Tiederadio

Lokakuun tiedeklubilla (31.10.2019) Finlandia-talon Café Verandassa keskusteltiin nordic noirin televisio- ja elokuvasovituksista. Lähikuva-lehden järjestämä keskustelu alkoi rennosti puhujien kertoessa omista nordic noir -suosikeistaan, mutta mitä nordic noir oikeastaan on? Nordic viittaa Pohjoismaihin, mutta mitä on noir: tumma, musta, pimeys? Taustalla on elokuvahistoriallinen yhteys 1940- ja 1950 -lukujen aiempaa synkempiin amerikkalaisiin rikosdraamoihin, jotka tunnetaan nimityksellä ’film noir’. Termi ’nordic noir’ viittaa tähän ranskalaisten elokuvakriitikoiden keksimään termiin. Nordic noir -nimitys syntyi film noirin tavoin muualla kuin lajiin kuuluvat teokset. Termi keksittiin Britanniassa.

Nordic noirin kansainvälisen suosion taustalla on eksotiikan ja tuttuuden vuorovaikutussuhde:

Pohjolan ulkopuolisille katsojille attraktiona ovat pohjoismainen luonto ja design, joiden luomaan miljööseen sovitetaan kansainvälisen rikosfiktion konventioita. Pohjoismaisille yleisöille asetelma on päinvastainen: tuttuihin ja ehkä tuttuudessaan tylsiinkin maisemiin on sijoitettu synkkiä, pelottavia kansainvälisen rikosdraaman tapahtumia. Nordic noirissa tapahtuvat rikokset eivät vastaa Pohjoismaiden todellisuutta, mutta sillä ei ole pohjoismaisille katsojille merkitystä, vaan jostain syystä synkät mielikuvitukselliset tarinat vetoavat ihmisiin.

Nordic noir vaikuttaa mielikuviin Pohjoismaista. Maailmalla tiedetään, että Pohjoismaat ovat koulutuksessa ja onnellisuusmittauksissa maailman kärkeä vuodesta toiseen. Nordic noirin julmat rikokset ja pinnan alla kytevät yhteiskunnalliset ongelmat rikkovat harmonista kuvaa. Tarinoiden poliisihahmot henkilökohtaisine ongelmineen symboloivat laajempia sosiaalisia ja kulttuurisia kysymyksiä tasa-arvosta ja yhteiskunnan kipupisteistä. Nordic noirin tyylilliset piirteet ovat kuitenkin ennen kaikkea esteettisiä. Taide-elokuvan vaikutus, sarjojen brändääminen visuaalisella ilmeellä yhdistettynä tyyliteltyihin rikostarinoihin muodostavat innovatiivisen synteesin, jota tuotetaan ja jota myydään ympäri maailmaa.

Suomalaiset tuottajat pääsivät mukaan kilpailuun jälkijunassa, mutta myös suomalaiset nordic noir -sarjat ovat menestyneet maailmalla erinomaisesti. Huomionarvoisaa on, että maailmalla suomalaiset sarjat mielletään nordic noiriksi, ei suomalaisiksi sarjoiksi. Kansallisuuden sijaan paikallisuus on valttia. Suomalaisten televisiotuottajien olisikin syytä miettiä, miten tätä hyödynnettäisiin omaperäisesti kansainvälisten trendien seuraamisen sijaan.

Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Syksyn 2019 tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Lähikuva-lehti sekä Suomen merihistoriallinen yhdistys. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Syksyn ensimmäisellä tiedeklubilla (19.9.2019) Finlandia-talon Café Verandassa Aalto-yliopiston Senior Scientist, dosentti Tuomas Savolainen kertoi historian ensimmäisestä mustasta aukosta otetusta kuvasta. Ursan tiedottaja Anne Liljeströmin johdattelemana keskustelu käsitteli tuohon tieteelliseen läpimurtoon johtaneita vaiheita, mustien aukkojen luonnetta sekä luonnollisesti huhtikuussa 2019 julkistettua kuvaa galaksin M87 keskustan supermassiivisen mustan aukon ympäristöstä. Podcastin kuuntelijat voivat löytää kuvan esimerkiksi Wikipedian mustia aukkoja käsittelevästä artikkelista.

Tuomas Savolainen oli ainoa suomalaistutkija suuressa kansainvälisessä Event Horizon Telescope -yhteistyössä, jonka tavoitteena oli saada kuvattua mustan aukon niin sanotun tapahtumahorisontin ympäristö. Hankkeen tutkijat tiesivät kuvan onnistuneen jo heinäkuussa 2018, paineet pitää tieto salassa kuvan julkistamiseen saakka olivat kovat, ja kuva olikin vuotaa julkisuuteen aivan viime metreillä. Savolaiselle kuvan onnistuminen oli tähänastisen uran ehdoton kohokohta.

Galaksin M87 mustaa aukkoa ei kuvattu näkyvän valon alueella, vaan radioaalloilla. Savolainen kertoo, miksi näin tehtiin, mitä kuvassa itse asiassa näkyy sekä mitä kuva kertoo kyseisestä aukosta ja fysiikan teorioiden paikkansapitävyydestä yleensä. Kuvassa näkyy juuri sellainen musta aukko, kuin mitä yleisimmät teoriat antoivat odottaakin, ja se rajaa ulos kyseisen aukon osalta muutamia eksoottisimpia vaihtoehtoja, kuten madonreiän tai niin sanotun alastoman singulariteetin.

Savolainen jatkaa työtä Event Horizon Telescopen parissa, ja seuraavaksi koetetaan saada kuvaa kotigalaksimme Linnunradan keskustan mustasta aukosta. Nopeasti pyörteilevä kaasu aukon ympäristössä mahdollisesti vaatii sitä, että aukosta saadaan liikkuvaa kuvaa. Savolainen uskoo, että tulevan vuoden aikana selviää, onnistuuko tämä. Mustien aukkojen kuvaamista auttaisi tulevaisuudessa myös se, jos saisimme vietyä radioteleskoopin avaruuteen.

Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Syksyn 2019 tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Lähikuva-lehti sekä Suomen merihistoriallinen yhdistys. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Toukokuun tiedeklubilla (23.5.2019) Finlandia-talon Café Verandassa puhuttiin tieteestä ja politiikasta. Keskustelijoina olivat pitkän linjan poliitikko ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, politiikan tutkija ja yliopistonlehtori Emilia Palonen Helsingin yliopistosta ja akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen Suomalaisen Tiedeakatemian tiedeneuvonantohankkeesta. Tilaisuuden moderoi Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen.

Miltä näytti vaalikevät 2019? Liisa Jaakonsaari aloitti keskustelun toteamalla, että vaalien alla keskustelua on vääristänyt valheellisen tiedon levittäminen, johon etenkin populistit syyllistyvät. Jaakonsaari pitikin tutkijoiden tekemää faktantarkistusta suuressa arvossa. Populismin valtavirtaistumista ja vaalivaikuttamista EU-maissa parhaillaan tutkiva Emilia Palonen toi esiin myös tutkijoiden mahdollisuuden käyttää valtaa siinä, mitä asioita keskusteluun nousee. Jaakko Kuosmanen piti tärkeänä sellaisten foorumien ja taitojen kasvattamista, jotka tukevat luotettavan tiedon jakamista. Kansalaisten on pystyttävä tunnistamaan, millä äänellä tutkija milloinkin puhuu.

Kuosmanen esitteli Suomen Tiedeakatemioiden vuoden alussa aloittamaa tiedeneuvonantohanketta, jonka tavoitteena on rakentaa Suomeen tiedeneuvonannon järjestelmä tieteellisen tiedon välittämiseksi päätösten tekijöille ja valmistelijoille. Hanke etenee kokeilujen kautta: kartoitetaan kentän nykyiset toimijat ja kerätään hyviä käytäntöjä, joita kehittää eteenpäin.

Jaakonsaari nosti esiin ongelman tunnistaa, milloin tieteentekijästä tulee tieteen ”advokaatti”. Kuosmasenkin mielestä on tärkeää löytää mallit, joilla voidaan erottaa tutkittua tietoa viestivä tieteentekijä jotain asiaa ajavasta lobbarista. Palonen haastoi käsityksen, onko edes mahdollista puhua tutkitusta tiedosta yksikössä vai onko tiede aina väistämättä moniäänistä ja debattia useiden näkökantojen välillä. Tieteen yhtenäisen kannan esittäminen päätöksentekijöille ei välttämättä ole mahdollista. Palonen korosti myös tieteenteon resurssien kiristymisen asettamia reunaehtoja: kiireen keskellä tutkija ei aina ehdi vastata toimittajien kysymyksiin ja jakaa tutkittua tietoa. Yliopistolla ei myöskään arvosteta ”jalkautuvaa tutkijaa”, joka jaksaa käydä yhteiskunnallista keskustelua. Jaakonsaari peräsi molemminpuolista kunnioitusta tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välillä.

Lopuksi keskustelu kääntyi vihapuheeseen: asiantuntijana ja tutkijana oleminen julkisuudessa on käynyt vaikeammaksi esim. somehäirinnän myötä. Jaakonsaari katsoi, että poliitikot ovat jo kouliintuneet vihapuheeseen, mutta tutkijalle häirinnän kohteeksi joutuminen voi tulla yllätyksenä. Palonen viittasi ”pseudolähentymiseen” silloin, kun ihminen kokee olevansa lähellä julkisuuden henkilöä ja voivansa viestiä tälle suoremmin kuin vieraalle. Kuosmasenkin mukaan keskustelukulttuuri on koventunut ja tutkijoilta vaaditaan koko ajan enemmän osallistumista. Jaakonsaari näki tuomittavana erityisesti tutkijan tai poliitikon perheeseen kohdistuvat uhat.

Tiedeklubin ohjelmasta vastasivat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen tiedetoimittajain liitto ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Yhteistyössä oli mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Kevään toisella tiedeklubilla (25.4.2019) Finlandia-talon Café Verandassa Helsingin yliopiston evoluutiobiologian dosentti Emma Vitikainen kertoi kenttätutkimustensa havainnoista. Tiedetoimittaja Ulla Järven johdattelemana keskusteltiin paitsi mangusteista, myös ihmisistä. Ohjaavatko biologia, syntyperä ja geenit myös meitä, vai olemmeko ensi sijaisesti oman onnemme seppiä?

Emma Vitikaisen mukaan ihminenkin on evoluutiobiologian tuote – myös siinä mielessä, että ympäristö muuttaa meitä, samoin kuin mekin muutamme ympäristöämme. Osa kohtalostamme määräytyy jo kohdussa, osa jo äitimme biologian ja hänen varhaisen elinympäristönsä muokkaamana. Äidin odotusaikaisen ravinnon niukkuus tai muu fyysinen tai psyykkinen stressi tietyssä raskauden vaiheessa altistavat syntyvän lapsen esimerkiksi diabetekselle ja sydän– ja verisuonitaudeille. Vitikainen kuitenkin muistutti, että hyvä varhainen hoiva ja myöhempi tasapainoinen elämä voivat vaimentaa riskitekijöiden vaikutuksia.

Näin tapahtuu mangusteillakin. Kun Vitikaisen tutkimusryhmä antoi pienimmille, huono–osaisuutta poteville emoille raskauden aikana lisäravintoa (paistettua kananmunaa), syntyvät poikasetkin selviytyivät paremmin. Paremmalla ruoalla ravitut emot jaksoivat huolehtia kaikista poikasista paremmin. Yhteinen hyvä on siten varaa jakaa kaikkien kesken tasaisemmin, jolloin tasa–arvoisemmat elämänolot tuottavat koko yhteisölle parempia selviytymiskeinoja.

Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Kevään 2019 tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Suomen Tiedetoimittajain Liitto ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.

Kevään ensimmäisellä tiedeklubilla (21.3.2019) Finlandia-talon Café Verandassa keskusteltiin tutkimuksen tekemisestä vieraassa kulttuurissa. Tiedetoimittaja Mari Heikkilä haastatteli uskontotieteen emeritusprofessori René Gothónia, joka on tutkinut buddhalaista ja ortodoksista luostariperinnettä sekä Indonesian suosademetsiä tutkinutta tutkijatohtori Maija Lampelaa.

Gothóni kertoi, että hänen Sri Lankan munkkiyhteisössä tekemänsä tutkimuksen lähtökohtana oli kysymys siitä, minkälaista elämä olisi, jos hän olisi buddhalainen munkki. Gothóni oli kiinnostuneempi siitä, mitä buddhalaisuuden harjoittaminen tarkoitti käytännössä kuin siitä, mitä se teoriassa oli. Tämän selvittäminen vaati luostariyhteisöön soluttautumista. Yhteys buddhalaismunkkeihin löytyi ajan kanssa. Gothónin mukaan tärkeintä on kyky kuunnella ja nöyrä asenne. Myös avaininformatin löytäminen paikan päältä ja varasuunnitelman varasuunnitelma ovat tärkeitä tutkimuksen tiedonkeruun kannalta.

Vaikka Lampelan tutkimuskohteena on luonto eivätkä ihmiset, ei tutkimus olisi edennyt ilman paikallisen kulttuurin tuntemusta. Tapakoodiston ja kielen opettelun ohella Lampela kertoi paikallisten kontaktien merkityksestä. Sademetsissä ei olisi voinut kuvitellakaan liikkuvansa ilman paikallisia maastoapulaisia eikä tutkimuksen tekoon tarvittavat luvat hoituisi ilman indonesialaisia kontakteja. Lampela on tutkinut Indonesiassa pääasiassa tuhottuja alueita. Metsäkato alueella on ollut todella nopeaa ja palaneiden alueiden ennallistaminen teknisesti hankalaa. Säilyneet sademetsät tekivät Lampelaan suuren vaikutuksen. Tuoksut, äänet ja lajirunsaus olivat mykistäviä eikä myrkyllisiä hyönteisiä tai käärmeitäkään jaksanut kauaa pelätä.

Tiedeklubit kuuluvat Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Tiedettä kaupungissa -tapahtumiin. Klubien ohjelma syntyy yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Kevään 2019 tiedeklubien ohjelmasta vastaavat TSV:n ohella Suomen Tiedetoimittajain Liitto ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Yhteistyössä on mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys.