SK:n parhaat

Vähittäiskaupan päästöistä 99 prosenttia syntyy myytävistä tuotteista, joiden päästöjä ei edes lasketa mukaan.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

"Eihän se enää yhdessä vuodessa tule onnistumaan."

Itä-Suomen yliopisto lupasi olla hiilineutraali vuonna 2025. Yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen sanoo, että näin ei käy. Päästöt olivat viime vuonna noin 15 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019, jolloin tavoite asetettiin.

Kiinteistöjen päästöt ovat lähes puolittuneet, kun turpeesta on luovuttu lämmön tuotannossa. Uusiutuvaa sähköä yliopisto käytti jo ennestään. Ravintoloiden päästöt ovat vähentyneet. Niitä tosin vähentää jo etätyö ja -opiskelu: ihmiset syövät yliopistolla harvemmin kuin ennen.

Mutta yliopiston ydintoiminnot ovat opetus ja tutkimus. Laboratoriot, niiden laitteet ja kemikaalit, ovat yliopiston suurin päästölähde. Koulutuksen lisääminen kasvattaa päästöjä. Isot päästöt tulevat hankinnoista, kuten tietotekniikasta, tutkimusvälineistä ja kirjoista.

"Yliopistolla on rajallisesti mahdollisuutta vaikuttaa moneen asiaan. Hankinnoista ei saa nollapäästöisiä kuin lopettamalla hankinnat kokonaan", Eskelinen sanoo.

Kun tavoite aikanaan asetettiin, ajateltiin, että jäljelle jäävät päästöt voi hyvittää kompensaatioilla, kuten metsityshankkeilla. Ostokompensaatioiden maine on sittemmin laskenut, ja niiden luotettavuus herättää epäilyjä. Yliopisto päätti, että se ei lähde niihin.

Eskelisen mukaan yliopiston on tärkeää tuoda avoimesti esiin, ettei tavoite toteutunut, ja samalla se, mitä on saatu aikaan.

"Edelleen jatkamme työtä paremman tulevaisuuden eteen."

Vuosi 2025 on joskus ollut kaukana. Mutta aika vierähtää ja tulevaisuus tuli jo.

Viime vuosikymmenellä organisaatiot innostuivat tavoittelemaan hiilineutraaliutta. Useimmat valitsivat jonkin lähitulevaisuuden tasa- tai puolivuosikymmenen. Koko Suomi tähtää hiilineutraaliksi vuonna 2035. Monet halusivat päästä edelle.

Nyt ensimmäinen joukko isoja toimijoita joutuu lunastamaan lupauksensa. Vuotta 2025 ovat tavoitelleet päivittäistavaraketjut, jotkin kaupungit, korkeakoulut ja yritykset.

Ei se ihan onnistunut.

Onnistuminen tosin riippuu ratkaisevasti siitä, mitä lasketaan. Lupaukset eivät ole vertailukelpoisia.

Tärkein kysymys on, lasketaanko mukaan myös epäsuorat päästöt. Päästöt jaetaan kolmeen luokkaan: omat päästöt, ostoenergian päästöt ja epäsuorat koko arvoketjun päästöt.

Itä-Suomen yliopisto laskee kaikki kolme. Suurimman osan epäsuorista päästöistään laskee myös Turun yliopisto, joka niin ikään tavoitteli hiilineutraaliutta vuonna 2025. Se ei ole pääsemässä nollaan eikä edes teoriassa voisi päästä, koska sekään ei käytä kompensaatioita.

"Tavoitteen asetti yliopiston hallitus, ja silloin ei ymmärtääkseni mietitty keinoja päästöjen kumoamiseen. Usein on todettu, että tavoitteet ovat epärealistisia, jos kompensaatioita ei voida hyödyntää. Ne ovat kiistanalainen aihe", sanoo kehittämisasiantuntija Petteri Siika-aho.

Yliopisto on uudistanut näkökulmaa ja siirtynyt laskemaan ilmasto- ja luontojalanjälkeään. Päästöt ovat vähentyneet reilulla kuudellakymmenellä prosentilla lähtövuodesta 2018, mutta korona-ajan jälkeen hieman nousseet. Eniten päästöjä syntyy työmatkoista, tutkimuslaitteista ja laboratorioista.

S-markettien asiakkaat ovat nähneet jo pitkään hiilinegatiivisuus-mainoksia. Sehän vasta tavoitteelta kuulostaa: päästä alle nollan eli ilmastolle hyödylliseksi.

Hiilineutraaliutta vuonna 2025 tavoittelivat myös Kesko ja Tokmanni.

Asiakkaan ei ole syytä innostua liikaa. Päivittäistavaraketjut laskevat vain omat suorat päästönsä ja ostetun energian. 99 prosenttia päästöistä syntyy myytävistä tuotteista: ennen kaikkea ruoasta, S-ryhmällä myös ABC-asemien polttoaineista. Niitä ei lasketa mukaan.

S-ryhmä aikoo yhä päästä tavoitteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Kesko ei: se asetti uuden tavoitteen.

Tokmannin omat päästöt ovat kasvaneet vuosikymmenen takaa. Se on myös ostanut Click Shoes -, Shoe Hous...

Helmi Kekkonen on työskennellyt kokopäiväisenä kirjailijana yli kymmenen vuotta. Säästössä on nolla euroa.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

On puhuttava rahasta. On, vaikka en haluaisi. Haluttomuudessa ei ole kyse rahasta itsessään, numeroista ja summista, niistä ja niiden pienuudesta voin puhua. Kyse on siitä, että minua hävettää.

Olen työskennellyt kirjailijana kokopäiväisesti yli kymmenen vuotta, harjoittanut ammattia, johon olen kouluttautunut ja jossa olen hyvä, enkä vieläkään pysty elättämään sillä itseäni.

Tai pystyn, muutaman kuukauden tai ehkä kokonaisen vuoden kerrallaan, mutta ainaisen epävarmuuden ja paniikin häilyessä taustalla, aina myös muita töitä ohessa tehden.

Viidentoista vuoden aikana olen kirjoittanut yhden novellikokoelman, viisi romaania, yhden lastenkirjan ja yhden äitiyttä käsittelevän teoksen, saanut kaksi lasta ja ottanut puolisoni kanssa ison asuntolainan.

Esikoisteokseni julkaisun jälkeen olen saanut kolme kertaa puolivuotisen ja kahdesti yksivuotisen apurahan ja useita kahden-neljän kuukauden mittaisia - vuosituloina se tarkoittaa noin 22 000 euroa ja kuukausitasolla noin 1 800, teoskohtaista tuntipalkkaa en halua edes laskea.

Tämän ohella olen kirjoittanut lehtijuttuja, markkinointitekstejä ja esseitä ja työskennellyt viisi vuotta luovan kirjoittamisen opettajana, joista tuloja on vuosittain kertynyt yhteensä noin 5 000-10 000 euroa.

Kirjani ovat nidottuina myyneet tuhannesta neljään tuhanteen, eli kun yhdestä myydystä teoksesta saa noin kolme euroa, eivät varsinaiset myyntitulot ennakoiden jälkeen ole olleet mikään juhlan aihe. Säästössä on nolla euroa.

Oma tilanteeni on kuitenkin ihan hyvä.

Työtäni on valtion ja yksityisten säätiöiden taholta tuettu tasaisesti yli kymmenen vuoden ajan ja lisäksi minulla on puoliso, jolla on suhteellisen säännölliset tulot ja joka on aina uskonut siihen mitä teen, auttanut vaikeimpien suvantojen yli paitsi henkisesti myös taloudellisesti. Teoksiani on arvioitu kiittäen, olen ollut ehdolla Runeberg- ja Finlandia-palkinnon saajaksi, minusta on tehty haastatteluja, olen esiintynyt radiossa ja televisiossa ja kirjoistani on käyty aktiivista keskustelua.

En siis koe millään tavalla jääneeni vaille huomiota ja mikä itselleni tärkeintä, olen vuosi vuodelta kehittynyt kirjoittajana.

Kirjani eivät silti myy. Tai myyvät, mutta eivät niin, että myyntituloista saatu raha vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseeni tai että kirjojeni saama huomio olisi millään tavalla verrannollinen myyntilukujen kanssa.

Esimerkki: seuraava teokseni ilmestyy toukokuussa 2025 ja olen saanut neljä kielteistä apurahapäätöstä peräkkäin. Tällä hetkellä pankkitililläni on noin 1 500 euroa eikä ensi vuodelle ole tiedossa rahoitusta.

Vertailun vuoksi: Suomen Kirjailijaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijoiden vuoden 2022 verollisten tulojen mediaani kaunokirjallisesta työstä oli 1 713 euroa. Kun summaan laskee mukaan muut kirjailijan työhön liittyvät tulot sekä apurahat, kaunokirjailijoiden vuositulojen mediaani oli 12 600 euroa.

Tarkoitus ei ole tässä esitellä taiteilijoiden kärsimystä tai glorifioida sitä. Tällaista tämä vaan on. Ahdinko ei oikeastaan edes näytä miltään, se vain kulkee mukana, hengittää olan takana, asettuu arkeen, tekee olosta usein aran ja nuhjuisen.

Miten minun tässä ammatissa sitten pitäisi selvitä? Pitäisikö minun kirjoittaa ihan kokonaan toisenlaisia kirjoja, valita täysin toisenlaisia aiheita?

Joka kerta vastaus on sama: ei.

Ensinnäkin, vaikka yrittäisin kirjoittaa helposti lähestyttävän, koukuttavan ja kaikkia lukijoita houkuttelevan teoksen, tuskin onnistuisin. Koko ajatus siitä, että "vain kirjoittaisin" myyvemmän kirjan on jotenkin alentuva, aivan kuin se olisi vain minun päätöksestäni eikä taidoista kiinni, eikä kukaan voi ennustaa mikä kirja on sellainen joka varmasti myy, siihen kun vaikuttaa niin moni muukin asia kuin kirjan teema, rakenne, kieli ja nimi.

En myöskään suostu määrittelemään taiteellisen ty...

Superrikkaat ovat jo kauan muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Yhdysvallat siirtyy uuteen oligarkkien aikaan.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

"Y.M.C.A.! Wai - em - cee - ei!"

Marraskuun lopulla Mar-a-Lagon kartanossa, kiitospäivän illallispöydässä, juhli kaksi itseensä ja toisiinsa tyytyväistä miestä.

Sosiaalisessa mediassa levisi videopätkä, jossa Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja maailman rikkain mies Elon Musk jammailivat Village Peoplen klassikkokappaleen tahdissa. Musk istui pyöreässä perhepöydässä Trumpin oikealla puolella, vasemmalla olivat puoliso Melania ja presidenttiparin poika Barron.

Vaalivoittaja kestitsi tukijoitaan Floridan Palm Beachissa. Trumpin kartanon mahtipontisen klubiravintolan sali oli täpötäynnä.

Kiitospäivää on vietetty Yhdysvalloissa 1600-luvun alkupuolelta asti. Se yhdistetään Englannista tulleisiin ensimmäisiin uudisasukkaisiin, jotka toivat tavan kotimaastaan. Runsaan sadonkorjuun jälkeen he kutsuivat illalliselle asuinseutunsa alkuperäiskansaa kiitokseksi näiltä saadusta avusta edellisenä pahana katovuotena.

Mar-a-Lagossa Yhdysvaltojen rahamaailma kiitti Trumpia ja Trump rahamaailmaa.

Some risti Trumpin ja Muskin spektaakkelin titaanien illalliseksi, mutta yhtä hyvin sitä olisi voinut kutsua oligarkkien kiitosjuhlaksi.

Kun Trump piti vaalituloksen varmistuttua voitonpuheensa, hän kiitti kampanjatyöntekijöitään, tulevaa varapresidenttiä J. D. Vancea ja perhettään kutakin muutaman sekunnin ajan.

"Supernero" Elon Muskia hän ylisti neljän minuutin ajan.

Musk sai tukensa palkaksi haluamansa avaintehtävän ja laajat valtuudet siivota liittovaltion hallinnon tehokkaaksi.

Myös muille tukijoilleen Trump jakoi makeita haarukkapaloja tulevasta vallastaan. Hänen tulevan hallintonsa avainhenkilöitä yhdistivät selvimmin uskollisuus isäntää kohtaan - ja vauraus.

Kun Joe Bidenin hallitus aloitti toimintansa vuonna 2021, sen jäsenten nettovarallisuus oli talouslehti Forbesin mukaan yhteensä 118 miljoonaa dollaria.

Trumpin hallinnon nettovarallisuus on kolme tuhatta kertaa suurempi, lähes 350 miljardia dollaria - tosin valtaosa siitä koostuu Muskin omaisuudesta.

Ainakin seitsemän Trumpin ykkösketjun jäsentä on rikkaampia kuin Bidenin ministerit yhteensä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat vähintään miljonäärejä.

Ainakin viisi heistä on miljardöörejä, jotka tukivat merkittävästi Trumpin vaalikampanjaa. Muskin lisäksi joukkoon kuuluvat tuleva opetusministeri Linda McMahon, kauppaministeri Howard Lutnick, Lähi-idän erikoislähettiläs Steve Witkoff ja valtiovarainministeri Scott Bessent.

"Trumpin paluu Valkoiseen taloon kruunaa oligarkkien puoli vuosisataa jatkuneen ponnistelun siirtää Yhdysvallat superrikkaiden hallintaan", tiivistää tietokirjailija ja talk show -juontaja Thom Hartmann Common Dreams -verkkosivustolla. Hän on kirjoittanut yli 25 kirjaa amerikkalaisten suuryritysten, poliitikkojen ja oikeusjärjestelmän välisistä suhteista.

Oligarkia tarkoitti antiikin Kreikassa demokratian eli kansanvallan vastakohtaa, harvainvaltaa. Aristoteles tarkensi käsitettä 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua siten, että se merkitsee ennen kaikkea rikkaiden ylivaltaa.

Nykyajan aito oligarkki on joko superrikas, joka kahmii poliittista vaikutusvaltaa ostamalla rahoillaan päättäjiä puolelleen tai vallankäyttäjä, joka käyttää asemaansa rikastuakseen tolkuttomasti, määrittelevät tutkijat David Lingelbach ja Valentina Rodriguez Guerra kirjassaan The Oligarchs' Grip.

Ensiksi mainitut superrikkaat hallitsevat nyt Yhdysvaltoja, väittää Vermontin senaattori Bernie Sanders. Maassa on talouslehti Forbesin mukaan lähes tuhat miljardööriä, yhtä paljon kuin Kiinassa, Saksassa, Britanniassa, Intiassa, Venäjällä ja Sveitsissä yhteensä.

"Tämä hyvin pieni joukko luo suunnattoman varallisuutensa avulla mallin, joka on suunniteltu suojaamaan heidän etujaan", Sanders toteaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan It's OK to Be Angry ...

Helsingin Hietaniemeen on muodostunut ukrainalaisten epävirallinen kotikirkko Suomessa. Serhii Danilov auttaa siellä muita kotimaastaan paenneita. Samaan aikaan nuori pappi käy omaa jaakobin painiaan.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Kaihoisat sävelet kiertävät tyhjässä kirkkosalissa.

Ikonien hallitseman puuseinän, ikonostaasin, takana pappi valmistelee ortodoksista ehtoollista. Alttarin vieressä uhripöydällä lepää kaksi viinipulloa ja viisi leipää.

Pappi viipaloi kaksi viimeistä leipää pieniksi paloiksi. Hän rukoilee, luettelee etunimiä. Lappusille on kirjoitettu esirukouspyyntöjä, niin elävien puolesta kuin kuolleiden muistoksi.

Puoli kymmeneltä hän on valmis. Pian alkaa sunnuntain liturgia profeetta Elian kirkossa Helsingin Hietaniemessä.

Serhii Danilovia peittää harteilta nilkkoihin valkoinen, ristein kuvioitu viitta. Tänään on erityinen päivä, Valamon luostarista on tulossa vieraita.

Danilov muistaa, kun kävi ensi kerran Heinävedellä. Luostarin hiljaisuudessa, rukouksien keskellä, tunsi rauhan.

Hän on ensimmäinen Suomen ortodoksisen kirkon vihkimä pappi, jonka äidinkieli on ukraina.

Työsarkaa riittää. Ortodoksisesta Ukrainasta on saapunut yli 70 000 pakolaista. Kun sota jatkuu, yhä useampi aikoo jäädä pysyvästi Suomeen.

Danilov esittelee alttaripojan, papin ukrainalaisen avustajan. Kymmenvuotias Mykola puhuu sujuvaa suomea.

Hän on ollut maanpaossa pian kolme vuotta.

Etkö sinä ole vähän liian nuori?

Danilov ei ole unohtanut rippi-isänsä kysymystä.

Hän oli käynyt pikkupojasta kirkossa ja tunnustanut seitsenvuotiaana ensi kerran synnit katumuksen sakramentissa.

Nyt hän oli tarjoutunut papin avustajaksi. Rippi-isä hyväksyi kymmenvuotiaan toiveen.

Vinnitsan kaupunkia keskisessä Ukrainassa täplittivät kultaiset sipulikupolit. Yli kolmekymmentä kirkkoa, reilut 350 000 asukasta. Danilovien perheen kotikirkko oli Pyhän Ksenia Pietarilaisen pyhättö Bug-joen rannassa.

Serhii opetteli soittamaan kirkonkelloja, ilmoittamaan sunnuntain liturgiasta. Auttoi ehtoollisessa jaettavan viinin ja leivän valmistamisessa ja kantoi kynttilää pienessä ja suuressa saatossa palveluksen aikana.

Alttaripoika sai valita suitsukepihkan tuoksun. Eniten hän piti mustaruusun aromista.

Teininä Serhii paastosi, kuunteli hengellistä musiikkia, lauloi kirkkokuorossa ja osallistui seurakuntanuorten leireille. Kun koulu päättyi, vakaumus oli syventynyt kutsumukseksi.

Hän päätti: haluan papiksi, sielunpaimeneksi.

Opinnot alkoivat Kiovan teologisessa seminaarissa syyskuussa 2014. Ukrainassa oli kuohunut vuoden alussa. Mielenosoitukset venäläismielistä hallitusta vastaan oli tukahdutettu väkivaltaisesti.

Pian Venäjä oli hyökännyt Itä-Ukrainaan ja vallannut Krimin.

Serhii Danilov ei vielä tiennyt, ettei valmistuisi papiksi kotimaassaan.

Pienet ja suuret kirkonkellot kalkattavat juhlasoittoa, rytmikkäästi ja iloisesti.

Igumeni Mikael, Valamon johtaja, kävelee kohti pyhän Elian kirkkoa mustassa korkeassa päähineessään ja viitassaan. Kädet kannattelevat tuliaista, ikonia.

Ikonissa on kuvattu kymmeniä pyhiä sädekehät pään päällä. Pyhiksi julistetut ovat ortodokseille hengellisen kilvoittelun esikuvia. Uskotaan, että kuolleenakin pyhät rukoilevat elävien puolesta.

Rappusilla vastassa on kolme pappia, myös Serhii Danilov.

Sisällä ikoni lasketaan keskelle salia lukupöydälle, analogille. Sen ympärille asetellaan kirjaillut ukrainalaiset liinat. Kukkavaaseissa hehkuvat keltaiset liljat ja neilikat ja siniset ritarinkannukset.

Kirkkosali täyttyy ukrainalaisista. Huivipäisiä naisia ja tummatakkisia miehiä, teinejä ja sylilapsia. Yksi nuori mies istuu pyörätuolissa.

Moni menee lukupöydän luo, tekee ristinmerkin ja suutelee ikonia. Sytyttää sitten vainajien muistelupöydän luona tuohuksen, pitkän, kapean mehiläisvahakynttilän.

Parvella seisoo pääosin pakolaisista koottu, viisihenkinen Intermezzo-kuoro.

On kuin pala Ukrainaa olisi siirretty tänne, linnuntietä yli tuhannen kilometrin päähän kotimaasta.

Ikoni on peräisin Kiova...

Severi Hämärin mielestä maalittaminen pitäisi kriminalisoida.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

"Saunan takana on tilaa."

Niin Severi Hämäri muistaa viimeiset sanat uhkausviestistä, jonka hän sai vuosituhannen alussa Helsingin yliopiston julkisella sähköpostilistalla.

Siinä vaiheessa Hämäri oli käynyt alati kiihtyvää väittelyä uhkauksen esittäjän kanssa jo useamman päivän ajan. Uhkailija ilmoitti, että Hämärin on nyt syytä varoa nahkojaan.

Hämäri oli tottunut siihen, että 1980-luvun sähköisillä keskustelupalstoilla ja myöhemmin yliopiston sähköpostilistoilla tuli riitoja.

"Aggression kohtaaminen virittää minussa usein stressitilan, ja saatan jäädä inttämään vähän liiankin innokkaasti."

Nettiriitojen seurauksena Hämäri huomasi väsyvänsä rajusti. Ennen pitkää ylivire vaihtui alivireeksi ja unet alkoivat kärsiä.

Nykyään Hämäri on tietokirjailija, aikuiskouluttaja ja filosofian väitöskirjatutkija. Hänen alkukesästä ilmestynyt tietokirjansa Verbaalinen väkivalta verkossa kertoo, mistä verbaalinen väkivalta johtuu, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä ilmiön suitsimiseksi voidaan tehdä.

2000-luvulla vihapuheesta on tullut kiinteä osa verkon toimintakulttuuria. Kun yhteiskunta on digitalisoitunut, verkkoviha on lisääntynyt.

"Lisäksi populistinen oikeisto ja laitaoikeisto ovat saaneet pontta finanssi- ja pakolaiskriisistä. Myös sota Euroopassa on lisännyt polarisaatiopainetta keskusteluun", Hämäri sanoo.

Vihapuhe sekoitetaan usein mihin tahansa vihaiseen puheeseen.

Hämäri puhuukin mieluummin verbaalisesta tai viestinnällisestä väkivallasta verkossa. Sen hän määrittelee verkossa tapahtuvaksi tahalliseksi ja tarkoitushakuiseksi tuskan tuottamiseksi toiselle tai sillä uhkaamiseksi sanoilla tai muilla kommunikointitavoilla.

"Joillekuille se on vain senhetkisen tunnereaktion ilmaisua. Harrastajatrollit taas hakevat vihapuhe-esityksellään huomiota, rikkovat rajoja ja viihdyttävät itseä ja toisia. Osaa heistä motivoi sadismi."

Ideologisesti motivoituneet vihapuhujat puolestaan tuottavat verkossa tuskaa poliittisia tavoitteita edistääkseen. Tätä strategista trollausta harjoittavat esimerkiksi trollitehtaiden työntekijät, joskus myös poliitikot tai someinfluensserit.

Helpoimmin piiloon jää Hämärin mukaan verbaalinen verkkoväkivalta, joka liittyy sosiaalisten suhteiden dynamiikkaan.

"Digitaalinen väkivalta voi olla lähisuhde-, työpaikka- tai kouluväkivallan jatkoa. Kun esimerkiksi toimittajasta leviää yksityisiä tietoja netin palstoille, levittäjä voi olla työkaveri, ja koulukiusaaja voi jatkaa kiusaamista verkossa."

Hämäri itse upposi tietokoneiden maailmaan jo ennen kouluikää. Hän kasvoi viisilapsisen veljeskatraan keskellä. Isoveljistä vanhin sai ensimmäisen tietokoneensa, kun Hämäri oli viisivuotias. Innostus tietokoneisiin ja pelikonsoleihin valtasi lähes koko katraan.

Perheen kuopus oli juuri syntynyt, ja kun vanhempien veljien piti vahtia hänen päiväuniaan terassilla, he virittivät köysisysteemin, jolla he pystyivät keinuttamaan lastenvaunuja sisältä tietokoneelta käsin.

Hämäri kertoo olleensa pienestä pitäen sosiaalisesti ujo.

"Olin kunnon nörtti ja pakenin arkea tietokoneiden, matematiikan, kirjallisuuden ja roolipelien pariin. Tietokoneissa minua kiehtoi, miten ne toimivat ja miten toisenlainen maailma niiden kautta avautui."

Yliopistossa Hämäri opiskeli ensin matematiikkaa, sitten teoreettista filosofiaa. Valmistuttuaan maisteriksi hän työskenteli pari vuotta tutkijana ja siirtyi sitten opettajaksi aikuiskasvatuspuolelle.

Retoriikan pariin hän päätyi mietittyään, miksi hänen oli niin vaikea kommunikoida muiden kanssa.

"Ilmaisin itseäni todella monimutkaisesti, ja ajatuskokonaisuuksiani oli vaikea pilkkoa. Rupesin lukemaan puhetaitoa koskevaa kirjallisuutta. Halusin kehittää vuorovaikutustaitojani ja päästä yli esiintymisjännityksestäni."

Ennen pitkää kollega huomasi Hämärin perehtyneisyyden ja pyysi tätä sijaistamaan omia retoriikan kurssejaan Kriittiseen korkeakouluun. Tällä hetk...

Professori puhui televisiossa ja esitti edullisen laskelman: 160 miljoonaa euroa vuodessa. Kului tuskin kuukautta, kun hallitus päätti mullistaa Suomen perusterveydenhuollon.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Tiistaina 22. lokakuuta 2024 Ylen A-studiossa aiheena oli sotepalvelujen huolestuttava tilanne. Äänessä oli yleislääketieteen professori Juha Auvinen Oulun yliopistosta:

"Meillä oli erittäin hyvin toimiva perusterveydenhuolto 1990-luvulla, kun oli väestövastuumalli. Oltiin mallimaa tässä suhteessa. Vastaanotolle pääsi. Sen jälkeen 2000-luvulla on ollut pelkkää alamäkeä 24 vuotta, ihan tilastojen mukaan. Tämä olisi pitänyt laittaa kuntoon."

Eikä se edes maksa paljon, Auvinen jatkoi.

"Meidän laskelmien mukaan noin 160 miljoonaa euroa vuodessa, että jokaiselle suomalaiselle saadaan omalääkäri, jolla on hallittu 1 200 asukkaan väestö. Vastaanotolle pääsee kahdessa viikossa."

Summa oli häkellyttävän vähän, vain 0,6 prosenttia siitä rahamäärästä, jonka valtio maksaa ensi vuonna hyvinvointialueille.

Kohuhan siitä syntyi.

Auvisen se yllätti. "Uudesta ja päivitetystä" omalääkärimallista oli puhuttu jo elokuusta 2022, jolloin Hoidon jatkuvuusmalli: Omalääkäri 2.0 -selvitys oli ilmestynyt. Selvityksen oli tilannut silloinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, vankkumaton omalääkäriyden kannattaja. Työryhmää oli johtanut Auvinen.

Selvitykseen oli koottu tieteellistä näyttöä omalääkärin hyödyistä, ja ne perustuivat lukuisiin kansainvälisiin ja kotimaisiin tutkimuksiin. Kuten: Kun potilasta hoitaa sama lääkäri, potilaan luottamus hoitoon kasvaa ja lääkäri oppii tuntemaan hoidettavansa. Päivystystä ja sairaalahoitoa tarvitaan vähemmän. Monien sairauksien, kuten sepelvaltimotaudin, aivoverenvuotojen ja sydäninfarktin riski pienenee. Sairastavuus ja kuolleisuus vähenevät.

Ja terveydenhoito tulee paljon nykyistä halvemmaksi.

Juuri sitä Petteri Orpon hallitus tavoittelee. Auvisen mukaan omalääkärijärjestelmä voisi säästää satoja miljoonia euroja, joten miksei sitä toteuteta?

Auvisen "älähdyksestä" oli kulunut tuskin kuukautta, kun sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso lupasi, että omalääkärijärjestelmä toteutuu ja otetaan käyttöön Orpon hallituskauden aikana.

Lupaus oli todellinen yllätys.

Juuso esiintyi yhteisessä tiedotustilaisuudessa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen ja kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen kanssa. Äkkipäätöstä hän perusteli hallitusohjelmalla, johon oli kirjattu lyhyesti: "Hyödynnetään hoitoonpääsyn parantamisessa ja hoidon jatkuvuuden vahvistamisessa myös omalääkäri-, omahoitaja- ja omatiimimallia. Selvitetään myös ammatinharjoittajan mallin hyödyntämistä."

Juuso jatkoi, että hallituksen omalääkäriohjelma oli jo perustettu ja Juha Auvinen nimitetty ohjelman seurantaryhmään.

Ohjelmassa selvitettäisiin, millaisilla malleilla omalääkärijärjestelmän voisi toteuttaa.

Ministereiden näkemys oli, että hyvinvointialueet voivat kehittää ja valita mallinsa.

Tiedotustilaisuudessa todettiin, että hyvinvointialueilla on jo käynnissä hankkeita ja kokeiluja, joita tuetaan EU:n elpymisvälineen rahoituksella. Lisäksi hallitus kehittää oman omalääkärimallinsa, jossa hyödynnetään Kela-korvauksia. Se edistää samalla valinnanvapautta, Grahn-Laasonen totesi.

Juuso nosti esiin omalääkäri- ja omatiimikokeiluja, joita Suomessa toteutetaan. Hän mainitsi ammatinharjoittajamallin Länsi-Uudellamaalla, joka ei vielä ollut edes käynnistynyt, omalääkärimallin Oulun Tuirassa Pohjois-Pohjanmaalla ja omatiimimallin Vantaalla ja Keravalla.

Jos hallitus lupaa omalääkärijärjestelmän, omatiimimalli ei siihen kuulu. Tiimiin kuuluu useita lääkäreitä ja hoitajia. Omalääkäriä ei välttämättä ole, vaan potilas ohjautuu ensimmäiselle vapaalle lääkärille.

Varsinaisia omalääkärikokeiluja Juuson listasta oli siis vain yksi, Oulun Tuirassa.

Omalääkäri 2.0 -kokeilu alkoi Tuirassa syyskuussa 2022. Omalääkärit saivat työparikseen omahoitajan, ja työparit valittiin terveysaseman työntekijöist...

Jos vantaalainen Solar Foods -yhtiö onnistuu pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Ehkä Suomi saa uuden Nokian.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Timjamia, ruohosipulia, sitruunaa, sitruunankuorta, sinappia. Keittiömestari Miikka Manninen maustaa hapankermakastiketta vantaalaisen tehtaan koekeittiössä.

Kaikki käy vaivattomasti, vuodet Helsingin eturivin ravintoloissa ovat hioneet Mannisen otteet.

Tosin tarkasti ottaen hän ei valmista hapankermakastiketta.

Kastike on tavanomaista keltaisempaa. Hapankerman sijasta siinä on käytetty tehtaan tuotekehitysosaston kemistien ja elintarviketieteilijöiden valmistamaa tuorejuustoa, joka ei ole peräisin maidosta.

Tuorejuuston tärkein aineosa on Suomen luonnosta löydetty bakteeri. Sitä kasvattamalla on luotu proteiinipitoista mikrobimassaa, joka toimii juustossa maidon korvikkeena. Koska bakteereja ei lueta eläinkuntaan, ruoka on vegaanista.

Manninen työskentelee Solar Foodsissa, yhtiössä, joka kertoo tekevänsä ruokaa ilmasta. Yritys tuottaa soleiiniksi nimeämäänsä keltaista proteiinijauhetta bakteerista, vedystä ja hiilidioksidista sekä ryppäästä mineraaleja ja hivenaineita. Valmistus tapahtuu tehdassalissa bioreaktorissa.

Solar Foods edustaa solumaataloutta. Alan ehkä tunnetuin valmiste on quorn, punahomeesta tehty sieniproteiini. Siinä ja monissa muissa solumaatalouden tuotteissa on kuitenkin käytetty perinteisessä maataloudessa tuotettua sokeria.

Soleiinin tuotanto nojaa vihreään sähköön eikä vaadi maankäyttöä, joten se ei myöskään synnytä kasvihuonepäästöjä. Solar Foods arvioi olevansa vetyä ja hiilidioksidia hyödyntävän ruoanvalmistuksen edelläkävijä maailmassa.

Toistaiseksi kuluttajat ovat päässeet maistamaan soleiinia kahdessa maassa.

Euroopan unionissa yhtiö uskoo saavansa uuselintarvikeluvan vasta vuonna 2026. Vantaalaisen startupin tavoitteet ovat kuitenkin korkealla. Jos yhtiö onnistuu täydellisesti pyrkimyksissään, sen teknologian avulla voidaan torjua ilmastonmuutosta ja lievittää maapallon ruokaongelmaa. Samalla Suomi voi saada uuden Nokian.

Suomen Kuvalehti on pyytänyt kahta riippumatonta ruoan ammattilaista testaamaan, onko soleiinista makunsa puolesta maailmanvalloittajaksi.

Miikka Manninen työntää uuniin alkupalan pääruoka-aineet, keltajuurta ja selleriä.

Liha on kallista, suurina määrinä syötynä epäterveellistä ja sen tuotanto aiheuttaa runsaasti kasvihuonepäästöjä. Siksi ainakin länsimaissa yhä useampi kuluttaja haluaisi hankkia proteiininsa muista lähteistä.

Elintarviketeollisuus on vastannut tarpeeseen tuomalla markkinoille useita lihaa korvaavia kasvisproteiineja kuten seitanin, härkiksen ja nyhtökauran. Oma lukunsa ovat Beyond Meatin kasvispihvien kaltaiset pitkälle kehitetyt elintarvikkeet. Solumaatalous merkitsee askelta vielä pidemmälle: proteiinia ei tuoteta kasvista vaan yksittäisestä solusta. Toistaiseksi toimiala ei ole kuitenkaan onnistunut tuottamaan todellista hittiä.

Esimerkiksi quornia valmistavan Marlow Foodsin liikevaihto oli viime vuonna noin 250 miljoonaa euroa, vähemmän kuin kertaakaan vuoden 2017 jälkeen. Maapallon mitassa se ei ole paljon. Lisäksi yhtiö teki roimasti tappiota.

Samanlainen kehityskulku on ollut myös monilla muilla lihan korvaajilla.

"Ensimmäisen sukupolven tuotteet alkavat olla nähty. Ne eivät ole olleet riittävän hyviä", arvioi Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka. Hänen mukaansa uudet maultaan ja suutuntumaltaan miellyttävämmät tuotteet mullistavat kohta markkinan.

Vuonna 2022 lihaa korvaavien valmisteiden osuus oli vasta kaksi prosenttia eläinperäisten tuotteiden hallitsemasta proteiinien markkinasta, mutta vuonna 2035 vaihtoehtoisten proteiinien osuus nousee 11 prosenttiin, arvioi tutkimusyhtiö Boston Consulting Group BCG. BCG uskoo, että myös solumaatalous kasvaa voimakkaasti ja sen tuotteiden myynti on kymmenen vuoden päästä todennäköisesti miljardeja euroja.

Suomi on solumaatalouden eturivin...

Informaatiosota voi olla esiaste konventionaaliselle sodalle, tietojenkäsittelytieteilijä Pekka Kallioniemi sanoo.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Yläasteen toiseksi viimeisenä päivänä Pekka Kallioniemi meni kaverinsa kanssa opettajanhuoneeseen, otti pannusta kahvia ja istui sohvalle juomaan sitä.

Kun opettaja saapui huoneeseen, tämä raivostui, heitti kaksikon ulos ja uhkasi jättää heidät vaille päästötodistusta.

Tutkijatohtori Kallioniemi sanoo olleensa pienestä pitäen auktoriteettivastainen.

"Ehkä sen takia minua ei nykyäänkään pelota kritisoida ketään, jos aihetta on. Pelkääminen tekisi työni mahdottomaksi", hän sanoo työpaikallaan Tampereen yliopistolla.

Kallioniemi on tutkinut viime vuodet Venäjän informaatiovaikuttamista. Hän on myös tehnyt suosittua englanninkielistä Vatniksuup-ketjua Twitterissä, nykyisessä X:ssä. Vatnik viittaa Kremlin kertomusten levittäjään tai kannattajaan, suup siihen, että tieto on keiton tavoin helposti lusikoitavaa.

Kallioniemi esittelee X:ssä Kremlin propagandaa levittäviä ihmisiä patriarkka Kirillistä kielitieteilijä Noam Chomskyyn ja saksalaispoliitikko Gerhard Schröderistä näyttelijä Russell Brandiin.

Ylen selvityksen mukaan Kallioniemi on Sanna Marinin jälkeen seuratuin suomalainen sosiaalisen median vaikuttaja. Ketjunsa vuoksi hän on saanut osakseen häirintää ja jopa tappouhkauksia. Saksalais-suomalainen liikemies, miljonääri Kim Dotcom myös uhkasi haastaa hänet oikeuteen.

"Turvallisuussyistä yliopistokin on häivyttänyt minut julkisista tiedoistaan. Tietojani ei saa antaa kellekään eikä täällä missään näy nimeäni."

Syyskuussa ilmestyi tietokirja Vatnik suup - The Ultimate Guide to Russian Disinformation, jonka Kallioniemi kirjoitti tanskalaisen kustantajansa Morten Hammekenin avustuksella. Siinä Kallioniemi erittelee laveammin, miten Kremlin propagandakoneisto toimii, mitä tarinoita se toistaa, ketkä valheita levittävät ja miksi he tekevät niin.

"Tahdon havahduttaa ihmiset valtiojohtoa myöten huomaamaan, että olemme jo informaatiosodassa Venäjän kanssa", hän sanoo.

Venäjän informaatiosota alkoi Kallioniemen mukaan viimeistään, kun Putinin lähipiiriin kuulunut liikemies Jevgeni Prigožin perusti 2010-luvun alkupuolella Internet Reseach Agency -yrityksen. Se maksoi työntekijöilleen siitä, että nämä keksivät ja levittivät Kremliä tukevaa disinformaatiota.

IRA tunnetaan parhaiten Brexitiä ja Donald Trumpin valintaa vuoden 2016 vaaleissa puoltavista informaatio-operaatioistaan. Sittemmin Venäjä on perustanut monia uusia trollitehtaita ja ulkoistanut osan niistä englantia puhuviin Afrikan maihin.

Venäjän disinformaatioarmeija on Kallioniemen mukaan tällä hetkellä maailman suurin, mutta ei ainoa. Vähintään kolmellakymmenellä valtiolla on oma infosota-armeijansa.

Venäjän propagandamallia hän nimittää "valheiden paloletkuksi". Kun trollitehtaat syöttävät valtavalla paineella valheita kaikille sosiaalisen median kanaville, kukaan ei ehdi torjua niitä ja totuus hukkuu niiden alle. Tyypillisimmillään Venäjän disinformaatio keskittyy hänen mukaansa neljään teemaan:

Venäjä on historiallisesti aina ollut voittaja ja sankari.

Venäjä on lännen, Yhdysvaltojen ja Naton uhri.

Länsi on rappeutunut.

Yhdysvallat sponsoroi vallankumouksia ympäri maailmaa.

Suomella on vielä suhteellisen paljon puolustuskykyä Venäjän valheille, Kallioniemi sanoo. Luottamus vapaaseen mediaan ja instituutioihin on toistaiseksi korkealla eikä disinformaatio siksi uppoa niin otolliseen maaperään kuin monissa muissa maissa.

Venäjän valheilta meitä suojaa Kallioniemen mielestä myös kollektiivinen muisti.

Vuonna 1939 Neuvostoliitto lavasti Mainilan kylässä välikohtauksen, jossa neljä Neuvostoliiton sotilasta kuoli. Neuvostoliitto syytti sotilaiden ampumisesta Suomea, purki maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi Suomeen. Todellisuudessa sotilaat ammutti Neuvostoliitto itse.

"Kaikki täällä tietävät, että talvisota käynnistyi valheella. Siksi ymmärrämme, että Venäjän va...

Eläinlääkärit tarkastavat aiempaa enemmän lemmikkikoteja, joissa epäillään eläimen kaltoinkohtelua. Taustalla on usein ihmisen pahoinvointi.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Tarkastus alkaa kankeasti. Koiran omistaja ilmoittaa, ettei sisälle ole asiaa, koska hänellä on vieraita. Pakkasta on Tampereella tammikuun ensimmäisinä päivinä yli 20 astetta, ja pihalta on hankala löytää sulaa kohtaa.

Valvontaeläinlääkäri Otto Kivirauma arvelee, että omistaja on ehkä tottunut toimimaan viranomaisten kanssa. Hän päättää tehdä tarkastuksen ulkona.

Eläinsuojelutarkastusta varten autoon on pakattu erilaisia suojavarusteita: kertakäyttöisiä kenkäsuojia, nitriilihanskoja ja luotiliivit. Lisäksi tarvitaan rullamittoja ja laser- ja lämpötilamittarit, joilla selvitetään, millaisissa tiloissa eläimet elävät.

Kivirauma kantaa mukanaan myös kirjoitusalustaa. Sillä voi tarvittaessa suojata itseään koirilta, liian innokkailta tai aggressiivisilta. Jos yllättävä valvontaeläinlääkärin vierailu kiihdyttää ihmisen, tarttuu se yleensä eläimeenkin. Perinteisemmät eläinlääkärin tarvikkeet, kuten stetoskooppi, kuumemittari ja kuonokopat kulkevat autossa, mutta tulevat harvemmin mukaan käynnille.

Koira oli kuntoluokituksen alimmalla portaalla, Kivirauma kirjoitti myöhemmin raporttiinsa. Kauttaaltaan surkastuneet lihakset tekivät kävelystä vaikeaa, puolelta toiselle hoippuvaa.

Haastattelussa Kivirauma kertoo, että eläimen okahaarakkeet törröttivät selkärangasta. Koiran keho oli vuosia kestäneen nälän seurauksena käyttänyt ravintonaan kaiken, minkä pystyi, puremalihaksia myöten.

"Se oli hyvin rauhallinen, selvästi jo vanhempi koira ja aika kankea liikkumaan."

Valvontaeläinlääkärien tekemät epäilyyn perustuvat tarkastuskäynnit ovat lisääntyneet viidessä Suomen suuressa kaupungissa. Viiden vuoden aikana määrä on noussut eniten Oulussa ja etelän keskuksissa: Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa.

Tampereella tarkastusmäärät ovat kasvaneet maltillisemmin.

Suomen Kuvalehti tarkasteli kuuden Suomen suurimman kaupungin lukuja. Lisäksi haastateltiin viittä valvontaeläinlääkäriä Helsingistä, Vantaalta, Turusta, Tampereelta ja Oulusta. Selvisi, että tarkastusten määrä on kasvanut eniten siellä, missä niitä tekeviä eläinlääkäreitä on palkattu lisää. Esimerkiksi Tampereella ei ole ehditty tarkastaa kaikkia epäilyjä.

Turku oli kuudesta kaupungista ainoa, jossa tarkastusmäärät olivat laskeneet. Se oli myös suurista kaupungeista ainoa, jossa vielä viime vuonna tarkastuksia teki vain yksi valvontaeläinlääkäri. Turun alueelle saatiin toinen virka lokakuussa. Kaupungit myös tilastoivat tarkastuskäyntejä hieman eri tavoin, mikä osaltaan selittää Turun pienempiä lukuja.

Eläinlääkärien määrä ei kuitenkaan yksin selitä lukujen kasvua. Valvontaeläinlääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että merkittävä syy nousulle on ihmisten valppaus. Moni ilmoittaa näkemästään eläinten kaltoinkohtelusta aiempaa herkemmin. Ehkä julkinen keskustelu eläinten kohtelusta on tehnyt puuttumisesta helpompaa samalla, kun suojeluilmoitusten tekemisestä on tullut tutumpaa.

Myös korona-aika vaikutti tarkastusten määrään monella tavalla: ihmiset ottivat uusia lemmikkejä, ja kotona pysyttely sai kiinnittämään huomiota naapurien kotieläinten vointiin.

Lemmikkien määrä on kasvanut jo vuosien ajan. Kennelliiton kyselytutkimuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna yli 800 000 koiraa. Kissojen tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, mutta Kissaliiton arvio liikkuu miljoonan molemmin puolin.

Epäilyyn perustuvat tarkastukset eroavat lakisääteisistä tarkastuksista siten, että niiden taustalla on eläinsuojeluilmoitus. Sellaisen voi tehdä kuka vain.

Valvontaeläinlääkärien tarkastusluvut eivät kerro kaikkea, sillä niissä ei ole mukana lemmikkejä, jotka poliisi kohdatessaan ottaa välittömästi huostaan ja joiden kohtalosta valvontaeläinlääkäri päättää myöhemmin. Tällaisia eläimiä tuodaan esimerkiksi Helsingissä sijaitsevalle Viikin löytöeläintalolle kymmeniä vuosittain.

Tarkastusten määr...

Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa.

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.

Kansanedustaja Pertti Salolainen nousee portaita tummassa puvussa. Häntä kättelee juhlallisesti kaksi smokkipukuista miestä ja nainen, jolla on valkoinen turkishuivi. Salolaisen vaimolle Anjalle ojennetaan valkoinen kukka kiinnitettäväksi rintaan. Seuraavaksi kättelyvuorossa ovat Johannes ja Kyllikki Virolainen, joka saa myös kukkasen.

Kynttilät loimottavat, tarjoilija kantaa tarjottimella isolta brie-juustolta näyttävää kimpaletta, pöydillä on röykkiöittäin viinirypäleitä ja kulhossa jotain, joka vaikuttaa amerikkalaistyyliin valmistetulta kuorrutetulta kanalta.

Ylen Elävän arkiston filminpätkässä vuodelta 1985 ollaan Trivial Pursuit -pelin Suomen lanseeraustilaisuudessa Katajanokan kasinolla. Taustalta kuuluu juontaja Markku Veijalaisen ääni: "Salissa liikkuu smokkipukuisia orkidea-rintaisia miehiä. He ovat pelin asiantuntijoita ja heille voi esittää peliä ja muitakin asioita koskevia kysymyksiä."

Kamera seuraa, kuinka Sikke Sumari vastaa kysymykseen: "Kuinka suurta osaa maapallon pinnasta peittää ikijää."

"Oh my god. Oh no. No mä sanon kymmenen prosenttia."

Vastaus on oikein. "Täh! Jesus Christ!" Sumari innostuu.

Vaikka lanseeraustilaisuudesta on pian 40 vuotta, moneen talouteen hankitaan tänäkin jouluna lahjaksi Trivial Pursuit -lautapeli. On pelien ja visojen sesonkiaika. Suomessa pitkä, pimeä syksy ja talvi ovat pelaamisen huippuaikaa. Baarissa kävijät ovat siirtyneet terasseilta sisätiloihin, ja pubivisoja on satoja läpi maan viikon jokaisena päivänä. Jos ei itse halua pelata, aina voi tuijottaa televisiosta toisten onnistumisia ja epäonnistumisia Jeopardyssä tai Haluatko miljonääriksi- ja Hengaillaan-ohjelmissa.

On tavattu ajatella, että nippelitiedon hallitseminen on hienoa, osoittaa sivistystä ja on jopa viisauden merkki. Ylen vakavahenkinen Suomen tietoviisas -ohjelma julisti nimensä mukaisesti maan tietoviisaan vuosina 1990-1998. Tittelin voitti seitsemän kertaa peräkkäin mikkeliläinen hammaslääkäri Erik Toivanen. Joitakin vuosia myöhemmin Toivanen pyrki myös Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan. Päästäkseen kilpailemaan Toivasen olisi pitänyt osata asettaa rintaliivien kuppikoot kokojärjestykseen. Se ei onnistunut.

Vuonna 2016 hän sanoi Ilta-Sanomissa, että "ohjelmasta jäi valitettavasti manipuloinnin maku. Siellä kyllä pidettiin huoli, etten päässyt kilpailemaan lainkaan."

Kun Trivial Pursuit tuli Suomeen vuonna 1985, sen kehittäjät, kanadalaistoimittajat Chris Haney ja Scott Abbott olivat jo myyneet pelin valmistusoikeudet isolle amerikkalaiselle pelivalmistajalle ja sitä oli lähdetty toden teolla viemään maailmalle.

Tarina kertoo, että Haney ja Abbott saivat idean Trivial Pursuitiin vuonna 1979 pelatessaan sanapeli Scrabblea ja pohtiessaan, osaisivatko itse kehittää yhtä koukuttavan pelin. Pelivalmistajat eivät ensin innostuneet, ja Haney ja Abbott valmistivat peliä parin ensimmäisen vuoden ajan itse muutaman sijoittajan avustuksella. Ensimmäisessä painoksessa oli 6 000 kysymystä, jotka Haney laati pääosin itse.

Tammikuussa 1984 The New York Times kirjoitti, kuinka Trivial Pursuitin pelaamisesta oli tullut kaupungissa nuorehkon urbaaniväestön trendihuvi. Cocktailkutsujen sijaan pidettiin Trivial Pursuit -iltoja, ja peli oli kaupoista jatkuvasti loppuunmyyty

"Se on kuin tauti", lehden haastattelemat pelaajat kuvailivat innostustaan. "Varaudu valvomaan koko yö sen parissa."

Yhden haastateltavan mielestä oli kiehtovaa, kuinka peli houkutteli mielen perukoilta esiin asioita, joita ei ollut tarvinnut vuosiin. Toisen mielestä New Yorkin kaltaisessa kaupungissa oli eduksi, jos pääsi todistamaan olevansa älyllisesti vähän muita parempi.

Sellaisena nippelitiedon hallintaa pidettiin. Jutussa kysytään pelin kysymyksiä, kuten montako sormea oli Anne Boleynilla, minkä Yhdysvaltain osavaltio...