Flow Akatemia

Flow Akatemia

By Flow AkatemiaBusinessEducation
Download on the App Store

Flow Akatemia episodes

  • 2. Kauden avausjakso
    Jussi ja Lauri virittelevät uutta kautta tulille käymällä läpi kuulijakyselyn tuloksia, niistä heränneitä pohdintoja sekä petaamalla mitä tulevalla kaudella on luvassa.
    21 min
  • Huippusuoritusten resepti osa 1/2: Flow'n edellytykset

    Huippusuoritukset syntyvät flow’sta, jonka reseptiin kuuluu neljä edellytystä. Jos ne täyttyvät, niin flow’ta voi kokea käytännössä minkä tahansa asian parissa.

    Tämä on minipodi blogitekstistä, jonka voit lukea kuvien ja lähteiden kera osoitteesta www.flow-akatemia.fi

    10 min
  • Kauden päätösjakso
    Jussi ja Lauri istahtivat etäyhteyden päähän paketoimaan podcastin ensimmäistä kautta. Keskustelussa reflektoidaan millaisia fiiliksiä ja havaintoja kuluneelta keväältä on noussut, mitkä jaksot ovat jääneet parhaiten mieleen, millaisia teemoja ja oppeja jaksoista on tarttunut sekä povaillaan hieman tulevaa.
    Jakson sivut ja opit: www.flow-akatemia.fi/podcast/kauden-paatosjakso
    Show notes: [01:00] Onko tähän päivään ehtinyt kuulua jo flow'ta? [03:00] Kuulijakyselystä ja palautteesta [09:00] Fiiliksiä podcastin tekemisestä [17:00] Mieleenpainuvimmista jaksoista [27:00] Topit ja opit [47:10] Mitä seuraavaksi? [51:00] Flow-vinkki kesälle ja loppuwräpit
    54 min
  • Harri Gustafsberg - Harjoitetun mielen flow
    Valmentaja, yrittäjä, filosofian tohtori, turvallisuusjohtamisen maisteri, tietokirjailija, yrityspuhuja ja 20 vuotta Poliisin valmiusyksikössä toiminut Harri Gustafsberg saapui etäyhteyden päähän keskustelemaan mielestä ja sen valmentamisesta. Keskustelussa paneudutaan muun muassa flow'n edellytyksiin yksilön ja ryhmän tasolla, mindsetin vaikutuksiin haastavissa tilanteissa, kehoon ja mieleen yhtenäisenä järjestelmänä sekä oppeihin, joita kiperissä tilanteissa toimivan yksikön johtaminen on tuonut mukanaan.
    Jakson sivut ja kootut opit: www.flow-akatemia.fi/podcast/harri-gustafsberg-harjoitetun-mielen-flow
    Show notes:
    [02:00] Minkälaisten asioiden parissa pääsee flow'hun? [05:51] Onko taito päästä flow'hun kehittynyt vuosien varrella? [11:10] Mindsetin vaikutuksesta[14:15] Kuvitellun ja todellisen taitotason yhteydestä flow'hun[15:52] Miten mieli pidetään kirkkaana? Missä erot harjoitetun ja harjoittamattoman mielen välillä? [18:42] Karhuryhmän harjoittelusta [26:13] Milloin karhuryhmässä tuli koettua flow'ta? [30:12] Ryhmädynamiikan kehittämisestä [33:54] Tunteiden tarttumisesta [36:30] Eläinten kouluttamisesta [40:39] Mentaalisesta saliohjelmasta [46:38] Loppuwräpit
    49 min
  • Anton Kuivanen - Kamppailun flow
    Suomen menestyneimpiin vapaaottelijoihin kuuluva Anton Kuivanen saapui etäyhteyden päähän keskustelemaan kamppailun flow'sta. Keskustelussa käsitellään muun muassa kamppailun psykologisia ulottuvuuksia, vapaaottelun monipuolisuutta ja kehittymistä vakavasti otettavaksi urheilulajiksi, voittamista ja häviämistä, ihmisen primitiivisempää puolta sekä minkälaisia oppeja maailmalla kiertäminen on tuonut mukanaan. Lisäksi pohditaan flow'n eroja harjoittelu- ja kilpatilanteissa, identiteetin vaikutusta sekä millaisia ohjenuoria tulisi soveltaa kun harjoitellaan nuorten kamppailijanalkujen kanssa.‍
    Jakson sivut ja opit: www.flow-akatemia.fi/podcast/anton-kuivanen-kamppailun-flow
    Show notes: [01:00] Viimeaikaiset kuulumiset ja nuorten kamppailusta [06:49] Millaiset puitteet nassikkakamppailussa tulisi olla [09:23] Mitä flow merkitsee ja millaisia kokemukset ovat olleet? [14:18] Kamppailulajeissa risteävät flow't [21:00] Onko kyky päästä flow'hun muuttunut uran aikana? [27:00] Mikä saa palaamaan kehään? [32:00] Miten Lauri ja Jussi lähtisivät kehittämään flow'n edellytyksiä nuorelle urheilijalle[35:10] Vapaaottelun psykologisesta puolesta[43:42] Havaintoja maailmanmatkoilta[49:19] Vapaaottelun monipuolisesta kulttuurista [61:00] Identiteetistä, voittamisesta ja häviämisestä [67:00] Ihmisen primitiivisestä puolesta [77:00] Tyyneyden merkitys kamppailussa [84:00] Loppuwräpit
    1 hr 30 min
  • Henri Hyppönen - Luovuuden tulevaisuus
    Luova johtaja, puhuja, kirjailija, sarjayrittäjä ja media-alan ammattilainen Henri Hyppönen saapui etäyhteyden päähän kertomaan luovuudesta ja sen johtamisesta, peloista sekä tietenkin flow'sta. Keskustelussa puhutaan muun muassa vireystilan säätelystä, ryhmän luovuudesta, tekoälystä ja siitä kuinka pelko voi olla joko kerosiinia tai kryptoniittia. Henri avaa tapoja preppauta flow'ta varten, mitä tarkoittaa luova latenssi sekä näkemyksistään meditatiivisen "glow'n" ja flow'n eroista.‍
    Jakson sivut ja shownotes: www.flow-akatemia.fi/podcast/henri-hypponen-luovuuden-tulevaisuus
    Henrin kotisivut: https://henrihypponen.com/ Henrin twitter: @HenkkaHypponen
    Henrin tuorein kirja: Luomiskertomus https://www.kosmoskirjat.fi/luomiskertomus
    [01:30] Minkälaisten asioiden parissa flow'hun? [02:29] Kirjoittamisesta ja yllätyksen mahdollistavan pohjan luomisesta [07:53] Mitä tarkoittaa meditaation ja flow'n eri napaisuus? [11:36] Itsensä häivyttämisen merkityksestä [15:28] Miten valmistautuu flow'hun? [20:00] Flow'n ja luovuuden yhteydestä [24:18] Mitä on luova latenssi? [29:18] Luovuudesta enemmän systeemin kuin yksilön ominaisuutena [35:50] Luovuuden johtamisesta [46:38] Luovuuden tulevaisuudesta [53:28] Pelosta [74:18] Loppuwräpit
    Intron biitti: https://soundcloud.com/l-ba
    1 hr 16 min
  • Eero Ettala - Lumilautailun flow
    Lumilautailulegenda Eero Ettala saapui etäyhteyden päähän keskustelemaan flow'sta lumilautailussa. Jaksossa käsitellään muun muassa flow-tilaan pääsemisen edellytyksiä, Eeron suhdetta kipuun ja pelkoon, riskianalyysin ja oman taitotason tiedostamisen merkitystä sekä käytännön ohjenuoria oman tyylin löytämiseen. Yli kahdenkymmenen vuoden ammattilaisuran tuoma kokemus kuuluu selvästi ja vaikka lumilautailusta ei ymmärtäisi juuri mitään, ovat monet jaksossa nostetut oivallukset täysin releventtaja ja sovellettavia myös muissa yhteyksissä.
    Jakson sivut:www.flow-akatemia.fi/podcast/eero-ettala-lumilautailun-flow
    Show notes: [01:30] Mitä flow merkitsee [04:20] Millä tavoin flow eroaa eri ympäristöissä? [08:40] Flow kisoissa [10:50] Miten suhde jännitykseen, kipuun ja pelkoon on muuttunut? [17:05] Onko näyttämisen halu vaikuttanut taitotason ylittävien riskien ottamiseen? [21:45] Rennompi asenne ja flow [26:47] Tyyli ja flow [33:30] Onko lajin kehittymisen osasyynä urheilijavetoisuus valmentajavetoisuuden sijaan [40:20] Flow ja mahdottoman rajan venyttäminen [47:49] Miten preppaat haastavaa suoritusta varten [51:19] Ammattilaisuuden ja flow'n merkitys lumilautailussa [65:00] Neuvoja flow'n löytämiseksi [69:00] Loppuwräpit‍
    Intron biitti: https://soundcloud.com/l-ba
    1 hr 13 min
  • Elämänasenteiden vaikutus flow'hun
    Tällä kertaa kytkeydyttiin etäyhteyden päähän keskustelemaan elämänasenteista ja flow'sta. Jakson alussa selvitetään fysiologian ja persoonallisuuden vaikutusta flow'n kokemiseen, jonka jälkeen avataan kenttä asenteille. Pohdinnassa käsitellään muun muassa asenteiden perustavanlaatuista vaikutusta elämänlaatuumme, millaisia eroja eri asenteilla tekemisen ilon ja tulosten kannalta sekä millaisilla suuntaviivoilla voi lähteä rakentamaan toimivaa, kestävää ja virtaavaa asennepohjaa. Podcastin loppupuolella jaetaan muutamia käytännön vinkkejä, joiden avulla voidaan tukea itselle sopivien asenteiden tutkimista ja omaksumista.
    Jakson sivut ja shownotesit: https://www.flow-akatemia.fi/podcast/elamanasenteet-ja-flow
    Show notes:‍[01:20] Miten persoonallisuus ja fysiologia vaikuttaa flow'hun?[13:25] Mikä asenteessa on olennaista?[18:20] Työ on seuraus asenteesta ja identiteetistä[22:20] Asenteen tiedostamisen merkityksestä[26:28] Asenne kulkee mukana kaikkialle[40:15] Millaiset asenteet mahdollistavat virtauksen?[52:50] Käytännön vinkkejä asenteisiin liittyen‍
    Intron biitti: https://soundcloud.com/l-ba‍
    1 hr 15 min

About Flow Akatemia

From the publisher's feed

Podcast, joka keskittyy jakamaan moninäkökulmaisesti ajatuksia ja oppeja flow-tilasta ja viisaasta työstä.