Italialainen Liliana Segre erotettiin pienenä koulusta juutalaisuutensa vuoksi. Hänen isänsä ja isovanhempansa kuolivat Auschwitzin keskitysleirillä, mutta Liliana itse selvisi sekä leiriltä että sitä seuranneelta kuolemanmarssilta.
Viime tammikuussa Italian presidentti Sergio Mattarella nimitti 87-vuotiaan Segren Italian senaatin elinikäiseksi jäseneksi. Kunnia voidaan myöntää isänmaan hyväksi kohdistuneista suurista ansioista.
Segren kokemus holokaustin kauhuista muuttui pian nimityksen jälkeen ajankohtaiseksi. Helmikuun alussa Italiaa järkytti tapaus, jossa äärioikeistolainen mies ampui ja haavoitti Maceratan kaupungin kaduilla kuutta tummaihoista henkilöä. Tekonsa jäkeen tekijä kääriytyi Italian lippuun ja teki fasistitervehdyksen sodassa kaatuneiden muistomerkin edessä. Ampujan kotoa löytyi Adolf Hitlerin Taisteluni-kirja, jonka myyntiluvut moninkertaistuivat Italiassa tapahtuman jälkeen.
- Vuosien ajan kuvittelin että rasismi, valkoisen rodun ylivalta, se että nöyryytetään ihmisiä jotka
eivät ole kanssamme samanlaisia, kuuluisivat menneisyyteen. Historia on osoittanut, että kaikki totalitarismit ovat hävinneet. Mutta ilmeisesti niin ei ollutkaan, kommentoi Lillian Segre tämän päivän tapahtumia.
Maceratan ampumistapaus on väkivaltaisin esimerkki Italiassa viime aikoina levinneestä rasismin
aallosta. Asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat koventuneet jo pitkään.
Moniääninen Eurooppa -ohjelman on Milanossa toimittanut Jenni Meronen.