Podcastin viimeisessä jaksossa kerrotaan lopullinen mielipide feminismistä ja asioita, jotka jäivät sanomatta. Häpeän ja katumuksen tasapaino. Ystävien kanssa työskentelyn uhat ja mahdollisuudet sekä oikea vastaus kysymykseen ollako mieluummin pidetty ja pelätty. 

Laura kärsii sisäistetystä naisten aliarvioimisesta. Miesten tunteellisuus ja suora linja aliseen puhuttaa. Emilia paljastaa kräkkäämänsä oikotien onneen ja kertoo, mihin on viimeisimmäksi kyllästynyt. Podin julkaisijalta kuullaan suoraa puhetta Syndikaatista.

MITÄ on pitänyt tapahtua, että Syndikaatissa on opittu nauttimaan kirjoittamisesta ja ovatko potkut kustantamosta uhka vai mahdollisuus? Listataan hyvät ja huonot vuorokaudenajat sekä kirjoitusasennot. Laura tunnustaa sisäisen järjestelijänsä olemassaolon. Lisäksi paljastetaan usein väärinymmärretty edellytys kirjoittamiselle.

Syndikaatti kertoo alakouluikänsä vaikuttavimmista kirjoista: tappamista, ilotaloja ja penisromaani. Toiset lukevat lapsena Sotaromaania, toiset pläräävät tietosanakirjaa – tavoite on kuitenkin sama. Taidehistorian ensimmäinen ja ainut kehopositiivi, merirosvot ihmiskunnan allegoriana ja vastaus siihen, mitä kuolemasta kannattaa ajatella.

Tanssikurssista päästään nopeasti kysymykseen: onko rakenteellinen ongelma minussa vai maailmassa. Laura paljastaa häpeämättömyytensä salaisuuden ja kertoo totuuden Emiliasta. Mietitään, milloin ihmisapinan murhanhimo tuntuu pahimmalta ja tutustutaan kokoomuslaiseen geeniin.

Erikoisjaksossa Syndikaatin edustusvaimot ovat Purkutaide-kollektiivin artistiavajaisissa hylätyssä Anttilassa Keravalla. Ääni menee ja päässä huippaa, kun puhutaan miesten taiteesta, itseironian vaaroista ja siitä, että ”tositarina” on itsessään mahdottomuus. Keskustelu karkailee Hyvinkäälle – miksi? Päättäjäisviikonlopun kunniaksi muistellaan myös omaa koulumenestystä.

Palataan Baby Reindeeriin ja kysytään, voiko taiteen avulla hakea oikeutta ja missä menevät prosessin moraaliset rajat. Entä pitääkö oikeuden hakijan olla itse puhtoinen? Arvioidaan paria kostokirjaa, omien valintojen mielekkyyttä sekä trauman kasautumista.

Syndikaatti antaa esimerkkejä hyvistä ja huonoista miehistä. Amia Srinivasanin johdolla pohditaan incel-kulttuuria ja halun politiikkaa. Miten kukaan voi uskoa olevansa oikeutettu toisen kehoon ja eikö sellainen uskomus ole paitsi vaarallinen, niin itse asiassa myös aika nolo? Lisäksi pohditaan maskuliinisuutta.

TV-sarja Baby Reindeer herättää Lauran kysymään, voiko naista katsoa ihmisenä. Entä mikä on innokkaan ihailijan ja creepyn stalkkerin perustava ero? Tylyyden ja empatian välillä tasapainoilu tuottaa päänvaivaa. Entä pitäisikö lapsi kasvattaa kaihtamaan tuntemattomia vai luottamaan heihin pulmatilanteessa?

Emilia mittailee rimansa korkeutta, ja pohditaan miltä Syndikaatti kuulostaisi Tere Vadénin ja Antti Salmisen tekemänä. Teoria siitä, mistä mustavalkoinen maailmankuva syntyy, sekä muistutus, että aina ei tarvitse olla kaikesta niin kovasti jotain mieltä. Kontekstista puhuminen johtaa siihen, että Laura kadottaa uskonsa ihmiskuntaan lopullisesti.