Pieleen mennyt historia

Pieleen mennyt historia

By Yle Areena
Download on the App Store

Pieleen mennyt historia episodes

  • Juomisen historia – alkoholin ja ihmisen ikuinen liitto
    Jo tuhansien vuosien ajan olut on ollut jokapäiväinen juoma ja kännejäkin on otettu aika ajoin hyvässä seurassa. Maanviljelykulttuureissa oluesta saatiin iso osa päivän energiasta. Alkoholi oli ongelmaton osa elämää.
    Alkoholin aiheuttamat sosiaaliset ongelmat moninkertaistuvat keskiajalla, kun viinan tislaamisen taito levisi Eurooppaan. Viinasta tuli hyvä bisnes talonpojille. 1900-luvun alussa yleinen mielipide kääntyi kannattamaan alkoholin täyskieltoa ja ihanteeksi nousi raittius. Päivä käynnistyi kahvilla eikä enää oluella tai viinalla.
    Miksi alkoholista tuli ongelma? Tätä pohtivat historian professori Kustaa H. J. Vilkuna, historiantutkija Jenni Lares, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    39 min
  • Kuluttamisesta tuli maailman tärkein uskonto
    Kuluttajayhteiskunnan synty on ollut mahtava arjen vallankumous. Se on merkinnyt elämän helpottumista ja ihmiskunnan vaurastumista. Ylellisyydestä on tullut arkea ja ylikuluttamisesta tavallista. On syntynyt maailma, jossa ihmiset etsivät merkitystä kulutusvalinnoista.
    1980-luvulle asti tavaroiden tarjonnan lisääntyminen merkitsi parempaa elämää, mutta lopulta kulutus lähti lapasesta. Kuluttaminen ei ollutkaan enää perustarpeiden täyttämistä vaan mahdollisuus olla osa jotain suurempaa. Meille myytiin ajatus, että kuluttamalla voisimme muuttaa maailmaa.
    Miten meistä metsästäjä-keräilijöistä tuli tyhjänpäiväisiä kuluttajia? Tekivätkö tavarat elämästämme parempaa? Näitä kysymyksiä pohtivat kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen, kulutustutkija Matleena Frisk, Helsingin kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Minna Sarantola-Weiss, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    38 min
  • Moderni rakkaus on kirous
    Maatalousyhteiskunnassa rakkaus oli sidottu maahan. Parisuhteen ja avioliiton tavoite oli suvun ja maatilan jatkuminen. Vasta 1800-luvulla romanttinen rakkaus alkoi ohjata elämän tärkeitä valintoja. Rakkauden tunteet muuttuivat elämän korkeimmaksi päämääriksi. Avioliitot perustuivat romanttiselle rakkaudelle.
    Romanttisen rakkauden ihanteesta seurasi uudenlaisia ongelmia. Odotukset rakkaudelle kohosivat kohtuuttomiksi. Alkoi sinkkuuden aikakausi, joka on saanut mahdottomat mittasuhteet. Meistä on tullut toivottomia rakkauden kuluttajia. Moderni rakkaus on neuroottista ja monimutkaista. Loputon valinnan mahdollisuus on tehnyt meistä sitoutumiskammoisia.
    Alkoiko rakkauden historia mennä pieleen, kun siitä tehtiin elämän ylin päämäärä?
    Onko rakastumisesta tullut mahdotonta nykyaikana? Aiheuttaako rakkauden tavoittelu enemmän surua ja kipua kuin ennen? Näitä asioita pohtivat historian professori Kirsi Vainio-Korhonen, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    41 min
  • Miksi Venäjästä ei tullut demokratiaa?
    Venäjällä valta on aina keskittynyt yhdelle johtajalle ja häntä ympäröivälle eliitille. Vallan jakaminen laajemmalle joukolle on nähty heikkoutena.
    Eurooppaa 1800-luvulla myllertäneet ajatukset vapaudesta ja demokratiasta eivät koskaan juurtuneet moskovalaiseen ajatteluun. Poliittinen kulttuuri on pohjimmiltaan erilaista kuin lännessä. Johtaja on aina lain yläpuolella. Kansa ei luota johtajiin eivätkä johtajat kansaan. Valta on Venäjällä vaihtunut pikemminkin kapinoiden kuin vaalien kautta.
    1990-luvulla ikkuna demokratiaan oli auki, mutta mahdollisuus hukattiin. Valta pysyi eliitillä. 2000-luvulla hallinto on muuttunut entistä itsevaltaisemmaksi ja alkanut korostaa ulkoisia uhkakuvia.
    Milloin länsi ja itä lähtivät eri suuntiin? Voiko Venäjästä koskaan tulla demokratiaa? Näitä kysymyksiä pohtivat historian professori Jukka Korpela, Venäjän historian dosentti Kati Parppei, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    44 min
  • Valtiorajojen tuhoisa historia
    Koko planeettamme on viipaloitu kuvitteellisilla rajaviivoilla, jotka jakavat ihmiset ja luonnon jonkin valtion omaisuudeksi. Maailma jakautuu meihin rajan sisäpuolella ja niihin toisiin rajan toisella puolella. Rajojen vetäminen on ikivanha perinne. Rajankäyntiä on harjoitettu niin kylien kuin imperiumien välillä. Varhaiset rajat eivät olleet kuitenkaan este ihmisten liikkumiselle. Rajat olivat sopimuksia luonnonvarojen käytöstä tai linnoitusten ketjuja valloittajia vastaan.
    Rajojen merkitys nousee nationalismin myötä 1800-luvulla ja uudenlainen valtiorajan ajatus johtaa väkivaltaisiin sotiin 1900-luvun alkupuoliskolla. Siksi maailmansotien jälkeen ihmiset alkoivat unelmoida maailmasta, jossa rajat voitaisiin purkaa ja unohtaa. Tuo unelma on lopulta toteutunut vain kaikkein vauraimmille ihmisille ja suurpääomalle.
    Maailmassa on nyt enemmän raja-aitoja kuin koskaan aikaisemmin. Miten näin on päässyt käymään? Tätä pohtivat Pohjois-Euroopan keskiajan tutkija Tapio Salminen, Siirtolaisuusinstituutin vastaava tutkija Miika Tervonen, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    44 min
  • Velka hallitsee kaikkea
    Sana kiitos on varhaisin kuitti velasta. Se merkitsee, että olet saanut jotain arvokasta ja olet palveluksen velkaa. Lainaaminen on aina ollut sosiaalista liimaa, joka sitoo ihmisyhteisöt yhteen. Pohjimmiltaan laina on osoitus siitä, että olemme riippuvaisia toisistamme. Aikojen kuluessa velasta on kuitenkin tullut taakka, joka määrittelee kaikkea toimintaamme aina asuntovelallisen valinnoista valtioiden päätöksentekoon.
    Milloin velka alkoi hallita maailmaa ja voisimmeko ylipäätään elää ilman velkaa? Näitä asioita pohtivat taloushistorian professori Jari Eloranta, antropologi Matti Eräsaari, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    45 min
  • Milloin sukupuolesta tuli ongelma?
    Muinaisille ihmisille sukupuoli ei ollut ongelma. Pienissä yhteisöissä ihmiset tunsivat toisensa yksilöinä ja roolit olivat joustavat. Sukupuolta olennaisempia olivat kyvyt ja taidot, joilla yhteisöä saattoi hyödyttää. Sukupuoliroolit kärjistyivät, kun siirryttiin viljelemään peltoa ja yhteisöjen koko alkoi kasvaa. Maasta tuli isän omaisuutta ja uskonto alkoi pakottaa ihmisiä kapeneviin rooleihin.
    Sukupuoli on ymmärretty eri tavoin eri aikakausina ja tämä on alettu ottaa myös arkeologiassa huomioon. Vanhoja hautalöytöjä on tarkasteltu uudestaan kriittisellä silmällä välttäen olettamasta biologisen sukupuolen perusteella liikaa vainajan asemasta.
    Milloin sukupuoliroolit alkoivat puristaa ja miten sukupuolten välinen epätasa-arvo sai alkunsa? Näitä kysymyksiä pohtivat sukupuolihistorian tutkija Heli Valtonen, arkeologi Johanna Enqvist, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    40 min
  • Sivilisaatio nousi liejusta – varhaiset kaupungit olivat kurjuuden saarekkeita
    Kaupunki on ollut ihmiskunnan historian suurin pyramidihuijaus, johon lankesimme jo 7000 vuotta sitten muinaisessa Mesopotamiassa. Varhaisissa kaupungeissa kehitettiin sivistys, kirjoitustaito, verotus, valtio, tähtitiede ja matematiikka. Mutta sivilisaatio pohjautui luokkahierarkiaan, sodankäyntiin ja orjuuteen. Muinaisissa kaupungeissa kymmenet tuhannet työläiset kannattelivat pientä eliittiä, joka eli runoilijoiden ja filosofien elämää.
    Miksi alunperin ahtauduimme kaupunkeihin ja millaiseksi ihmisen elämä muuttui varhaisissa kaupungeissa? Näitä kysymyksiä pohtivat Muinaiset Lähi-idän imperiumit -tutkimusyksikön johtaja Saana Svärd Helsingin yliopistosta, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    47 min
  • Vanhat metsät katosivat maanviljelyn ja teollistumisen kitaan
    Ennen ihmistä koko Eurooppa oli yhtä metsää. Kun ihminen alkoi viljellä maata, metsien tuhoaminen alkoi. Metsistä tuli uhka maanviljelijälle ja este edistykselle. Ihmisen eteneminen tällä planeetalla on merkinnyt metsien perääntymistä. Puut piti kaataa peltojen ja teollisuuden tieltä. Nyt jäljellä on vain hajanaisia luonnonmetsän riekaleita siellä täällä.
    Miten vanhat metsät katosivat ja millainen maailma siinä menetettiin? Tätä pohtivat metsähistorioitsija Heikki Roiko-Jokela, metsätieteen professori Timo Kuuluvainen, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren. Jaksoa varten on haastateltu myös muinaisten aikojen ilmastonmuutoksia tutkinutta geologi Heikki Seppää.
    32 min
  • Moderni maailma taottiin teräksestä – teräs toi valtaa, voimaa ja tuhoa
    Teräksen massatuotanto oli yksi ratkaisevista keksinnöistä teollisen vallankumouksen taustalla. Toisin kuin kultaa, hopeaa ja kuparia, terästä ei esiinny luonnollisesti planeetallamme. Teräksen valmistus rautamalmista oli pitkään seppien salatiedettä, kunnes 1850-luvulla Henry Bessemer löysi menetelmän, jolla terästä voitiin tuottaa tonnikaupalla edullisesti. Bessemerin menetelmä mullisti kaiken ja antoi ihmiselle mahtavan kyvyn rakentaa ja tuhota. Rautatieverkostoja, rahtilaivoja, pilvenpiirtäjiä, aseita ja autoja oli äkillisesti mahdollisuus rakentaa ennennäkemättömällä mittakaavalla.
    Teräksen valmistus on syönyt valtavasti metsää ja kivihiiltä. Edelleen yli 10 prosenttia kaikista ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä tulee teräksen ja raudan valmistamisesta.
    Miten terästä opittiin valmistamaan ja miten teräs mullisti rakentamisen, liikenteen ja sodankäynnin? Näitä kysymyksiä pohtivat tekniikan historian tutkija Panu Nykänen, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
    40 min

About Pieleen mennyt historia

From the publisher's feed

Ihmiskunnan historia on kuin roihuava roskistulipalo. Kansallisvaltioiden syntyminen, maanviljelyn kehittyminen, kivihiilen käyttö tai kielen kehittyminen, ovat huimia edistysaskeleita. Mutta onko edistys ollut vain marssi kohti elintasosairauksia, ilmastonmuutosta, kuudetta sukupuuttoaaltoa ja yhtä suurta kaaosta?