Lomakausi lähestyy ja samalla paineet, että mitä kaikkea pitää tehdä lomalla jotta se on täydellinen. Pitää ehtiä näkemään sukulaiset ja tuttavat, matkailla suomessa ja ulkomaila ja viettää pitkä aika mökillä ja veneessä. Samaan aikaan sitten voi tehdä kaikki remppatyötä mökillä, suursiivouksen kotona, lukea kaikki ne kirjat joille ei ole ollut arjessa aikaa ja toki tärkeimpänä vielä palautua täydellisesti sieltä kiireisestä arjesta.

Miten tämä kaikki onnistuu vai onnistuuko?

Kevät on juhlien aikaa, on ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Lisäksi ainakin osalla ihmisistä on tapana juhlistaa muitakin saavutuksia - omalle kohdalle on tänä keväänä tullut kutsuja rippijuhlaan, kirjajulkkarijuhlaan, biisijulkkarijuhlaan ja syntymäpäiville - erityisesti niitä pyöreitä ikävuosia ihmisillä on tapana juhlistaa. Oman väitöksen kanssa meni pää ihan lukkoon - jaksaako sen päivän päätteeksi nyt enää itsekään juhlia, järjestettävää tuntuu riittävän, ja onko se juhliminen nyt niin tärkeää. Olen huomannut, että osa ihmisistä myös välttelee vaikkapa näitä pyöreiden ikävuosien juhlimista, tai ei muutenkaan halua sanonnan mukaan “tehdä numeroa itsestään” ja välttelee juhlimista.

Muistan lukiosta jonkun tilaisuuden ennen ylioppilaskirjoituksia, jossa rehtori antoi ohjeita kirjoituksiin valmistautumisesta. Siinä varoitettiin “yliyrittämisestä” ja muistan ihmetelleeni, että mitä ihmettä, eikä jokaisen kannatakaan yrittää niin kovasti kuin pystyy? Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että ei kannata - liiallisilla suorituspaineilla tosiaan voi pilata jonkin itselleen tärkeän suorituksen, niin että se tosiaan menee huonommin kuin normaalissa, vähän rennommassa olotilassa. Nyt kun oma väitöspäivä lähestyy, olen pohtinut, pitäisikö yrittää enemmän, lukea artikkeleita öisin ja harjoitella erinäisiä puheenvuoroja, lektiota ja vastaväittäjän kysymyksiin vastaamista tauotta - vai kannattaisiko pikemminkin luottaa siihen, että kaikkien näiden vuosien aikana opitut asiat kantaa kyllä tämänkin tilaisuuden läpi.

Suomalaisista vain kolmasosa on tyytyväisiä vartaloonsa 

Puolet 8-vuotiaista ajattelee, että kehossa on jotakin vikaa

Puolet suomalaisista on ollut laihdutuskuurilla - joidenkin arvioiden mukaan 65% naisista ja 43% miehistä on laihduttanut. Laihduttamisesta kerrotaan kuitenkin myös kielteisiä tutkimustuloksia, että se altistaa lihomiselle - samaan aikaan moni haluaisi olla kevyempi, ja totta puhuen meillähän myös ihan todellisuudessa on ylipaino-ongelma Suomessa. Naisista 30 prosentilla ja miehistä 27 prosentilla on lihavuutta. Lihavuus on yleisintä 40–64-vuotiailla, joista joka kolmannella on lihavuutta. Pitäisi kai olla kehopositiivinen, mutta kuinka moni tähän edes pystyy, ja entä jos nyt vaan haluaisi päästä kesäkuntoon?

Konmarilla järjestystä tavaroihin ja elämään?

Ehkä yleisin toive minun vastaanotollani on saada hyvä itsetunto. Monesti kuulee, että tekisinhän minä, jos vaan olisi hyvä itsetunto. Tai hyvähän tuon on, kun sillä on niin hyvä itsetunto. Ajaudutaan helposti sit-ku kierteeseen, jossa ei voi tehdä mitään kun ei ole hyvä itsetunto, ja sitten ei itsetunto voi kehittyä, kun ei tee mitään sellaista, joka voisi nostaa itsetuntoa edes teoriassa

Joskus törmää ajatukseen, että kovia kokeneet ovat vahvempia kokemansa ansiosta. Pitääkö paikkaansa? Eikö toisaalta jotkut kovia kokeneet ole heikkoja, traumatisoituneita, kyynistyneitä ja monella tapaa heikompia kuin ennen rankkoja kokemuksiaan?

Taas Suomi on maailman onnellisin maa, 8. vuotta putkeen. Sanotaan kuitenkin, että kyse on pikemminkin tyytyväisyydestä, tai jopa tyytymisestä vallitseviin olosuhteisiin. Ei kyllä ikinä uskoisi, että täällä ollaan tyytyväisiä, mutta tuo tyytyminen jäi kutkuttelemaan

Moni pohtii alanvaihtoa, työpaikan vaihtoa, muuttoa, tai vaikka ihastuessaan johonkuhun alkaa pohtia, pitäisikö vaihtaa kumppania. Mutta kannattaako vaihtaminen? Onko uusi valinta parempi, vai turhautuuko ja kyllästyykö siihenkin pian? Tunnistan ilmiön, jossa ihminen kaipaa muutosta, vaikka haluaa muuttaa uuteen asuntoon parin vuoden välein - mutta mistä tarve syntyy, ja auttaako vaihtaminen?

Miksi ihmiset eivät lähde, vaikka tietävät suhteen tai työpaikan olevan huono?

Onko kyseessä tottumus vai pelko?