Ketoinen Oy:n toimitusjohtaja Niina-Marika Lahnavik-Hoffren.
Haastattelijana: Sami Turunen
Tällä kertaa ohjelman teemaksi muodostui kotimainen kala, sillä Johannes Tepon vieraaksi saapui Kalavapriikin kalaylipäällikkö Jesse Valkama.
Kirjolohi Quesadilla
1pnt Kevätsipuli
1pnt Korianteri
From the publisher's feed

8 Listeners

0 Listeners