
Sign up to save your podcasts
Or


Itsemyötätunto on taito, josta on paljon hyötyä hyvinvoinnille. Se on myös taito, jota voi kehittää. Harjoittaessasi itsemyötätuntoa kohtelet itseäsi, niin kuin kohtelisit ystävää - erityisesti vastoinkäymisten hetkellä.
Tässä jaksossa keskustelemme siitä, mitä itsemyötätunto on, mitä hyötyä siitä on ja miten sitä voi vahvistaa aiheesta tietokirjan (Tammi 2015) kirjoittaneen työterveyspsykologi, johtajuusvalmentaja Ronnie Grandellin kanssa. Jakson lopuksi Ronnie ohjaa harjoituksen, jota voit käyttää itsemyötätunnon kehittämiseen. Hän antaa tähän myös muita käytännön vinkkejä.
Tutkimuksissa on havaittu, että itsemyötätuntoiset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä ja he kokevat vähemmän ahdistusta, stressiä, uupumusta ja masennusta. Samoin on havaittu, että myötätuntoisesti itseään kohtelevat henkilöt vitkuttelevat vähemmän kohdatessaan epämiellyttäviä tehtäviä ja he myös kestävät vastoinkäymisiä paremmin verrattuna ihmisiin, jotka suhtautuvat itseensä kriittisemmin. Itsemyötätunto on siis taito, jota kannattaa kehittää.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä itsemyötätunto tarkoittaa?
- Mitä hyötyä itsemyötätunnosta on?
- Miten itsemyötätuntoa voi vahvistaa ja kehittää?
- Millaisia esteitä itsemyötätunnon kehittämiselle on?
- Minkälaisia vinkkejä ja harjoituksia itsemyötätunnon vahvistamiseen on?
Jakson linkit:
Ronnie Grandellin kotisivut: https://www.itsemyotatunto.com/
Ronnie Grandell LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/ronnie-grandell-a39aa533/
Ronnie Grandell työterveyspsykologina (Mehiläinen Turku): https://www.mehilainen.fi/laakarit/ronnie-grandell
Ronnie Grandellin kirjat: https://www.itsemyotatunto.com/kirjat.html
Ronnie Grandellin tulevat kaikille avoimet sekä auttamisen ammattilaisille suunnatut koulutukset löytyvät hänen sivuiltaan. Esimerkiksi kaikille avoin Itsemyötätunto ryhmävalmennus netissä verkkokurssi 22.4-26.5.2020 (ilmoittautumisen DL 10.4.): https://www.itsemyotatunto.com/verkkokurssi.html
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Viha on vahva ja primitiivinen tunne. Se antaa voimaa ja sysäyksen toimintaan sekä rohkeutta puolustaa omia oikeuksia. Viha voi kuitenkin johtaa myös vallankäyttöön ja jopa väkivaltaan.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme siitä, miksi vihaamme aiheesta tietokirjan (Kirjapaja 2018) kirjoittaneen Rauno Juntumaan kanssa. Hän on psykologi, filosofian tohtori ja psykoanalyytikko.
Viha on automaattinen reagointitapa muun muassa silloin, kun ihminen kokee tulleensa loukatuksi tai uhatuksi. Viha voi nousta myös epäoikeudenmukaisuuden tai ylikuormituksen kokemuksesta. Viha voi olla oikeutettua, mutta usein se johtuu tiedon puutteesta, virheellisistä käsityksistä ja itsereflektoinnin puutteesta. Sen lisäksi, että vihan tunne kapeuttaa ihmisen ajattelukykyä, se myös sumentaa kykyä tuntea myötätuntoa ja välittää toisista. Vihan hallitseminen voi olla työlästä, mutta mahdotonta se ei ole.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä viha ja vihan tunne ovat?
- Mitä hyötyä vihasta voi olla?
- Mitä haittaa vihasta voi olla?
- Mikä aiheuttaa ihmisessä vihan kokemuksia?
- Millä tavalla viha ja pahuus eroavat toisistaan?
- Miten vihaa ilmennetään?
- Miten viha näyttäytyy ryhmässä?
- Miksi vihaamme tuntemattomia ihmisiä?
- Miten vihasta voi päästää irti?
Jakson linkit:
Rauno Juntumaa Twitterissa: @RJuntumaa
Rauno Juntumaan kirja: Miksi vihaamme? (Kirjapaja, 2018)
Tukipalveluita vihan hallintaan ja jos koet väkivallan uhkaa tai olet joutunut väkivallan uhriksi:
Mielenterveystalon omahoito-ohjelma vihan hallintaan
Ehkäisevää työtä naisten väkivalta työtä naisille: Maria Akatemia
Oletko huolissasi omasta aggressiivisuudesta tai väkivaltaisuudesta? Palvelu naisille: Naisen väkivalta.fi
Rikosuhripäivystyksen tuki- ja neuvontapalvelu rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille. Apua saa puhelimitse, verkossa ja kasvotusten: www.riku.fi
Auttava puhelin lähisuhdeväkivaltaa tai naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille: Nollalinja.fi
Nettiturvakoti.fi
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Psykoterapia on hoitoa mielen ongelmiin. Mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä ja ihan jokaisen mieli on joskus lujilla. Mielenterveyden häiriöt ovat nykyään myös suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Psykoterapia on tutkitusti tehokas mielenterveyshäiriöiden hoitomuoto. Viime vuosina on saatu myös uutta lupaavaa tutkimustietoa lyhytpsykoterapeuttisten interventioiden vaikuttavuudesta.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme psykoterapian hyödyistä ja vaikuttavuudesta Tuija Turusen kanssa. Hän on Terveystalon johtava psykologi, psykologian tohtori ja psykoterapeutti. Tuijalla on pitkä kokemus kliinisestä psykologin ja psykoterapeutin työstä sekä hallinnollisista tehtävistä mielen hyvinvointia tukevien ja hoitavien palvelujen kehittäjänä. Terveystalon johtavana psykologina hän vastaa Terveystalon psykologi- ja psykoterapiapalveluista.
Psyykkiset ongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Niiden vaikutukset ulottuvat usein myös lähipiiriin kuten perheeseen ja työyhteisöön. Psykoterapia on tutkitusti vaikuttava ja suositeltu hoitomuoto mielenterveyden ongelmissa. Useimmin psykoterapiasta haetaan apua masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Psykoterapian avulla voi myös oppia ymmärtämään paremmin omaa itseään ja saada välineitä käsitellä vaikeita tunteita ja ajatuksia.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä psykoterapia on?
- Kuka voi antaa psykoterapiaa?
- Mitä eroa on terapeutilla, psykoterapeutti, psykologilla tai psykiatrilla?
- Valvooko joku psykoterapian laatua?
- Millaisissa tilanteissa psykoterapia on hyvä hoitomuoto?
- Mitä hyötyä psykoterapeuttisesta hoidosta on?
- Miten löytää se itselle sopiva psykoterapeutti?
- Mitä lyhytpsykoterapia tarkoittaa?
- Millaista lyhytpsykoterapian tutkimusta on tehty Suomessa?
- Kuinka vaikuttavaa lyhytpsykoterapia on?
- Hyödynnetäänkö lyhytpsykoterapiaa työterveyshuollossa?
JAKSON LINKIT:
Tuija Turunen LinkedIn:ssa.
Apua psykoterapeutin löytämiseen:
Mielenterveystalo: Psykoterapiaan hakeutujan opas
Kelan kuntoutuspsykoterapeutit
Löydä sinulle sopiva psykoterapeutti Minduu-palvelusta.
Tietoa psykoterapiasta ja terveydenhuollon ammattilaisista
Psykologiliitto: Tietoa psykoterapiasta
Terveystalo: Tiedätkö kuka sinua hoitaa? Perehdy auttajasi koulutukseen.
Terveystalo: Johtava psykologi Tuija Turunen: kuka tahansa voi antaa tukea, mutta hoitoa vain koulutettu ammattilainen
Terveystalo: Psykologi, psykoterapeutti, psykiatri - kenen puoleen kääntyä
Tutkimustietoa mielenterveydestä ja lyhytpsykoterapiasta
Kela: Mielenterveyden häiriöt ohittivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sairauspoissaolopäivien määrässä.
Työterveyslaitos, Erkki Kailan tutkimusryhmän raportti: ToMaHoK - Toimiva masennuksen hoitokäytäntö työterveyshuollossa
Aino Kohtalan väitöstutkimus (Jyväskylän yliopisto) lyhytterapeuttisista interventioista: ACTing for depressive symptoms : a longitudinal study of a brief 4-session acceptance- and value-based intervention for symptoms of depression
MTV Uutiset (14.1.2020): SOK säästi puoli miljoonaa euroa tarjoamalla työntekijöille mahdollisuutta päästä terapiaan kahden viikon sisällä – EK:n asiantuntijalääkäri: Mallin pitäisi ehdottomasti levitä
Terveystalo: Työelämän asiantuntijat kertovat: näin puutumme mielen pahoinvointiin
Tietoa käypähoitosuosituksista: https://www.kaypahoito.fi/
Tietopaketteja Terveystalon sivuilla:
Masennus, Ahdistuneisuushäiriö, Ahdistus
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Tilapäinen unettomuus on osa tavallista elämää. Erityisesti äkillisissä elämänmuutoksissa tai kriisitilanteissa unettomuus on luonnollinen reaktio. Väestötutkimusten mukaan unettomuus on kuitenkin lisääntynyt. Tähän vaikuttavat mm. vireyttä ilta- ja yöaikaan lisäävät haasteet, kuten esim. erilaiset mediat, epäsäännöllinen työrytmi, vuorotyö ja heikentyneet elämäntavat.
Keskustelemme jaksossa unettomuudesta psykologian tohtori, erikoispsykologi, psykoterapeutti Heli Järnefeltin kanssa. Heli työskentelee Helsingin yliopiston lehtorina ja on tätä ennen työskennellyt yli kymmenen vuotta Työterveyslaitoksella. Heli on tutkinut unettomuutta ja hänen väitöskirjansa käsitteli ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian tuloksellisuutta pitkäkestoisen unettomuuden hoidossa.
Kuulet muun muassa mitä unettomuus tarkoittaa, milloin univaikeudet ovat ns. normaaleja ja milloin kannattaa hakea apua. Kuulet myös mitkä tekijät laukaisevat unettomuutta tai altistavat sille. Heli kertoo myös unettomuuden lääkkeettömästä hoidosta ja antaa itsehoitovinkkejä parempaan uneen.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
-Miten unettomuus määritellään?
-Millaiset tekijät altistavat unettomuudelle?
-Millaiset tekijät laukaisevat unettomuutta? Entä mitkä tekijät ylläpitävät unettomuutta?
-Missä vaiheessa unettomuus on ongelma? Milloin unettomuus tai univaikeudet ovat terveydelle haitallisia?
-Millaisia vaikutuksia liian vähällä unella on suorituskykyyn?
-Mikä on palautumisen kannalta riittävä unimäärä ja laatu?
-Miten unettomuutta tutkitaan? Nykyään moni mittaa untaan erilaisin laittein. Kuinka hyviä laitteet ja niiden antama palaute ovat?
-Miten unettomuutta hoidetaan?
-Mitä ovat unettomuuden lääkkeettömät hoidot?
-Mitä itsehoitovinkkejä unettomuuteen on?
Jakson linkit:
Heli Järnefelt LinkedIn:ssa
Helin väitöskirja: Unettomuuden kognitiivis-behavioraalinen ryhmähoito työterveyshuollossa (PDF)
Unettomuuden Käypä hoito-suositus (Duodecim)
Mielenterveystalon Unettomuuden omahoito-opas
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Onko jatkuva suorittaminen työssä ja vapaa-ajalla järkevää? Olisiko meidän hyvä opetella laiskottelun ja joutilaana olon taitoa? Tähän on helppo vastata, että jokaisen kannattaisi välillä olla tekemättä mitään. Se on mukavaa ja samalla mieli ja keho palautuvat. Jatkuva suorittaminen ja riittämättömyyden tunne taas altistavat uupumukselle.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelen siitä, miksi joutenolo ja laiskuus ovat hyviä taitoja psykologian lisensiaatti, psykoterapeutti, tietokirjailija Vesa Nevalaisen kanssa. Vesa on kirjoittanut yhdessä PsT Satu Kasken kanssa kirjan “Miksi kannattaa (välillä) olla tekemättä mitään?” (Kirjapaja, julkaistaan 30.1.2020).
Laiskuus on sitä, että osaa pitää taukoja ja ottaa aikaa palautumiselle. Laiskottelu on hyväksi mielelle, se irrottaa kiireestä ja lisää luovuutta. Kun ihminen palautuu hän saa myös enemmän asioita aikaan. Laiskottelu voi johtaa myös tehokkaampien ja parempien työtapojen kehittämiseen. Nevalainen kuitenkin muistuttaa, että liikaa ei kannata laiskistua, koska se tekee ihmisestä saamattoman. On tärkeä löytää sopiva tasapaino suorittamiselle ja palautumiselle.
Vesa kertoo myös vinkkejä siihen, miten kannattaa opetella laiskuutta, kuinka oppia antamaan itselle lupa pysähtymiseen ja vaatimaan itseltään hiukan vähemmän.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä laiskottelu tarkoittaa?
- Miksi kannattaa olla tekemättä mitään? Mitä hyötyä siitä on?
- Onko laiskottelu nyt jotenkin hyödyllisempää kuin joskus aiemmin?
- Miten laiskotellaan hyvin?
- Entä miksi kannattaa olla tekemättä mitään mutta vain välillä? Miksi ei kannata laiskotella koko ajan?
- Miten laiskotellaan huonosti?
- Mitä vinkkejä laiskotteluun antaisit kuulijoille?
Jakson linkit:
Satu Kasken ja Vesa Nevalaisen 30.1.2020 ilmestyvän kirjan Miksi kannattaa (välillä) olla tekemättä mitään? — Laiskottelun jalo taito voi jo ennakkotilata Kirjapajan sivuilta: https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/tuote/miksi-kannattaa-valilla-olla-tekematta-mitaan-/2652597
Vesa Nevalainen kirjoittaa säännöllisiä kolumneja Psykologi-lehden Puheenvuorot-palstalla: https://www.psykologilehti.fi/psykologi/puheenvuorot
Vesa Nevalainen Twitterissa: https://twitter.com/vesaneval Vesa Nevalainen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/nevalainen-vesa-276a303
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Psyykkisen trauman aiheuttaa traumatisoiva tapahtuma, joka saa aikaan traumaattista stressiä. Tällainen tapahtuma voi olla mikä tahansa ihmisen kokema uhkaava tilanne, joka aiheuttaa epätavallisen voimakkaita, normaalia elämää häiritseviä reaktioita. Traumatapahtumia voivat olla esimerkiksi luonnonkatastrofit, väkivallan kohteeksi joutuminen, vakava sairastuminen, onnettomuudet tai muu vakava psyykkisesti uhkaava tilanne.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelen psyykkisistä traumoista Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän ja kansainvälisessä valmiudessa toimivan psykologi, psykoterapeutti Ferdinand Garoffin kanssa. Ferdinand työskentelee tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) erikoistutkijana.
Tässä jaksossa kuulet muun muassa mitä traumatisoituminen tarkoittaa, mitä on postraumaattinen stressihäiriö (PTSD) ja kompleksisoitunut PTSD, millaiset tekijät altistavat traumatisoitumiselle, mitä ovat potentiaaliset traumatapahtumat, miten ihmiset kuvaavat traumaoireiden kanssa elämistä ja millaista apua ja tukea on tarjolla. Ferdinand antaa myös vinkkejä traumaoireiden kanssa kamppaileville.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Millaisia tapahtumat ovat potentiaalisesti traumatisoivia?
- Traumatisoituvatko kaikki, jotka kohtaavat traumaattisia tapahtumia?
- Mitä psyykkinen trauma ja posttraumaattinen stressihäiriö ovat?
- Mikä voi altistaa traumatisoitumiselle?
- Millaisia reaktioita ja oireita traumoihin liittyy?
- Millaista traumojen ja niiden oireiden kanssa on elää?
- Miten traumaoireita voi huomata itsesssä tai läheisessä?
- Miten traumoista voi toipua?
- Millaista tukea ja hoitoa on tarjolla?
- Millaisista itsehoitokeinoista on apua?
Jakson linkit:
Ferdinand Garoff Linkedinissä
Ferdinand Garoffin esittely Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla
Alla eri palveluja, joista voit saada apua, jos olet kohdannut traumaattisen tapahtuman:
- Rikosuhripäivystys: https://www.riku.fi/
- Raiskauskriisikeskus Tukinainen: https://tukinainen.fi/
- Suomen mielenterveysseuran kriisituki: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua
- Lasten ja nuorten puhelin ja netti: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Sukupuoli on moninainen ilmiö. Se ei ole jaettavissa vain kahteen selvästi toisistaan erotettavaan sukupuoleen, naiseen ja mieheen, vaan sitä kannattaa ajatella jatkumona näiden välillä. Jotkut puolestaan kokevat, että heillä ei ole sukupuolta lainkaan.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelen sukupuolen moninaisuudesta Terapiatalo Quun perustajan, psykologi Laura Blomqvistin kanssa.
THL:n kouluterveyskyselyn (YLE 30.11.2019) mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemukset kiusaamisesta, seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta ovat muihin nuoriin verrattuna huomattavasti yleisempiä. Nuoret kokevat myös enemmän kiusaamista kotona. Laura nostaa keskustelussamme esille, että on tärkeä lisätä tietoa sukupuolen moninaisuudesta terveydenhuollossa ja paikoissa, joissa tehdään töitä lasten ja nuorten kanssa. Laura antaa jaksossa myös tietoa ja vinkkejä sukupuoleen liittyvien kysymysten kanssa kamppaileville nuorille ja heidän vanhemmilleen.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä sukupuolen moninaisuus tarkoittaa?
- Onko seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti eri asioita?
- Milloin ihmisen sukupuoli-identiteetti alkaa kehittyä?
- Onko sukupuolivähemmistöillä enemmän mielenterveysongelmia?
- Voiko sukupuoli-identiteettiin vaikuttaa kasvatuksella?
- Mitä sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa?
- Onko sukupuolen luokittelusta jotakin haittaa? Mitä haittaa siitä voi olla ja kenelle?
- Minkälaisissa sukupuoleen liittyvissä asioissa ihmiset hakeutuvat psykologin vastaanotolle?
Jakson linkit:
Laura Blomqvist LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/laurablomqvist/
Lauran profiili Minduu-palvelussa: https://minduu.fi/fi/profiili/laura_blomqvist_2
Lauran perustaman seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kysymyksiin erikoistuneen Terapiatalo Quun sivut: https://www.terapiataloquu.fi/
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivut (entinen Transtukipiste): https://sukupuolenosaamiskeskus.fi/
HUS:lla on kehitteillä omahoito-ohjelma sukupuoli-identiteettiä pohtiville, mutta sitä ei ole vielä julkaistu.
"Joka neljäs seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva yläkoululainen kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa", YLE 31.11.2019: https://yle.fi/uutiset/3-11089142
-----
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/
Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/
Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi
Työmme on nykyään monella tavalla vaativampaa kuin aiemmin, myös aivoillemme. Aivotyön ergonomia, tai kognitiivinen ergonomia, pyrkii sovittamaan työtämme, sen tekemisen malleja ja työympäristöä aivoillemme sopivaksi. Aivotyölle sopiva ergonomia vaihtelee työtehtäviemme mukaan. Esimerkiksi keskittymistä vaativa tehtävä vaatii erilaista asioita kuin yhdessä tehtävä ongelmanratkaisu.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme aivotyöstä ja sen sujuvoittamisesta Virpi Kalakosken kanssa. Hän on työterveyslaitoksen johtava tutkija ja psykologian tohtori.
Aivot kuormittuvat töissä monella tapaa. Häiriötekijät kuten esimerkiksi puhehäly, keskeytykset ja huomion kaappaavat liikkuvat kohteet, lisäävät aivojemme kuormaa ja heikentävät työmme tehokkuutta. Tiedonkäsittelyn vaatimukset ovat myös kasvaneet. Tiedon määrä on kasvanut ja digitalisaation avulla tietomassat ovat myös saatavillamme. Oleellisen tiedon löytäminen tietotulvan keskeltä on vaikeaa.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä kognitiivinen ergonomia/aivoergonomia tarkoittaa?
- Mitä aivotyö tarkoittaa?
- Millaisissa tehtävissä tai töissä aivot ovat parhaimmillaan?
- Millaiset asiat haastavat ja kuormittavat aivoja nykytyöelämässä?
- Miten jokainen meistä voi parantaa omaa tekemisensä ja työnsä aivoergonomiaa? Mihin voimme itse vaikuttaa?
- Miten tätä voi parantaa organisaation ja johdon tasolla?
Jakson linkit:
Virpi Kalakosken esittely Työterveyslaitoksen sivuilla.
Virpi Kalakoski LinkedIn:ssa ja Twitterissa @VirpiKalakoski
Paljon lisää tietoa aivotyöstä löytyy Työterveyslaitoksen sivuilta:
Aivotyö sujuvaksi tietopankki
TTL:n Aivotyön sivut
Virpin mainitseman SujuKE-hankkeen avoin ja ilmainen loppuseminaari järjestetään 12.12.2019 Musiikkitalossa. Ilmoittautuminen viimeistään 30.11.2019.
—
Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa mitä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!
Seuraa Psykopodiaa myös somessa: Facebookissa @Psykopodiaa, Instragramissa @Psykopodiaa
Psykologi- ja koulutuspalvelut Nina Lyytinen Oy
- Koulutukset, valmennukset ja keynote-puheenvuorot – lisää tietoa: ninalyytinen.fi
Ota yhteyttä – suunnitellaan yhdessä, miten voin olla avuksi!
Huijarisyndroomasta kärsivällä on vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta vaikka muut olisivat asiasta eri mieltä ja hän oikeasti on osaava. Huijarisyndroomasta kärsivä ei siis huijaa muita. Hän kokee, että onnistuu jotenkin hämäämään muut ajattelemaan, että hän on osaava ja ammattitaitoinen, vaikka hän itse ajattelee ettei oikeasti osaa mitään.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme huijarisyndroomasta ja sen vaikutuksista hyvinvointiin psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Tiina Ekmanin kanssa. Tiina on kirjoittanut huijarisyndroomasta tietokirjan.
Huijarisyndroomasta kärsivä ei usko itseensä, vaikka työtoverit ja työn tulokset puhuisivat toista. Hän tekee paljon töitä, saa aikaiseksi asioita ja saa palautetta, että on hyvä ja aikaansaava. Itse hän kuitenkin mitätöi omaa työtään ja luulee, etteivät toiset vain huomaa sitä, kuinka osaamaton hän on. Tällainen henkilö saattaa helposti ylisuorittaa, kokea epämääräistä ahdistusta ja uupua työssä. Pahimmillaan huijarisyndrooma voi johtaa vakaviin stressi- ja uupumusoireisiin, ahdistukseen ja masennukseen.
Tiina kertoo vinkkejä mm. siihen kuinka tunnistaa huijarisyndrooma itsessä ja muissa. Hän antaa myös vinkkejä miten sen kanssa voi tulla toimeen ja millaista apua on tarjolla. Tiina kertoo myös rohkeasti omasta kamppailustaan huijarisyndrooman ja uupumuksen kanssa.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin
- Mitä huijarisyndrooma tarkoittaa?
- Miten se syntyy?
- Kuinka yleistä se on?
- Miten voi tunnistaa huijarisyndrooman itsessään ja muissa?
- Onko huijarisyndrooma mielenterveyshäiriö?
- Millaiset tekijät vaikuttavat siihen, että itsestä muodostuu käsitys, että olen huijari?
- Mitä seurauksia huijarisyndroomasta on?
- Mitä vinkkejä ja apukeinoja huijarisyndroomasta kärsiville on?
Jakson linkit:
Tiina Ekmanin sivut: http://psykologit.fi/psykologi-tiina-ekman/
Tiina Ekman LinkedIn:ssa.
Tiina Ekman, 2017: Huijarisyndrooma, Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä). Minerva-kustannus.
Seuraa Psykopodiaa somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa
Instragramissa @Psykopodiaa
Nina Lyytinen Twitterissa
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut
Psykodiaa-podcastin juontajan, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut
Psykologinen turvallisuus on kokemus siitä, että voi tuntea olonsa turvalliseksi yhteisössä jossa on. Työpaikalla se näkyy mm. vuorovaikutuksessa. Voit kysyä asioita tai tehdä ehdotuksia pelkäämättä, että tulet nolatuksi tai nöyryytetyksi. Tunnet, että mielipiteitäsi arvostetaan.
Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme psykologisesta turvallisuudesta Novetoksen työpsykologi, valmentaja Hanna Poskiparran kanssa.
Hanna korostaa, että psykologinen turvallisuus vaatii rohkeutta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä uskalletaan ottaa vuorovaikutukseen liittyviä riskejä. Ideoiden jakamiseen kannustetaan ja omia mielipiteitä ja ajatuksia uskalletaan tuoda esille. On myös lupa puhua virheistä ja epäonnistumisista. Keskustelukulttuuri on avointa. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä kunnioitetaan toisten osaamista, erilaisuutta ja suhtaudutaan työkavereihin myönteisesti.
Psykologisesti turvattoman yhteisön voi tunnistaa mm. siitä, että keskustelukulttuuri ei ole avointa. Tietoa ei jaeta, eikä osoiteta arvostusta toisia kohtaan. Toisten auttaminen on vähäistä. Työyhteisön psykologista turvallisuutta voi kehittää. Se vaatii tilaa ja aikaa tulla kohdatuksi ja kuulluksi.
Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä psykologinen turvallisuus tarkoittaa?
- Mihin kaikkeen psykologinen turvallisuus vaikuttaa?
- Miten psykologista turvallisuutta voi mitata?
- Onko psykologisesti turvallinen työpaikka myös hyvä työpaikka?
- Minkälaisissa töissä psykologinen turvallisuus on erityisen tärkeää?
- Miten psykologista turvallisuutta voidaan vahvistaa?
- Miten työntekijä tai johtaja voi vahvistaa psykologista turvallisuutta?
Jakson linkit:
Hanna Poskiparta Novetoksen sivuilla ja Hanna Poskiparta LinkedIn:ssa.
Tietoa ja tutkimusta psykologisesta turvallisuudesta:
- Työkalupaketti psykologisen turvallisuuden vahvistamiseen Hannan keskustelussa mainitsemilta Google re:Work -sivustolta: Tool: Foster psychological safety
- Blogi-postaus psykologisesta turvallisuudesta re:Work sivuilla: The five keys to a successful Google team
- Kirjallisuuskatsaus-artikkeli psykologisesta turvallisuudesta johtavalta aiheen tutkijalta, Harvardin professori Amy Edmondsonilta (open access): Edmondson, A. C., & Lei, Z. (2014). Psychological safety: The history, renaissance, and future of an interpersonal construct. Annual Review of Organizational Psychology and Organizational Behavavior, 1(1), 23-43. https://doi.org/10.1146/annurev-orgpsych-031413-091305
Seuraa Psykopodiaa somessa:
Facebookissa @Psykopodiaa
Instragramissa @Psykopodiaa
Nina Lyytinen Twitterissa
Psykopodiaa-podcastin verkkosivut
Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut
From the publisher's feed
Psykopodiaa on psykologian aiheita ja ilmiöitä käsittelevä podcast, jonka emäntä on psykologi Nina Lyytinen. Joka jaksossa Ninan kanssa keskustelemassa on asiantuntijavieras.
Podcast sopii Sinulle, jos olet kiinnostunut työssä jaksamisesta, hyvästä johtamisesta, omista vaikuttamisen keinoista hyvinvointisi edistämiseen - ja yleisesti ihmisistä, ihmismielestä ja ihmisen käyttäytymisestä.
Psykologiliitto valitsi Nina Lyytisen Vuoden psykologiksi 2023 mm. vaikuttavasta toiminnasta psykologisen tiedon popularisoinnista Psykopodiaan kautta.
—IG, FB: @psykopodiaa / Anna palautetta, ehdota aiheita!

8 Listeners

10 Listeners

5 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

2 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

3 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

0 Listeners

0 Listeners