Metsäradio

Kari Kemppainen on asunut ikänsä Kainuussa itärajan pinnassa. Varsinkin Kuhmon luonto on tullut Karille tutuksi, sillä luontokuvaajana ja luontoelokuvien tekijänä hän on viettänyt paljon aikaa maastossa milloin metsäpeurojen, milloin suurpetojen perässä. Vääjäämättä tulee samalla tehneeksi havaintoja luonnossa tapahtuvista muutoksista. Metsien rakenne, peurojen käyttäytytyminen, suurpetokannat - kaikissa on tapahtunut muutoksia. Osa on luonnon normaalia syklisyyttä, mutta osassa on ihmiselläkin sormensa pelissä. Kuhmossa Karia kävi jututtamassa Risto Salovaara. Kuva: Risto Salovaara / Yle

Puiden kaato on usein kivulias kysymys silloinkin, kun tukkipuu menee nurin talousmetsässä. Mutta todella tunteitanostattavaksi tilanne äityy kaupungeissa uusittaessa syystä tai toisesta puistojen puita tai katujen puukujanteita. Metsäradio siirtyi Helsingin Töölöön Hietaniemenkadulle, jonka koivuista ja hautausmaan kivimuurin takaisista kuusista väännettiin kättä vuonna 1993. Asukkaiden kiivas vastustus johti niin sanottuun nahkapäätökseen: tehtiin jotain, mutta ei suinkaan tarpeeksi. Silloin aikaansaatu ratkaisu ja vajaavaiset uudistustyöt näkyvät nyt katutilassa. Edessä olevaa uutta prosessia odoteltaessa lähti Metsäradion reportteri Olli Ihamäki katsomaan Hietaniemenkadun nykyilmettä Helsingin kaupungin puuasiantuntija Juha Raision kanssa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

Jos metsässä näkee pienen, kuusen kuoren värisen linnun, joka kiipeää runkoa alhaalta ylös ja lennähtää taas seuraavalle kuuselle, on kyseessä puukiipijä. Se sinnittelee Suomen talvessa hyönteisravinnon turvin, ja kevään tullessa rakentaa pesänsä hämähäkin seitin avulla. Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Helle rengastaa puukiipijöitä Jyväskylän ympäristössä. Pirjo Koskinen pääsi Helteen matkaan puukiipijän pöntöille Laukaalla. Kuva: Pirjo Koskinen / Yle

Kaksi vuotta sitten Metsäradiossa syvennyttiin puusuksien historiaan sarjassa- Radioaaltoja tervaamassa - ennen oli sukset puuta. Lahdessa on parhaillaan hiihdon MM-kisat ja tämän innostamana puhutaan vielä tuokio puisista metsäsuksista. Harri Saarinen liikkuu Päijät-Hämeessä työnsä puolesta ja aina välillä tulee eteen mielenkiintoisia asioita, joita hän ei voi vastustaa. Orimattilassa kävi Asko Hauta-aho.

Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

Tuhkaa syntyy Suomessa suuret määrät ja aivan liian suuri osa siitä ajetaan kaatopaikoille. Nyt on herätty huomaamaan, että tuhkasta voisi olla paljonkin hyötyä ja siksi tuhkaa tutkitaan, jotta sitä voitaisiin käyttää nykyistä monipuolisemmin. Aihe nousi eilen esille Maa- ja metsätalousministeriön järjestämässä seminaarissa, jossa keskityttiin metsäteollisuuden sivuvirtojen, siis sivutuotteiden, nykyistä parempaan hyödyntämiseen. Tuhkasta ei tule heti pulaa, sitä kun syntyy energiateollisuudessa yli miljoona tonnia vuodessa ja kaatopaikkaläjitykseen saattaa tästä määrästä päätyä ehkä noin neljännes.

Metsäradion reportteri Olli Ihamäki oli kuulolla eilisessä seminaarissa ja poimi sieltä haastateltavakseen dosentti Samuli Joensuun, joka työskentelee Tapiossa vesiensuojelun asiantuntijana ja on ollut ratkaisevassa asemassa työryhmissä, joissa on tutkittu tuhkan hyödyntämistä muun muassa tienrakentamisessa.

Vielä 1960-luvulla tuulihaukka oli yleinen petolintu, jonka näki lekuttelemassa pikkunisäkäspyynnissä peltoaukeiden päällä. Laji pesi risupesissä lähimetsissä. 70-luvulla tuulihaukka katosi lähes tyystin. Syynä olivat ympäristömyrkyt ja pelto-ojien hupeneminen salaojituksen vuoksi. 80-luvulla lintujen rengastajat rakensivat ja ripustivat kokeeksi pönttöjä peltoaukeiden latojen seiniin. Saisiko haukan pesimään pönttöön, jolloin pesimistulos voisi parantua ja kanta voimistua? Pöntötys ylitti kaikki odotukset, sillä tuulihaukka kelpuutti pöntöt. Hämeenkyröläinen Hannu Järvinen on yksi pöntöttäjistä. Hän on ripustanut tuulihaukoille 450 pönttöä ja rengastanut jo 9000 tuulihaukkaa. Risto Salovaara tapasi Hannun tuulihaukkareviirillä Nokialla. Kuva: Risto Salovaara / Yle

Vielä tänä päivänä saattaa maankaivuun yhteydessä tulla eteen puisia vesiputkia. Siis menneillä vuosikymmenillä puunrunkoihin kairattiin reikä, missä vettä juoksutettiin pienellä paineella lähteeltä kotia kohti. Savimaahan peitetyt puiset vesiputket ovat edelleen käyttökelpoisia ja niitä löytyy ainakin pienempien kyläyhteisöjen maaperästä. Orimattilassa on maasta kaivettu esiin metrin mittainen pätkä vuotavaa puista vesiputkea ja Harri Saarinen on tallettanut tämän aarteen omiin arkistoihinsa. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

Metsä on aina ollut suomalaisille paljon enemmän kuin pelkkä paikka, joka kasvaa puita. Siihen on liittynyt turvan tunnetta ja jonkinlaista mystiikkaa haltijoineen päivineen. Kuitenkin suomalaisten suhtautuminen metsiinsä on jotain aivan toista kuin saksalaisten piiririssä tunnettu myyttinen metsäkäsitys, jossa ei vain pelkkä metsäalue, vaan jopa yksittäiset puutkin ovat kuin eläviä ja tuntevia henkiolentoja.

Näistä muinaisgermaanisista aineksista loivat aikanaan natsit merkillistä hölynpölyn siivittämää metsämyyttiä pönkittämään omia tarkoitusperiään. Saksalaislähtöinen Roman Schatz on perehtynyt sekä nykyiseen saksalaiseen metsäkäsitykseen että muinaisgermaanisesta perinteestä ammentavaan mennen ajan metsämystiikkaan. Metsäradion reportteri Olli Ihamäki tapasi Roman Schatzin. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

Metsäradiossa jatkui Miljoona linnunpönttöä ohjelmasarja ja varsinainen kampanja on päässyt loppusuoralle kuten tiedämme. Harvennus- ja uudistushakkuissa on ryhdytty jättämään metsiin entistä enemmän säästöpuita, eli tekopökkelöitä. Tekopökkelö on tyypillisimmillään noin neljän metrin korkeudelta katkaistu lehtipuu, jollaisia pyritään jättämään hehtaarille kaksi kappaletta. Tällaisen säästöpuun tarkoituksena on edistää metsäluonnon monimuotoisuutta. Ajatuksena on se, että puu aikanaan kuolee pystyyn ja lahoaa paikalleen. Tämä on puolestaan tärkeää monille eliölajeille. On arvioitu, että kuollutta ja lahonnutta puuta on metsissä nyt enemmän kuin sata vuotta sitten, mutta lisä ei ole lainkaan pahitteeksi ja tarvitsevathan kolopesijälinnutkin kolopuita. Metsä Group on ollut viime lokakuusta lähtien entistä aktiivisempi toimija tekopökkelöiden aikaansaajana. Metsäradion reportteri Olli Ihamäki kävi Kotkassa katsomassa säästöpuiden jättämistä Metsä Groupin asiantuntijoiden vieraana. Kuva: Olli Ihamäki / Yle

Metsästäjäpiireissä on viime vuosina ja vuosikymmeninä yleistynyt riistapeltojen ylläpito. Pelloissa viljellään lähinnä hirvieläimille kelpaavia kasvilajeja. Niiden perustaminen edellyttää myös maanomistajan myötämielisyyttä, sillä yksi riistapellon määräyksistä ja periaatteista on, että pellosta ei saa korjata satoa. Peltorehun lisäksi riistaa ruokitaan myös ylijäämäporkkanoilla joiden kaupallinen laatu ihmisravinnoksi ei riitä, samoin omenat maistuvat. Kivennäisten saatavuutta autetaan perinteisillä nuolukivillä. Risto Salovaara kävi Orivedellä tutustumassa riistan ruokintaan Harri Laaksosen opastuksella.

Kuva: Risto Salovaara / Yle