
Sign up to save your podcasts
Or


Savon Aalloilla aina perjantaisin nostetaan esiin paikallisia musiikintekijöitä ja heidän musiikkiosaamistaan.
Tällä kertaa tutustuimme yhtyeeseen nimeltä Huuma.
Bändistä paikan päälle studioon saapuivat Aleksi Nissi ja Kim Miettinen, jotka valottivat tarkemmin yhtyeen historiaa, nykyisyyttä sekä tulevaa.
Haastattelijana: Sami Turunen
Kuopiossa järjestettävän kansainvälisen ANTI-festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi ja johtavaksi kuraattoriksi on valittu Elisa Itkonen. Itkonen seuraa tehtävässä Johanna Tuukkasta, joka siirtyi lokakuussa uuteen tehtävään Oulun kaupungin kulttuuripalvelupäälliköksi.
Elisa Itkonen on jo kuuden kuukauden ajan toiminut Tuukkasen sijaisena siirtymäkauden aikana. Sitä ennen hän työskenteli ANTI-festivaalilla päällikkönä maaliskuusta 2015 alkaen.
Millaisin miettein Elisa on jatkamassa työtä ANTI-festivaalin hyväksi ja sen äärellä? Entä miltä näyttää yli 20 vuotiaan ANTI-festivaalin nykyisyys ja tulevaisuus?Näistä aiheista saimme keskustella tarkemmin, kun Elisa Itkonen saapui Savon Aaltojen studiovieraaksi.
Haastattelijana: Sami Turunen
Savon Aallot ja Hanna Hahl otti yhtyeksiä naisten eräharrastusta edistävään Akkainjahti ry:n. Heidät löytää esittäytymässä myös Kuopion Erätaika-messuilla 6.-8.toukokuuta Kuopio-Hallissa. Tässä haastattelussa Akkainjahti ry puheenjohtaja Eeva Volotinen.
Talouspuhetta -ohjelmasarjan kevään seitsemännessä jaksossa puhutaan OP Pohjois-Savon yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. Vieraina OP Pohjois-Savon varatoimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen, Savo Volleyn toimitusjohtaja Timo Perälä ja Kuopio Tanssi ja Soin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku. Haastattelijana Hanna Hahl.
Kuopiolainen perheyritys Askartelukulma täytti 45 vuotta maaliskuussa 2022. Yrittäjäpariskuntana liikkeessä toimivat Terhi ja Mika Matikainen ja heidän tyttärensä Hanna-Kaisa Matikainen vastaa puolestaan yrityksen markkinoinnista.
Yritys juhlii tätä 45 vuotista taivaltaan heti vapun jälkeisellä viikolla. Askartelukulman myymälä sijaitsee Kuopion keskustassa aivan torin vieressä.
Myymälän valikoimaan kuuluu askartelu- ja taidetarvikkeiden lisäksi pienoismallit ja RC-tuotteet. Myymälän valikoima on vielä huomattavasti verkkokaupan valikoimaa laajempi.
Askartelukulman historiasta, nykyisyydestä ja sen tulevaisuuden näkymistä saapui tarkemmin kertomaan Hanna-Kaisa Matikainen, joka oli tällä kertaa Savon Aaltojen lauantaivieraana.
Haastattelijana: Sami Turunen
Savon Aalloilla aina perjantaisin nostetaan esiin paikallisia musiikintekijöitä ja heidän musiikkiosaamistaan.
Tällä kertaa saimme tutustua kuopiolaiseen laulaja- lauluntekijään nimeltä Henna Oravainen.
Henna on musiikista uudelleen huumaantunut musisoija, joka vuosien hiljaiselon jälkeen tarttui kitaraan ja lauluun ja julkaisi yhdessä Roso recordsin kanssa Ilo pisaroi nimisen kappaleen keväällä 2021.
Sittemmin omaa musiikkia on syntynyt 9 biisin verran ja hän on käynyt esittämässä kappaleitaan pääasiassa kirjastoissa ja Kuopion turvalinkin tapahtumissa. Ensi kesänä on tarkoitus jalkautua ainakin Kuopion torille Siskontyttöpatsaan ääreen levittämään hyvän suomalaisen musiikin sanomaa!
Hennan omasta polusta musiikin moninaisessa maailmassa saimme keskustella tarkemmin Treenikämpällä.
Haastattelijana: Sami Turunen
Gutzeitin savotoilta eMetsään - ohjelmasarja pureutuu Stora Enson 150-vuotiaaseen puunhankinnan historiaan, puukaupan nykyhetkeen ja sen tulevaisuuteen. Tässä ohjelmasarjan kuudennessa ja samalla myös toistaiseksi viimeisessä jaksossa asiantuntijavieraana on Stora Enson metsäasiantuntija Antti-Pekka Heikkinen.
Haastattelijana: Hanna Hahl
Savonmaa on kuopiolainen yhtye, joka soittaa tuttuja savolaisia ja savoa käsitteleviä ikivihreitä jazzversioina. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat kuopiolaisia ammattimuusikoita ja työskentelevät Kuopion konservatoriolla ja Savonia AMK:ssa.
Yhtyeen sävellykset on sovitettu rohkeasti uudelleen, kuitenkin alkuperäisiä tyylikkäästi kunnioittaen. Ohjelmistosta löytyy vanhempia ja perinteisempiä savolaisia sävellyksiä sekä mm. myös Juicen tuotantoa. Myös vanhoja arkistoja on kaiveltu: ohjelmistossa on vanha savolainen arkkiveisu sekä yksi uusi sävellys, joka on sävelletty savolaiseen runoon.
Yhtye on konsertoinut ympäri Pohjois-Savoa ja suunnitelmissa on myös äänitteen teko kesän 2022 aikana.
Savonmaa- yhtye konsertoi perjantaina 22.4. klo 19 Sotkulla, osana Kuopion konservatorion Tempo-sarjaa.
Tarkemmin tästä Savonmaa – yhtyeestä sekä Kuopion konservatorion tuoreimmista kuulumisista saimme kuulla Savon Aalloilla, kun Savon Aaltojen lauantaivieraiksi saapuivat Kari Kalliokoski ja Tomi Kämäräinen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Kastehelmi Turunen on kuopiolainen kirjagrammaaja, jonka Instagram tili Riitta-Tädin Iltasadut puhuu lasten kirjallisuuden ja lukemisen riemun puolesta. Haastattelussa käydään läpi muun muassa hyvän lukutaidon merkitystä elämässä ja saadaan hyviä keinoja sen kehittämiseen arjessa. Kastehelmi vinkkaa myös hyviä kirjatärppejä.
Riitta-Tädin Iltasadut löydät Instagramista --> @riittatadinsadut
Talouspuhetta -ohjelmasarjan kevään kuudennessa jaksossa aiheena on Savoon suunnitteilla oleva uusi vahva osuuspankki. Vieraina OP Pohjois-Savon hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen ja OP Pohjois-Savon toimitusjohtaja Seppo Pääkkö. Haastattelijana Hanna Hahl.
From the publisher's feed

8 Listeners

0 Listeners