Viime aikoina on samaan aikaan olemassa jonkinlainen self help huuma, mutta toisaalta myös muodikasta arvostella koko self helpiä vahingollisesi ja pakkomielteiseksi itsensä parantamiseksi.

Pari koutsia pohti asiaa.

Julkisessa keskustelussa eri medioissa on noussut esiin ajatus, että nuorten pahoinvointi johtuisi liian korkeista odotuksista. On sanottu, että on valheellista kertoa, että voi saavuttaa “mitä tahansa” ja kehotetaan “unelmoimaan isosti”, kun kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saavuttaa huimia tavoitteita. Kannattaako siis tähdätä korkealle, vai kenties tyytyä vähään?