Pari Koutsia

Lapsena ystäviä tuntui vain ilmestyvän elämään. Samassa pihassa leikittiin, koulussa istuttiin vierekkäin ja yhtäkkiä joku vain oli paras kaveri. Aikuisena tilanne on vähän toinen. Voi olla työkavereita, harrastuskavereita ja valtavasti tuttuja – mutta silti uusien oikeasti läheisten ystävien saaminen voi tuntua yllättävän vaikealta.

Mitä aikuisena ystävystyminen oikein vaatii? Ja miksi voi tuntua jopa vähän kiusalliselta sanoa toiselle aikuiselle, että hei, mä haluaisin tutustua suhun paremmin?

Törmäsin juhlissa kollegaan, joka oli sapattivapaalla. Kuulemma oli monetkin kyselleet, että mikäs se sellainen on? Itselleni tuli välittömästi mieleen 10 vuoden takainen opintovapaavuosi, joka oli ehkä elämäni paras investointi.

Kun täällä arjessa kuljetaan, niin jatkuvasti herää jotain tunteita ja niistä seuraa toimintayllykkeitä. Toimintayllyke on vähän niinkuin tunteen lähettämä kehotus, että toimihan näin. Yksinkertaisimmillaan ne kehottaa lähestymään tai välttämään jotain. Menemään kohti tai vetäytymään pois. 

Satu kirjoitti juuri yhteen blogiin tilanteesta, jossa mun tämän kesän lyhyiden lenkkien suunnitelma meinasi jäädä heti alkuunsa toteutumatta, koska eräänä aamuna juoksusortsit olikin pyykkikorissa. Tuli heti sellainen lannistumisen tunne ja toimintayllyke oli, että nyt tekis mieli mennä takaisin peiton alle nukkumaan.

Olisin saattanut mennäkin, mutta tällä kertaa kaivoin sortsit pyykkikorista ja lähdin lenkille.

Jäin kuitenkin miettimään, että millainen strategia olisi hyvä kehittää näiden toimintayllykkeiden kanssa? Tai siis että joskushan ne voivat ohjata toimimaan ihan “oikein”, jos vaikka joku suunnitelma olikin vähän älytön?

Aina kaivetaan joku vanhempi julkkis kommentoimaan jotain vaikka ei välttämättä tiedä asiasta yhtään mitään. Voisko joskus vaan olla, että en tiedä tarpeesi että voisin muodostaa mielipiteen. 

Nykyisin kuulee, että nuoret kuormittuvat, kun pitäisi jo tosi aikaisin päättää, mitä haluaa opiskella ja tehdä työkseen. Jossakin kohtaa pitäisi kai tietää sekin, haluaako perhettä, ainakin naisilla tiettyyn ikään mennessä.

Toisaalta osa ihmisistä oivaltaa vasta joskus keski-ikäisenä, ja sitten vaihdetaan ammattia tai ainakin työtehtävää. Toiset tuntuu nauttivankin opiskelusta kypsällä iällä. Joillakin perhe- ja parisuhdekuviotkin menevät uusiksi monta kertaa.

Itsereflektiokykyä on pidetty aivan keskeisenä taitona. Pitäähän sitä pystyä itseään tarkastelemaan ja arvioimaankin, jos haluaa kehittyä jossakin. Viime aikoina on kuitenkin nostettu esille, että itseensä keskittymisessä voi myös mennä liian pitkälle.

Lomakausi lähestyy. Mutta voisiko lomaa saada myös arkeen?

Maailmassa riittää kriisejä ja omassa elämässäkin voi kaikenlaista yllättävää sattua: vaikka ero, työttömyys tai sairastuminen voi sattua kenen tahansa kohdalle. Voi joutua onnettomuuteen tai vaikka tulla ryöstetyksi matkalla. Resilienssiä, eli muutosketteryyttä tarvitaan yllättävistä ja joskus isoistakin muutoksista selviytymiseen. 

Suomalaisten lukeminen on kuuma aihe. Hauska kansainvälisesti levinnyt meemi väitti, että Suomessa on sellainen patsaskin, jossa mies on puoliksi veden alla, ja silti kädessä on kirja, jota hän lukee. Voimme nyt paljastaa, että kuva on tehty AI:llä, eikä sellaista patsasta ole, mutta kirjat on varmaankin edelleen ainakin osalle suomalaisista tärkeitä. Kuitenkin äänikirjojen kuuntelu jatkuvasti lisääntyy, ja osa ihmisistä väittää, ettei äänikirjan kuuntelu ole sama asia kuin lukeminen. No ei varmaan olekaan, mutta eikös se kuitenkin aja saman asian?

Suomessa löytyy sanontoja, kuten “omakehu haisee”, “se jolla onni on se onnen kätkeköön”  ja “joka kuuseen kurkottaa, se Katajaan kapsahtaa”. Isot puheet omista pyrkimyksistä, tekemisistä ja saavutuksista kehoitetaan pitämään piilossa muilta.